Kuvat
Getty Images
Ovatko salaliittoteoriat aiheuttaneet riitoja sinun perheessäsi?
Ovatko salaliittoteoriat aiheuttaneet riitoja sinun perheessäsi?

”Veljeni ei uskonut korona-asioissa viranomaisiin vaan kuvitteli tietävänsä itse paremmin. Hän sai perheen vanhemmat riskiryhmäläisetkin uskomaan salaliittoteorioihin. En lopulta halunnut puhua veljen kanssa mitään. Meniköhän meiltä puhevälit ikuisiksi ajoiksi?” lukijamme pohtii. 

Korona-ajan alkamisesta on kulunut jo neljä vuotta. Monet sen ajan eristäytymiseen ja rajoituksiin liittyvät asiat tuntuvat jo tosi kaukaisilta. Perheessäni korona-aika kuitenkin rikkoi jotain, minkä korjaaminen tuntuu vaikealta.

Veljeni ei uskonut korona-asioissa viranomaisiin eikä tiedotusvälineisiin vaan kuvitteli tietävänsä itse paremmin.

Minua hänen salaliittoteoriansa ottivat päähän niin, että nytkin meinaa verenpaine nousta.

Hän ei siis ottanut koronarokotuksia eikä uskonut rajoituksia, vaan oli kuulemma löytänyt netistä oikean totuuden, josta pauhasi kovaan ääneen muillekin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Minua hänen salaliittoteoriansa ottivat päähän niin, että nytkin meinaa verenpaine nousta. Eniten turhautti siinä vaiheessa, kun hän sai perheen vanhemmat riskiryhmäläisetkin uskomaan salaliittoteorioihin ja viivyttämään tärkeän rokotuksen ottamista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Itse olin täysin päinvastaisilla linjoilla enkä lopulta halunnut puhua veljen kanssa mitään.

Vanhempien luona käydessämme välttelin riitaa ja pysyin eri huoneessa kuin hän.

En voinut käsittää, mitä fiksuna pitämälleni miehelle oli tapahtunut. Vanhempien luona käydessämme välttelin riitaa ja pysyin eri huoneessa kuin hän. Puhuin korkeintaan lyhyesti säästä ja urheilusta. Tilanne ei ole muuttunut vieläkään.

Nykyään tulenaran aiheen välttely on tietysti helpompaa, mutta sen ajan ajattelukin saa minut kiukustumaan.

Meniköhän meiltä puhevälit ikuisiksi ajoiksi?

Kaisa

Millaisia ajatuksia kirje herätti? Lähetä meille sähköpostia ihmisten.kesken@sanoma.com. Sähköpostiin voit lähettää myös kirjeen omasta aiheestasi. Lehdessämme julkaistujen kirjeiden lähettäjien kesken arvomme uutuuskirjoja ja muita palkintoja. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla