Siirtolapuutarhamökki on keidas keskellä kaupunkia

Lähemmäs luontoa

Metro sujahtaa Kulosaaren asemalta Herttoniemeen melkoista haipakkaa. Tarkkasilmäinen ehtii vauhdissakin nähdä siirtolapuutarha-alueella tummanvihreän mökin. Tarkempaa tarkastelua varten voi kävellä alueelle, joka on avoin myös uteliaille ulkopuolisille.

Mökin takaa kuuluu vasaran pauke. Isäntä Simo Kyllönen, 43, naputtelee vastamaalattuja ikkunaristikoita paikoilleen. Tytär Kielo, 7, haluaa esitellä kamerasta kuvan, jonka hän otti aamulla pihalla vierailleesta ketunpoikasesta.

”Se yritti purra meidän puhallettavaa uima-allasta!”

Hiekkakujalta kuuluu pyöränkellon kilahdus. Mökin emäntä Milma Kettunen, 42  ja esikoistytär Kaisla, 10, saapuvat kauppakassien kanssa pihaan.

Helsinkiläisperhe asuu 25-neliöisessä mökissään vapusta koulujen alkamiseen. Heidän kotinsa on viiden minuutin pyörämatkan päässä Herttoniemessä kerrostalossa, mutta kesäaikaan Milma ja Simo käyvät siellä vain pesemässä pyykit.

”En olisi nuorempana uskonut, että päädymme siirtolapuutarhan asukkaiksi”, tikkailta laskeutuva Simo tunnustaa.

Milma ja Simo ovat molemmat Itä-Suomen kasvatteja, Milma Kiteeltä, Simo Siilinjärveltä. Kumpikin tottui nuoruudessaan siihen, että kesämökki on metsäluonnossa järven rannalla, eikä naapureita näy.

Ihmettelin, miten kukaan haluaa ahtautua niin pieneen tilaan.

Kymmenisen vuotta sitten Simo oli jatko-opiskelijana Saksan Leipzigissa, jossa siirtolapuutarhakulttuuri syntyi. Siellä pariskunta katseli huvittuneena vieri viereen rakennettuja minimökkejä. Paikalliset kertoivat, että siirtolapuutarha-aatteen mukaan kaupunkilaisille tekee hyvää päästä luonnon lähelle irti keskustan paheista.

”Silloin ihmettelin, miten kukaan haluaa ahtautua niin pieneen tilaan”, Simo tunnustaa.

Kielo ja Kaisla viihtyvät mökkialueella, jonne ilmestyy joka vuosi uusia lapsiperheitä. 

Kahdeksan vuotta myöhemmin tuttava kertoi pariskunnalle, että hänen vanhempansa myyvät mökkiään aivan Milman ja Simon naapurista. Silloin parin asenne oli jo myönteisempi. Iltakävelyt rehevällä
alueella vakuuttivat heidät, ja kerrostaloasujia alkoi houkutella oma kesäpiha.

Jo kauppoja tehdessään Milma ja Simo tiesivät katon vuotavan. Se oli hyvä syy remonttiin. Naapureilta ideoita poimittuaan he päättivät nostaa katonharjaa. Ahdas tavaravintti laajeni nukkumatilaksi.

”Siitä lähtien ideoita on tullut lisää. Nyt mökissä on alkuperäistä enää kappale runkoa, ikkunat ja ikkunapokat”, Simo kertoo.

Pariskunta on perehtynyt nopeasti perinnerakentamiseen. Mökkiin ei hyväksytty synteettisiä eristeitä, jotta talvella kylmillään seisova rakennus hengittäisi ja pysyisi kuivana. Laudoituksen alla on pellavaa ja seinillä perinteisiä öljymaaleja.

Puutarhanhoidossa toteutetaan luomuideologiaa. Ravinteet tulevat omasta kompostista.

Pian on lounasaika, ja Milma käy viljelylaatikoilla nostelemassa pulleita kesäkurpitsoja ja yrttejä. Niiden vieressä kasvaa pinaattia, mangoldia, herneitä, maissia, punajuurta, maa-artisokkaa ja vadelmia – ja paljon kukkia.

”Viisi vuotta sitten en edes tiennyt, mitä sana perenna tarkoittaa”, Milma myöntää.

Ennen ja jälkeen kesälomansa Milma ja Simo pyöräilevät mökiltä töihin keskustaan. Milma on kehitysministerin avustaja ulkoministeriössä, Simo on filosofian tutkija Helsingin yliopistossa.

”Jos me joskus kyllästymme nykyisiin töihimme, näillä timpurointikokemuksilla voidaan vaihtaa raksahommiin”, Milma hymähtää.

Milman haave on saada kesäkeittiö ulos. Mökkiin ei ole tuotu vanhaa roinaa vaan harkittua 1970-luvun retrotyyliä.

Tytöt ovat kadonneet omille teilleen. 1930-luvulla perustetulla mökkialueella on käynnissä sukupolven vaihdos, ja viime vuosina pihoille on ilmestynyt yhä enemmän Kaislan ja Kielon ikäisiä leikkikavereita.

Kysynnän kasvaessa mökkien hinnat ovat nousseet: ne alkavat jo 60 000 eurosta. Milma ja Simo uskovat, että suosiota selittävät samat asiat kuin heidänkin mökki-innostustaan.

”Kaikilla ei ole varaa ostaa rivaria. Monia myös kiehtoo mökkiasumisen askeettisuus, joka tuo mieleen omat lapsuusmuistot.”

Enää Milma ja Simo eivät viihtyisi kesäiltoina kerrostalossa.

”Konttorityöläiselle tekee hyvää vähän sirkkelöidä. Miehinen ego kohenee, kun käy ensin rautakaupassa, vetää remonttimiehen Snickers-housut jalkaan ja saa nähdä kättensä työn jäljet”, Simo perustelee.

Nyt hänen hommanaan on sytyttää tulet pihan hellaan ja ryhtyä paistamaan muurinpohjalettuja kasviskääryleisiin.

Milma haluaisi selvittää alueen alkuperäiset puutarhasuunnitelmat. Sota-aikana puutarhat olivat hyötykäytössä ja niissä pidettiin sikojakin. Sen jälkeen viljeltiin lähinnä koristekasveja, mutta nyt monet mökkeilijät nauttivat taas siitä, että pihalta saa itse kasvatettua ruokaa.

Smurffikylän onnelliset

Raili ja Jorma eivät halua uurastaa mökillä vaan nauttia kaupungin läheisyydestä. Kauppakeskus Selloon on viiden minuutin matka.

Espoon suurin kauppakeskus täyttää maiseman Leppävaaran asemalla. Ohi kiitää Helsingistä Turkuun suuntaava pikajuna.

Läheisen pellon toisella puolella, hirsimökin edustalla, Raili Suutari, 54, kastelee tomaattejaan.

”Huomasin kolmisen vuotta sitten, että pellonlaitaan oli rakenteilla pieniä mökkejä. Mietin, mikä ihmeen smurffikylä tuo nyt on”, Raili hymähtää.

Mutta kerran iltakävelyllä miesystävänsä Jorma Lyyjysen, 62, kanssa hän koukkasi katsomaan aluetta. Raili kurkisti ikkunoista sisään ja näki valmiiksi asennetut keittiöt ja modernit kylpyhuoneet. Paikka alkoi näyttää paremmalta.

”Mökistä piti tulla meidän piilopirttimme”, seuraan liittyvä Jorma kertoo.

Täällä ei tarvinnut kuin naulata taulut seinään.

Pian Jormalle tuli ero, ja Railista ja Jormasta virallinen pari. Piilopirtistä tuli heidän yhteinen kesäkotinsa.

Raili on ensi kertaa saanut puutarhan, ja kolmessa vuodessa kumpareinen piha on alkanut vihertää. Salaatit kasvavat, mutta päärynäpuun jänis pisteli poskeensa. Rikkaruohoille Raili näyttää kaasukäyttöistä poltinta.

Jorma istuu mieluummin kuistilla kuuntelemassa radiota tai ajelee mönkijällään pellon toisella puolella olevalle Vapaapalokunnan talolle, jossa hän toimii palokunnan päällikkönä.

”Meille on tärkeintä, ettei täällä tarvinnut kuin naulata taulut seinään. Kaikki oli tehty valmiiksi”, Jorma kehuu.

Perinteisesti siirtolapuutarhat ovat yhdistysten ja ne on rakennettu kaupunkien vuokramaille. Kesäyöntarha syntyi yrittäjän aloitteesta: rakennuttaja osti maan, rakennutti, varusteli ja myi mökit tontteineen. Mummonmökkien sijaan ne muistuttavat pieniä asuntomessujen omakotitaloja. Jorma ja Raili maksoivat mökistään 115 000 euroa.

Alueen uutuuden takia mökkien edustoilta puuttuvat omenapuut, suuret syreenit ja muut siirtolapuutarhan tunnusmerkit. Raili ja Jorma ovat silti tyytyväisiä
alueeseen. Yhteissauna lämpiää klubitalossa, ja naapurit alkavat tuntea toisiaan.

Iltaisin Raili ja Jorma katselevat terassiltaan Leppävaaran tornitalojen valoja, ja saattaapa pihassa vilahtaa kettu tai rusakkokin. Jos mökillä olo alkaa kyllästyttää, pariskunta voi lähteä pyörähtämään paikallisessa baarissa. Sinne on pellon poikki viiden minuutin kävelymatka.

Vähään tyytyväinen

Railin mielestä mökillä parasta on rauha. Maiseman katseleminen kirjan luvun ohessa riittää.

Nyt on samppanjan paikka”, toteaa Raili Pelkonen, 65.

Vuosia Raili jännitti ja kampanjoi sen puolesta, että saisi jatkaa kesänviettoaan Kivinokan kesämaja-alueella. Alue sijaitsee Helsingissä Herttoniemen ja Arabian kaupunginosien välissä. Suunnitelmissa se oli muuttumassa urbaaniksi asuinalueeksi, jonka alta 650 pikkuista mökkiä olisivat saaneet mennä. Alkukesästä saatiin vihdoin päätös, ettei aluetta muuteta.

”Nyt kesämajoja tuleekin lisää ja venesatamaa kohennetaan”, Raili kertoo huojentuneena.

Raili on käynyt Kivinokassa lapsesta asti. Vaikka sinne pääsee nykyisin metrolla, kaupungin humu jää taakse, kun kävelee metsätien päähän, ylittää ruohoisen pelikentän ja nousee rantakalliolle. Railin mökiltä näkyvät keskustan siluetti ja Arabian uudet asuinalueet.

”Mutta aivan tuosta saunan takaa alkaa luonnonsuojelualue, jossa pesii valtavasti lintuja”, Raili huomauttaa.

Railin vanhemmat kävivät Kivinokassa telttailemassa jo 1940-luvulla. Vuonna 1952 he rakensivat tämän mökin.

Kymmenneliöinen mökki on melkein alkuperäisessa asussaan. Veden Raili hakee yhteisestä hanasta ämpärillä. Sähköä mökkiin ei tule, joten liesi lämpiää puilla. Jääkaappi sentään toimii kaasulla.

En viihtyisi yksin keskellä erämaata.

Railin nuoruudessa tässä vain vähän leikkimökkiä isommassa tuvassa yöpyi kymmenenkin kesänviettäjää. Entisajan juhannusjuhlille tuli koko suku, ja osa nukkui teltoissa pihalla. Maukki-setä soitti viulua rantakivillä, lapset leikkivät kymmentä tikkua laudalla.

”Täällä ei ole koskaan ollut turhia mukavuuksia, enkä osaa kaivata niitä nytkään. Minua ei haittaa käydä yhteisvessassa”, Raili sanoo.

Naapurit ovat lähellä, eikä kesämajoilla saa käyttää aitoja tai istutuksia näkösuojana. Kivinokan kesäelämä on aina ollut yhteisöllistä, mikä on Railin mieleen.

”En viihtyisi yksin jossain keskellä erämaata.”

Raili ei vielä tiedä, kuinka paljon uusia mökkejä alueelle tulee. Hänen kesänsä kohokohtia ovat lastenlasten, kolmevuotiaan Fannin ja vuodenikäisen Niilon vierailut.

”Vuosia pelkäsin, etteivät he saisi viettää kesiään täällä.”

Nyt koko suku on iloinen siitä, että Railin huolella hoitama minihuvila pysyy rantakallion kaunistuksena.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14-15/2014.