Käyttäydytkö lapsuudenkodissasi taas kuin 16-vuotias? Se voi olla hyvä juttu, väittää psykoterapeutti Soili Poijula. Mutta ellet viihdy roolissa, avaa suusi.
Pöydässä on lihapullia lisukkeineen enemmän kuin Ikeassa ikinä. Äiti on pyytänyt ilmoittamaan tulostamme ajoissa, jotta perunat ehtivät kiehua kypsiksi. Hätkähdän ajatusta, että jos pyytäisin, äiti varmaan kuorisi perunat puolestani.
"Sun täytyy kysyä mummolta lupa!" tytär ilmoittaa, kun käteni käy äidin karkkikipolle.
Olen kuin kotonani, vaikka en ole. En ole koskaan asunut tässä talossa enkä vuosikausiin vanhempieni kanssa muutenkaan, mutta jokin minut saa käyttäytymään teinin tavoin.
Aina humpsahdusta lapsen tasolle ei huomaa itse, vaan sen tajuaa ja siitä huomauttaa puoliso. Miksi aikaansaava vaimo heittäytyy kotonaan käydessään avuttomaksi, miksi kypsä äijänköriläs kiukuttelee vanhoille vanhemmilleen kuin teinipoika?
Ilmiö on psykoterapeutti Soili Poijulalle tuttu. Asiakkaat haluavat usein puhua lapsuudestaan ja suhteestaan vanhempiinsa.
"Tiedostamattomat syyt ohjaavat usein käyttäytymistämme. Silloin toimimme opitun tavan mukaan, vaikka se ei olisi hyväksi kenellekään."
Hyvin menee, jos huolestut
Lapsellista käytöstä lapsuudenkodissa on helppo pitää kielteisenä ilmiönä, mutta sillä on myös kauniit kasvot.
"Aikuisilta vaaditaan jatkuvasti jotain", Poijula sanoo.
"On luonnollista tuntea kaipuuta aikoihin, jolloin sai olla pieni, vailla vastuuta ja huolenpidon kohteena. Palaaminen hyvään syliin on turvallista taantumista."
Kaikilla ei tällaista toivetta tai mahdollisuutta ole. Monissa perheissä tunneyhteyttä ei ole ollut tai vastuunkantajina ovatkin olleet lapset.
Voi olla kova paikka tuntea, ettei kukaan enää tarvitse.
"Jos ihmisen ainoa ongelma on peruuttaminen lapsuuden asetelmiin, asiat ovat aika hyvin."
Lapsen lailla käyttäytyvä aikuinen ei suinkaan aina ole vanhemmalleen taakka.
"Monilla äideillä ja isillä on tarve huolehtia. Voi olla kova paikka tuntea, ettei kukaan enää tarvitse."
Kun kukaan ei kuormitu eikä ketään käytetä hyväksi, voivat kaikki hymyillen todeta: tässä sitä taas ollaan kuten ennen.
Roolijako menee kyllä uusiksi
Lapsuudesta tutut roolit jäävät joskus päälle, jokainen näyttelee oman osansa eivätkä vuorosanatkaan eivät juuri muutu. Yksi ei kiukuttele koskaan, toinen tuittuilee jo tavan vuoksi.
"Kuviot ovat lujittuneet usein vaikeiksi muuttaa. Perheet toimivat niin kuin ovat aina toimineet", Soili Poijula sanoo.
"Lapset tietävät, millä tavoin saavat huomiota. Asema sisarusparvessa on usein merkityksellinen: esikoiselta odotetaan erilaista käytöstä kuin kuopukselta."
Ajatus vanhempien heikkenemisestä voi tuntua taakalta.
Omia lapsiaan kinaamasta kieltävät aikuiset voivat vanhempiensa luona jatkaa riitaa siitä, mihin lapsena jäivät. Vanhemmat puolustavat vanhasta tottumuksesta nuorinta, sitä pientä ja avutonta.
"Tällaisten kuvioiden seuraaminen voi ulkopuoliselle olla hämmentävää, mutta siinä mukana oleville ainoa olemisen tapa, jonka he osaavat.”
Vanhempien ikääntyessä roolit tulevat uudelleen jakoon. Kuka pitää huolta ja kenestä, mikä on kenenkin vastuu?
Jos lapsuudenkodin tunneilmasto on ollut kylmä, ajatus vanhempien heikkenemisestä ja huolehtimisvelvollisuudesta voi tuntua taakalta.
"Suru ja sopeutuminen ovat uudessa tilanteessa edessä joka tapauksessa. Sitä kovempina ne tuntuvat, mitä keskeneräisemmässä vaiheessa itsenäistymisprosessiaan aikuinen lapsi on."
Tiedosta, puhu, toimi
Vanhempienkin voi olla vaikea päästää irti tutuista rooleista. Omilla avaimilla sisään tulevat, postin avaavat ja mielipiteensä kysymättä kertovat vanhemmat eivät Poijulan mukaan ole urbaanilegendoja.
"Vanhemmat voivat olla hyvinkin tunkeutuvia. Sitovista rooleista olisi hyvä osata päästää irti puolin ja toisin ennen kuin on pakko."
Vastuu on sillä, jota asia vaivaa.
Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä. Yleensä ihminen havahtuu viimeistään 30–40-vuotiaana pohtimaan, kenen arvojen ja odotusten mukaisesti hän elää. Silloin ihminen itsenäistyy lopullisesti.
"Kovin autoritääristen vanhempien otteesta on työläämpi irtaantua kuin vanhemmista, joiden kanssa välit ovat olleet läheiset ja lämpimät."
Roolit istuvat tiukassa, mutta kun ne huomaa, ne on mahdollista riisua. Tiedostaminen johtaa puheeksi ottamiseen ja puheeksi ottaminen toimintaan.
"Sillä, joka asiaan kiinnittää huomiota tai jota se vaivaa, on vastuu ottaa asia puheeksi."
Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2016.
