Parantumatonta syöpää sairastava Nora: "Ilman koiria olisin ehkä vain surullinen ja hiljaa"

"Joskus minulta kysyttiin, haluaisinko kuolla mieluummin sairaalassa vai kotona. Ihan sama, vastasin ensin. Sitten tajusin, että sairaalaan en voisi ottaa mukaan koiria.

Elämässäni on tapahtunut kaksi suurta asiaa. Syksyllä 2009, parikymppisenä, sain kuulla sairastavani imukudossyöpää. Kesällä 2013 Nessa ja Leo muuttivat luokseni. Ehkä nämä asiat liittyvät toisiinsa, ehkä olin vähän yksinäinen.

"Kun tulen huonon päivän jälkeen kotiin, se ei ole koskaan tyhjä."

Kun tulen huonon päivän jälkeen kotiin, se ei ole koskaan tyhjä. Vaihdan vaatteet, laitan tyypit hihnaan ja lähdemme ulos. Ilman koiria olisin ehkä vain surullinen ja hiljaa.

Jos olen niin väsynyt, etten halua puhua ihmisten kanssa, voin puhua koirien kanssa sen verran kuin jaksan. Kyllä Nessa ja Leo ymmärtävät.
Huonolla hetkellä ne eivät kiikuta palloa heitettäväksi, vaan tulevat viereen ja katsovat: ollaan tässä sitten, hetki vain ihan rauhassa. Koirat osaavat varoa leikkaushaavoja, vaikka ovat muuten tosi häsläreitä.

Myös sillä on merkitystä, että pahankin olon keskellä joku pakottaa ulos. Korttelin kiertäminen on mielekästä koirien kanssa. Muuten makaisin kotona. Hengitän ilmaa, en tuijota kattoa.

Kun Nora Valkeeniemipääsee sairaalasta kotiin, hän lähtee Leon ja Nessan kanssa ulos. Paha mieli pienenee.

On hyvin epätodennäköistä, että saan koskaan lapsia. Se asia on käsitelty. Minulla on kuitenkin kaksi koiralasta.

Eihän se ole sama asia, mutta elämässäni on olentoja, jotka rakastavat ja ovat minusta riippuvaisia. Joillekin olen oikeasti maailman tärkein ihminen.

"Mietin, mikä tarkoitus sillä on, että olen vielä täällä. Joku tarkoitus täytyy olla."

Enemmän kuin huonoista hetkistä haluan puhua onnellisista. Tällaisista pienistä: Herään aamulla, ei ole kipuja, hoidot ovat tauolla. Aurinko paistaa ikkunasta. Makaan sängyssä, koirat leikkivät päälläni. Kummallakin on sama ilme: ollaan hissukseen, antaapa äidin vielä nukkua.

Syöpäni on todettu parantumattomaksi.Toinen keuhko on poistettu, tällä hetkellä kasvaimia on viisi eri puolilla kehoa. Mietin, mikä tarkoitus sillä on, että olen vielä täällä. Joku tarkoitus täytyy olla.

Nora haaveilee, että ehtisi elämässään matkustaa Isoon-Britanniaan. Sitten hän palaisi kiireesti Leon ja Nessan luo.

Kun näen vanhan mummon koiransa kanssa, ajattelen, että toivottavasti elän pitkään ja kävelen viidenkymmenen vuoden kuluttua keväisillä kaduilla koirani kanssa hitaasti.

Olen aika onnellinen. En halua miettiä ennusteita tai kuolemaa, se on ajanhukkaa.

Koiria kuitenkin mietin. Ne ovat aina ratketa riemusta, kun palaan sairaalareissun jälkeen kotiin: Äiti tuli, jee! Jos en enää koskaan tulisi, ne olisivat varmasti valtavan surullisia."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2015.