Siivoa komerot! Mapita vanhat laskut! Valitse virret hautajaisiin! Kaikkea tätä alkoi Heidi Vekkeli miettiä, kun hän ajatteli kuolevansa.
"On hassua, mitä kaikkea ihminen alkaakin tehdä ajatellessaan kuolemaansa.
Vuonna 2006 olin selvinnyt rintasyöpäleikkauksesta, mutta sitten syöpä levisi selkärankaan. Ja minä itkin ja hääräsin.
Syöpäkasvaimet ovat selässäni yhä. Mutta elän edelleen.
Paniikki on pienentynyt, vaikka muistan syövän joka päivä. Tarkkailen kehoani. Tiedostan hengityksen, keuhkot tekevät työtään. Ajattelen, että jalkani liikkuvat.
"Haluan pitää huolta kehostani lepäämällä paljon."
Arvokas kehoni toimii. Haluan pitää siitä huolta lepäämällä paljon. Enää en ramppaa kaikissa mahdollisissa yhdistyksissä.
Syöpä on kuin perheenjäsen. Heittäytyy välillä hankalaksi, mutta kulkee aina mukana.
Kolme kertaa vuodessa lääkäri kertoo kontrollikäynnillä, mikä tilanteeni on. Heti kun astun ovesta sisään, yritän päätellä hänen asennostaan, ovatko uutiset hyviä. Mies istuu vieressäni. Silloin häntäkin pelottaa.
Nautin jokaisesta hyvästä, säryttömästä päivästä. Aamulla keitän kahvia ja kaadan sen kuppiin. Haistan tuoksun, maistan kahvin maun."
Heidi Vekkeli on 54-vuotias eläkkeellä oleva helsinkiläinen perhepäivähoitaja. Hänellä on kolme aikuista lasta ja mies.
