Lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissamme tapahtuvia muutoksia, koska ne etenevät pikkuhiljaa.
Vanhenevat vanhempani tarvitsevat yhä enemmän huolenpitoa arjessa. Isä ei halua tontilleen kotipalvelua, ja lähellä asuva sisareni käy hoitamassa vanhempieni asioita. Minä ja kaksi muuta siskoa asumme parin sadan kilometrin päässä.
Vanhempieni asioita hoitava sisko laittaa sähköpostia äitiin ja isään liittyvissä asioissa ja soittaa silloin tällöin. Joskus olen erehtynyt kommentoimaan hänen tekemisiään ja saanut kipakan vastauksen: "Mitä te sieltä näihin asioihin puututte". Sen jälkeen en ole kommentoinut siskoni päätöksiä.
Minulla olisi kyllä moneen asiaan toisenlaista näkökulmaa. Välillä tuntuu, että lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissa tapahtuvia muutoksia, koska ne tapahtuvat pikkuhiljaa. Me, jotka käymme harvemmin, huomaamme muutokset ja puhumme niistä keskenämme. Kukaan ei kuitenkaan halua puuttua asiaan, ettei lähellä asuva sisko loukkaannu.
Vanhempieni arjessa on kuitenkin on asioita, joihin olisi hyvä tarttua nyt, eikä odottaa että asiat menevät huonommaksi. Pitäisikö meidän sovun säilymisen takia pitää silti suumme kiinni? Vai kaiken uhallakin ottaa huomiomme esille?
Jos siskoni heittää loukkaantuneena hanskat tiskiin, me muut emme pystyisi hoitamaan vanhempia parin sadan kilometrin päästä. Toisaalta sanotaan, että ongelmat pitäisi hoitaa silloin, kun ne ovat vielä pieniä, eikä odottaa niin kauan, että vieressä istuvakin huomaa ne.
Suu supussa
