TÄTÄ MIELTÄ. Ulkona oleminen muuttaa meitä enemmän kuin järjellä ymmärrämme, miettii Arja Kuittinen.
Ei tarvitse matkustaa kansallispuistoon eikä tehdä vaikuttavia ulkoilusuorituksia lokakuisessa tihkusateessa. Silti yksi parhaista keinoista oman onnellisuuden lisäämiseksi on se, että menee ulos.
Luonnossa hauskaa on se, miten hallitsemattomasti se meihin vaikuttaa. Vuodenaikojen ja säätilan muutokset koskettavat enemmän kuin voi järjellä ymmärtää. Harvassa muussa paikassa muuttuu jotenkin ihan toiseksi ilman erityistä yritystä.
Harvassa muussa paikassa voi myöskään tuntea jonkin hetken niin syvästi, että melkein alkaa itkettää. Luonnossa tajuaa avaruuksien kokoisia asioita ilman suurta pohtimista – tai ainakin kuvittelee, että tajuaa.
Ulkona tajuaa, kuinka arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.
Suhteellisuudentajuakin lenkillä tulee ihan pyytämättä. Ymmärrystä siitä, miten kaikki on hetkellistä, murheet ohimeneviä ja miten arvokas on jokainen auringonnousu ainutkertaisena näytöksenään.
Jopa elämän kulumisen tajuaa paremmin luonnon keskellä. Ehkä myös siksi vuodenaikojen vaihtelu koskettaa niin paljon. Kasveissa ja niiden olemuksessa on vuoden eri aikoina jotain riipaisevaa: Kasvi on keväällä hento ja vaaleanvihreä, kesällä siitä tulee värikäs ja voimakas. Syksyllä se lakastuu ja kerää voimansa ytimiinsä, kunnes talvella lopulta katsoo sivusta ja kuolee.
Luonnon kiertokulussa on ihmeellisen samanlainen kaari kuin omassa elämässä. Pian koko elämä on ohitse, mutta "onhan eletty kerta!".
Satoi tai paistoi, tuuli tai tihutti, ulkoilu tekee aina hyvää. Muutut toiseksi. Näet toisin.
