Myyh! Terapia-alpakka Morrison ilahduttaa vanhuksia – Helmi, 95: ”Parasta on, kun saa paijata”

Maitolasiovesta työntyy sisään villava pää. Sitä seuravat töppöjalat ja ruskean ja valkoisen kirjava vartalo.

9-vuotias alpakka Morrison Mäntsälästä näyttää elävältä pehmolelulta, vähän kuin lampaan ja kamelin välimuodolta. Morrisonin päässä on sininen riimu, josta sitä ohjaa sen omistaja ja emäntä Tarja Jokinen.

Mäntykodon palvelukodissa Hyvinkäällä alpakan vierailua on kokoontunut seuraamaan parikymmentä talon asukasta. Osa istuu pyörätuolissa, osa odottaa Morrisonia huoneen vihreäkankaisilla tuoleilla ja sohvilla. Moni muistaa Morrisonin edellisen vierailun viime marraskuulta.

"Voi kun on söötti!"

"Tuommoinen tuli, oijoi."

"Onko se laama?"

Tarja Jokinen huomasi Morrisonin soveltuvan terapiaeläimeksi jo sen ollessa pieni. Alpakkaherra tykkää huomiosta.

Huomion keskipisteessä

Alpakan miedossa tuoksussa on aavistus heinäpaalia ja navettaa. Eläin kiertää huonekalut sirosti, syö herkkunappeja palvelutalon asukkaiden ojentuvista käsistä ja sallii pehmoisen karvansa silittelyn.

Morrison soveltuu hyvin terapiaeläimeksi, sillä se osaa tehdä tarpeensa ulos, ei pure, potki tai sylje eikä hermostu pienistä.

Morrison nauttii huomiosta, rakastaa omaa peilikuvaansa ja matkustaa mielellään hissillä kerroksesta toiseen. Se on The big boss, Tarjan pienen alpakkalauman alfauros. Tarjalla itsellään on hoitoalan koulutus. Hän on erikoistunut kuntoutukseen.

Jos turvallinen emäntä häviää hetkeksi näkyvistä, Morrison kääntää päätään ja äännähtää kysyvästi.

"Myyh?"

Kukapa peilistä kurkistaa? No, komea kaveri.

Sotamuistoja ja silittelyä

Helmi Lempiö, 95, haluaisi antaa Morrisonille sokeria. Tarja sanoo, että ei kannata. Morrisonilla on mukana omat, terveellisemmät namit.

Rehunapit ovat samoja, joita Morrison syö kotitilalla joka päivä, mutta koska ne on nyt pakattu muovirasiaan, eläin kuvittelee niitä erikoisemmaksikin herkuksi.

"Parasta ohjelmaa täällä on tällainen eläinvierailu. Saa silittää ja paijata. Turkki on pehmeämpi kuin ajattelin", Helmi sanoo ja upottaa sormensa Morrisonin kiharaan karvaan.

Alpakka tuli taloon asiakkaiden toiveesta, kertoo päivätoiminnan ohjaaja Anu-Mari Hopeakoski. Hän vetää talossa vaikeavammaisten ryhmää ja pyysi sen jäseniltä ehdotuksia siitä, mitä yhdessä voitaisiin tehdä. Yksi ehdotti vierailua alpakkatilalla. Reissun jälkeen Anu-Mari keksi tuoda alpakan vanhusten luokse.

"Tärkeintä näissä vierailuissa on kosketus. Kyllä me henkilökuntaan kuuluvatkin halailemme mennen tullen, mutta eläimen koskettaminen on erilaista, vaikka se, miltä alpakan suu tuntuu kädellä herkkupaloja antaessa. Alpakka herättää myös muistoja. Monilla asukkailla on ollut kotieläimiä."

"Kyllä me henkilökuntaan kuuluvatkin halailemme mennen tullen, mutta eläimen koskettaminen on erilaista."

Alpakan jaloista ei kuulu kopinaa, koska sillä on pehmeät polkuanturat kuten koiralla.

Helmi muutti palvelutaloon 14 vuotta sitten. Kunto oli hyvä kotona asuessa, mutta muisti alkoi pettää.

Kaukaiset asiat Helmi muistaa silti kirkkaasti. Kotitilan lehmät ja lampaat. Työn lottana Äänislinnassa asemasotavaiheessa. Sen, kuinka vihollisen pommikoineita pelättiin. Miehensä ja neljän lapsensa isän Matin, joka kuoli vain 37-vuotiaana.

Matin muisteleminen saa kyyneleet Helmin silmiin. Vieressä istuva Marja-Leena Laitinen, 83, tarttuu häntä lohduttavasti kädestä.

Palvelukodin elämään alpakka tuo myös hauskuutta.

Helmi Lempiö, Marja-Leena Laitinen ja Irma Rintala vilkuttavat alpakalle. Nähdään taas!

"Onhan se nyt elämys, hämmentävää ja hauskaa, kun tällainen eläin tulee sisätiloihin", Anu-Mari sanoo.

Alpakka löytää viimeisen herkkunapin Helmin kädestä, vilkaisee vielä Irmaa pitkän otsatukkansa alta.

Sitten se tepsuttaa emäntänsä vanavedessä ulos päiväsalista. Vierailu on päättynyt, kotitilalla lauma odottaa jo komentajaansa. Lattialle jää muistoksi muutama herkkunappi.

Vielä hetken ilmassa leijuu vieno alpakan tuoksu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 06/2017.