Lapsena Pihla Penttinen näki oman äitinsä huolen, riittääkö raha edes ruokaan. Kun Pihla itse kolmekymppisenä viimein uskalsi haluta äidiksi, toive ei toteutunutkaan vuosiin.
Haave lapsesta oli kuin ihana tuoksu, joka houkutteli menemään kohti.
Se oli kaipuuta, joka tuntui Pihla Penttisen koko kehossa.
Se oli lapsettomuusklinikan hississä otettuja selfieitä puolison kanssa. He ottivat kuvan aina hedelmöityshoidon jälkeen ja toivoivat siitä ensimmäistä yhteiskuvaa perhealbumiin.
Se oli pettymystä ja räkäitkua. Stressiä siitä, olisiko kymmenien tuhansien eurojen lapsettomuushoidoista mitään hyötyä.
Se oli kännykän hälytyksiä, jotka muistuttivat Pihlaa ottamaan erilaisia pillereitä, nenäsumutteita ja hormonipiikkejä oikeaan aikaan, välillä monta kertaa päivässä.
Sitä kesti yhdeksän vuotta, ja välillä lapsettomuus uuvutti Pihlan niin, ettei hän päässyt ylös sängystä.
”Minut lyötiin kerta toisensa jälkeen maahan, ja toivon rakentaminen uudestaan oli raskasta. Pettymyksen hetkellä muistin itseni alkionsiirron jälkeen lataamassa itseeni uskoa siihen, että ehkä raskaus tällä kertaa onnistuu. Minua hävetti. Mietin, miten kehtasin edes toivoa, että saisin lapsen”, Pihla, 44, sanoo.
Kerrostalokolmion terassilla Helsingissä kasvaa pelakuita, ovessa lukee Penttinen ja Karvonen. Pariskunta tapasi Teatterikorkeakoulussa samalla vuosikurssilla. Pihla oli introvertti ja arka, Santtu Karvonen papatti taukoamatta kuin radion aamujuontaja.
Edelleen he ovat toistensa vastakohdat, ja silti he ovat viihtyneet yhdessä 19 vuotta. Lähes puolet ajasta on kulunut yhteistä lasta toivoen, eikä se ole ollut kivutonta.
”Joskus oli pakko kieltäytyä, kun ystävät pyysivät lapsenvahdiksi. Välillä tunsin alhaisia tunteita, myös puhdasta kateutta.”
Kun Pihla pyydettiin vauvakutsuille ja ristiäisiin, hän oli onnellinen ystäviensä puolesta, mutta välillä juhlista kotiin kävellessä itketti.
”Tunsin itseni ulkopuoliseksi. Joskus oli pakko kieltäytyä, kun ystävät pyysivät lapsenvahdiksi. Välillä tunsin alhaisia tunteita, myös puhdasta kateutta. Sitä oli vaikeaa sietää, sillä rakastan ystäviäni ja totta kai suon heille vanhemmuuden onnen.”
Pihla yritti pärjätä. Hän sanoi ystävilleen, että he voivat puhua lapsistaan, ei tarvitse hyssytellä.
”Oli hirveä ajatus, että minua pitäisi varoa. Että toisin suruviitan mukanani kaikkialle, olisin se Muumilaakson mörkö, joka tuo kylmän talven iloisiin kesäjuhliin. Halusin olla vahva, mutta en aina pystynyt.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kk_pihla_penttinen6.jpg?itok=iOfCuZAX)
En voi kertoa missä asun
Vielä kolmekymppisenä lastenhankinta oli tuntunut Pihlasta yhtä pelottavalta kuin korkeanpaikankammoiselle ajatus kiipeämisestä Eiffel-torniin.
Kun Pihla oli 13-vuotias, hänellä oli suuri salaisuus. Hän ei halunnut kertoa tutuilleen, missä äitinsä kanssa asuu.
”Kun lähdin koulusta, varmistin, ettei kukaan seuraa. Menin kiertoreittiä, etten paljastuisi.”
Pihlan koti oli Helsingin Hakaniemessä sijaitseva varastotila. Siellä ei ollut vessaa eikä suihkua. Tarpeilla piti käydä läheisessä Paasitornissa tai Hakaniemen McDonald’sissa. Yöllä oli pissattava ämpäriin.
Tila oli puoli kerrosta maan alla, ja joskus keväisin, kun jäät sulivat Tokoinlahdessa, tuli tulva.
”Vinyylilevymme olivat sen jälkeen käyriä ja tila kostea ja homeinen.”
Asumisen varastotilassa piti olla väliaikaista, mutta venyi neljäksi vuodeksi. Syynä oli 1990-luvun lama.
”Meiltä meni koti alta”, Pihla sanoo.
Pihlan vanhemmat olivat eronneet joitain vuosia aiemmin. Pihla oli jäänyt äitinsä kanssa asumaan perheen kerrostalokolmioon Helsingin Pasilaan ja vietti vuoroviikot isällään, näyttelijä Pertti Sveholmilla. Markan devalvoinnin ja korkojen nousun jälkeen äiti ei pystynytkään maksamaan asuntolainaa yksin, varsinkaan, kun hän jäi työttömäksi. Kun äiti myi asunnon, kiinteistöjen arvo oli tippunut. Äidille jäi iso velka.
Pihla muistaa äidin stressin ja huokaukset.
”Oli huoli siitä, riittääkö raha edes ruokaan. Luulin, että vain me olimme menettäneet kaiken, ja häpesin. Äiti teki kaikkensa, että minulla olisi turvallinen olo, mutta olin hänen jaksamisestaan huolissani.”
Pihla tietää, että köyhyys voi heijastua minäkuvaan, parisuhteisiin, vanhemmuuteen, moniin elämänvalintoihin, jopa syntyvyyteen.
”Siksi on helvetin tärkeää pitää yhteiskunnassa kiinni heikoimmin pärjäävistä.”
”Luulin, että vain me olimme menettäneet kaiken, ja häpesin.”
Pihlaan lama-ajan vaikeudet vaikuttivat turvattomuutena ja epävarmuutena. Huolehtiminen vei Pihlan voimat. Hän olisi tarvinnut tukea koulussa, mutta ei osannut pyytää.
”Koulu meni surkeasti. Ajattelin, että olen tyhmä. Aloin inhota itseäni.”
Onneksi oli tanssisali, jossa Pihla kävi lähes joka päivä. Hän oli vapaaoppilasluokalla ja tanssi balettia, nykytanssia, afrikkalaista tanssia, flamencoa. Hikoillessa ajatukset sai muualle, ja salilla saattoi käydä myös suihkussa.
Murrosiässä huonouden tunne kasvoi. Pihla alkoi lintsata ja jäi lukiossa kaksi kertaa luokalle. Välillä hän joutui tekemisiin poliisin kanssa.
”Minusta tuli raivokas ja aggressiivinen. Join kiljua ja haastoin riitaa tuntemattomien kanssa.”
Hän oli öitä poissa ja asui välillä viikonkin kaverillaan ilman, että vanhemmat tiesivät, missä hän oli. Hän lopetti tanssimisen ja koulunkäynnin.
Isä luuli, että Pihla on alkanut käyttää huumeita, ja piti hänelle vihaisia puhutteluja. Pihlasta se oli loukkaavaa, eikä hän halunnut nähdä isää.
Valoisammat ajat
Kun Pihla oli 17-vuotias, äiti sai asumisoikeusasunnon. Äiti oli löytänyt töitä, ja he muuttivat Ruoholahteen kerrostaloon. Pihla siirtyi iltalukioon ja haaveili näyttelijän töistä. Teatteri oli hänestä kuin aikuisten leikkiä.
Nuorisotalolla hän tutustui elokuvaohjaaja Jarmo Lampelaan. Lampela oli tekemässä elokuvaa huumekuriireiksi päätyvistä nuorista ja pyysi Pihlaa näyttelijäksi. Kun Sairaan kaunis maailma ilmestyi, Pihla sai vihaisesta roolistaan Jussi-ehdokkuuden ja pääsi Kellariteatteriin.
”Teimme rajuja näytelmiä, joissa pääsimme huutamaan. Teatteri oli venttiili purkaa tunteita. Oli tärkeää, että pystyin saamaan yhdessä muiden kanssa jotain aikaiseksi, en vain tuhonnut. Olin osa porukkaa, minulla oli merkitystä.”
Seuraavaksi Pihla pääsi tv:n saippuasarjaan. Vanhempien vastustuksesta huolimatta hän lopetti lukion ja muutti asumaan yksin.
Yhtäkkiä Pihla tienasi hyvin, mutta rahaa hän ei osannut käyttää. Hän tarjosi baarissa ystävilleen ja ajeli taksilla, mutta jätti vuokrat maksamatta. Pihla menetti luottotietonsa.
”En saanut edes kännykkää nimiini.”
Onneksi oli teatteri. Pihla pääsi Teatterikorkeakouluun. Koulussa hän tapasi Santun.
Santun kanssa Pihlasta tuntui alusta asti, että on tullut kotiin.
Pihla opetteli luottamaan, kun Santtu kokkasi hänelle makaronilaatikkoa ja neuvoi, kuinka laskuja maksetaan. Pikku hiljaa Pihla alkoi ajatella, että ehkä tulevaisuutta ei tarvitsekaan pelätä.
Mutta kun ystävät ympärillä ostivat ensiasuntoja, Pihla ei edes harkinnut lainan ottamista.
”Ajattelin, etten voi ikipäivänä tehdä niin, siitä seuraa ikävyyksiä. Olin varma, että joudun velkakierteeseen ja ulosottomiehet soittavat taas.”
”Pelkäsin, etten pystyisi huolehtimaan lapsesta. Mitä, jos minulle käy kuin omalle äidilleni ja talouteni romahtaa?”
Samasta syystä Pihla epäili, voisiko hänestä tulla äiti.
”Pelkäsin, etten pystyisi huolehtimaan lapsesta. Mitä, jos minulle käy kuin omalle äidilleni ja talouteni romahtaa? Mitä, jos en selviä?”
Pihla muistaa tarkkaan hetken, jolloin hän päätti päästää irti pelostaan. Hän oli 33-vuotias freelancenäyttelijä ja Lontoossa Santun perheen kanssa.
”Yhtenä iltana hotellihuoneessa sanoin Santulle, että haluan hänen kanssaan lapsia.”
Mikä auttoi Pihlaa jaksamaan vuosien lapsettomuutta? Mitä Pihla ajattelee lahjasolujen luovuttajista, joiden ansiosta hän lopulta tuli raskaaksi? Miksi Pihla kutsuu Santtua turvavyökseen? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 18/2023! Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Pihla Penttinen
44-vuotias näyttelijä asuu Helsingissä puolisonsa Santtu Karvosen, 2-vuotiaan Rauha-tyttären sekä ylämaanterrieri Bertan kanssa.
Kesällä Pihla ja Santtu näyttelivät Heinolan kesäteatterissa ja asuivat rintamamiestalossa. Kun Pihla näki pihan omenapuiden kukkivan, hän alkoi rampata netin asuntovälityssivuilla tutkimassa Itä-Helsingin omakotitalotarjontaa, vaikka on vannonut, että ei koskaan lähde kerrostalosta.
Pihla näyttelee elokuvassa Peluri – Kuolema on elävien ongelma, jonka ensi-ilta on 22.9.2023.
