Susanna Tuominen ei tunne kirjallisuuspiirejä, mutta lukee paljon. Terveydenhoitajan ja dekkaristin teinirakkaus alkoi jo lukiossa.
Arttu: Kymmenisen vuotta sitten istuimme eräänä iltana töiden jälkeen telkkarin edessä. Odotimme silloin keskimmäistä lastamme. Kysyin Susannalta, mitä hän sanoisi, jos kirjoittaisin romaanin. Olin kirjoittanut 15-vuotiaasta asti runoja ja haaveillut kirjailijuudesta. Senkus, Susanna vastasi.
Susanna: Arttu oli hyvä kirjoittamaan jo koulussa, ja olin nähnyt hänen tekstejään. Kirjailijahaaveesta en kuitenkaan tiennyt mitään.
Arttu: Hain läppärin, kirjoitin pari tuntia ja näytin tekstin Susannalle. Tämähän sujuu, hän sanoi ja kehotti jatkamaan. Kirjoitin, kun lapset olivat menneet nukkumaan, ja kahden vuoden kuluttua esikoisromaanini julkaistiin.
Susanna: Arttu antaa minulle aina raakavedoksen. Luen sen ja annan suoraa palautetta.
Arttu: Susanna on muusani. Kirjoitan kirjani Susannalle. Luotan häneen täydellisesti, sillä olemme olleet yhdessä teineistä saakka. Susanna sanoo suoraan, jos kohtaus on paska. Se ei loukkaa minua. Kun Susanna luki viidettä romaaniani Verivelkaa, sivut kääntyivät nopeasti. Menee sukkana sisään, ajattelin, mutta puolivälissä Susanna yhtäkkiä totesi, ettei jaksa enää lukea. ’Tämä on niin tylsä,’ hän sanoi.
Susanna: Kirjassa oli sivukaupalla turhaa liirumlaarumia, taustatarinoita, joilla ei ollut merkitystä juonen kannalta.
”Susanna on muusani. Kirjoitan kirjani Susannalle. Luotan häneen täydellisesti.”
Arttu: Menin paniikkiin. Mitä hemmettiä! Susanna ei ollut ikinä ennen sanonut, ettei teksti toimi. Mutta hän oli oikeassa. Poistin kolme turhaa lukua. Kirjasta tuli läpimurtoni. Susannalla on hyvä kirjallinen näkemys.
Susanna: Minä en kirjoita mutta olen aina lukenut paljon. Se on hyvää vastapainoa arjelle ja terveydenhoitajan työlleni. Kirjallisuuspiireistä en tiedä mitään!
Arttu: Minulla on kaksoiselämä. Kotona hengaan collegeissa ja päivisin työskentelen Porin kaupungilla ympäristöinsinöörinä. Kirjailijana olen välillä Hollannin suurlähettilään kanssa Pariisissa syömässä hopealautasilta, ja minusta halutaan fanikuvia.
Susanna: Arttu matkustaa aina yksin työmatkoilleen, ja minä jään hoitamaan lapsia. Mutta kunhan lapset ovat isoja, haluan lähteä joskus Artun mukaan.
Arttu: Nyt Susanna on se, joka joustaa. Aiemmin se olin minä. Roolimme ovat vaihtuneet.
Susanna: Kun tapasimme, kisasin yleisurheilussa. Arttu oli autokuskini ja pyöri mukana urheiluhallilla. Emme ikinä ehtineet kisakaudella kesämökille.
Arttu: Häämatkallamme Rodoksella oli 40 astetta lämmintä, mutta Susannan oli pakko treenata sielläkin, viskoa kiviä rannalla. Susanna on äärimmäisyyksien ihminen. Jos hän ottaa jonkin projektin, hän antaa sille kaikkensa.
Mitä Arttu ja Susanna tekevät, kun he saavat lapset hoitoon? Kumpi on tulisempi? Miten suhde kesti rankan vuoden, jolloin pariskunta rakensi oman talon? Miksi Arttu huijasi Susannaa vakavalla öljyonnettomuudella? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 21/2023. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Me kaksi
41-vuotias terveydenhoitaja Susanna Tuominen sekä 42-vuotias kirjailija ja ympäristöinsinööri Arttu Tuominen ovat olleet yhdessä 24 vuotta. Pari asuu omakotitalossa Porin Paarnoorissa 9-, 10- ja 13-vuotiaiden lastensa kanssa. Artun yhdeksäs dekkari Vapahtaja ilmestyi elokuussa. Susanna on Artun tekstien esilukija ja työskentelee neuvolassa. Pari tekee yhdessä myös talonsa kattoremonttia ja kalastaa.
