Pihasyreeniä on kasvatettu suomalaisissa puutarhoissa vuodesta 1728 lähtien, jolloin ensimmäiset taimet tuotiin Turkuun Tukholmasta.

Niitä istutettiin parikymmentä vuotta myöhemmin Suomenlinnaan Helsinkiin, ja 1900-luvulle tultaessa pihasyreeni oli yleisin koristepensaamme. Syreenit ovat pysyneet kestosuosikkeina, vaikka viimeisen 100 vuoden aikana rinnalle ja ohikin on kivunnut toki monia uudempia pensaslajeja ja –lajikkeita.

Pihasyreenejä (Syringa vulgaris) ihaillaan niiden kukkien ihanan tuoksun ja hempeiden värien vuoksi. Kukka on sävyltään vaihtelevan siniliila tai valkoinen. Kerrannaiskukkaisia lajikkeita sanotaan jalosyreeneiksi. Lisäksi pihasyreeni tunnetaan erinomaisesta kestävyydestään. Se talvehtii hyvin Oulun korkeudella saakka ja erityisen lämpimillä paikoilla jopa Rovaniemellä. Ulkonäöltään kenties hieman muita syreenejä vaatimattompi unkarinsyreeni (Syringa josikea) on myös kestävä aivan pohjoisimmissakin oloissamme (I-VIII). Pihasyreeni suosii runsasmultaista, ravinteikasta ja aurinkoista kasvupaikkaa, mutta pärjää hyvin myös ajoittain kuivassa maassa ja varjossakin. Pensas nuorennetaan muutaman vuoden välein harventamalla vanhempia oksia jolloin se kukkii runsaasti joka kesä. Syreenit sopivat yksittäiskasviksi, aidanteeksi sekä leikattavaksi aidaksikin.

Syreenit Puutarha.netin Kasvikortistossa.