Toukokuun toisena sunnuntaina vietämme äitien omaa päivää.

Kiitoksena vuosien huolenpidosta ja rakkaudesta haluamme usein antaa lahjaksi suomalaisten rakastamia kukkia, ruusuja. Äidit ympäri maan saavat lahjaksi niin leikkoruusuja, kuin ruukkuruusujakin. Upeilla kukillaan ne välittävät tunteita ja rakkauden sanomaa läheisillemme!

Leikkoruusujen varret puhdistetaan vedenpinnan alle jäävistä lehdistä ennen maljakkoon laittamista ja samalla niihin leikataan uudet, vinot imupinnat. Vesi saa olla lämmintä; jopa kuumaa – ja virkisteen käyttö suotavaa. Maljakkoon lisätään vettä sitä mukaa, kun ruusut sitä kuluttavat. Maljakon voi nostaa yöksi viileään, niin kukat kestävät kauemmin!

Ruukkuruusut, niin miniruusut, äitienpäiväruusut kuin muutkin ruukuissa olevat jaloruusut sijoitetaan valoisaan paikkaan. Niitä voi pitää kukinnan ajan sisällä, mutta viileämmässä kukinta jatkuu kauemmin. Ruukkuruusuja kastellaan säännöllisesti ja lannoitetaan samalla. Kun kukinta hiipuu, niin kasvi voidaan mahdollisesti istuttaa jo ulos puutarhaan, jossa se saattaa ilahduttaa kukillaan tulevinakin vuosina. Ellei puutarhaa ole, niin kasvin voi istuttaa uuteen ruukkuun ja leikata noin 10 cm korkeaksi; jättäen muutamia, elinvoimaisia lehtipareja yhteyttämisestä huolehtimaan. Parin viikon kuluttua uudelleen istuttamisesta voi taas aloittaa lannoittamisen. Ruusu saattaakin sitten ilahduttaa kukkimalla uudelleen!

Lue lisää ruusuista.