Tutkija Niina Junttila varoittaa vähättelemästä yksinäisen lapsen tunteita - tai säntäämästä suin päin tapahtumapaikalle.

Joka viides suomalaislapsi on yksinäinen. Aikuisten velvollisuus on huomata heidät ja auttaa lasta löytämään itselleen ystäviä.

Lasten yksinäisyyttä tutkinut kasvatustieteiden dosentti Niina Junttila varoittaa vanhempia tekemästä viittä perusvirhettä, kun he yrittävät auttaa lasta.

1. Älä hiilly liikaa. Tieto siitä, että oma lapsi on yksinäinen, saa tunteet pintaan. Älä kuitenkaan hosu. Kysele tilanteesta, mutta anna lapsen vastailla ja kertoa rauhassa. Ellei hän juuri sillä hetkellä halua puhua asiasta, odota parempaa hetkeä.

2. Älä säntää heti paikalle. Joskus kaverisuhteiden ongelmat ratkeavat itsestään, mutta pitkittyessään niissä tarvitaan aikuisen apua. On parempi, että ohjaat ja neuvot lasta kuin että lähdet itse mukaan tilanteeseen. Joskus niinkin on tosin tehtävä.

3. Älä syytä lasta liioittelusta. Jokainen tuntee itsensä joskus yksinäiseksi ja lapsilla on usein tapana hiukan värittää kertomuksiaan. Älä kuitenkaan vähättele tai mitätöi lapsen kokemusta, sillä hänelle se on täyttä totta.

4. Älä vähättele tilannetta. Huolestu, jos lapsi on sitä mieltä, että hänen yksinäisyytensä johtuu kelpaamattomuudesta, huonommuudesta ja tulee jatkumaan muuttumattomana tilanteesta ja ajankohdasta toiseen. Tällainen ajattelumalli johtaa helposti kehään, jossa yksinäisyys ja kelpaamattomuuden tunne vahvistuvat entisestään.

5. Älä unohda tärkeintä. Muista kertoa lapselle, että hän on sinulle tärkeä ja rakas!

Niina Junttilan kirja Kavereita nolla ilmestyi helmikuussa 2015.

Lue myös:
Niina Junttila kertoo, miten yksinäisyys periytyy vanhemmalta lapselle

20 prosenttia suomalaisista isovanhemmista ei ole yhteydessä lapsenlapsiinsa. Moni heistä haluaisi, mutta ei saa.

Väestöliittoon saapuvien kirjeiden, sähköpostien ja puheluiden perusteella nämä ovat 10 yleisintä syytä, joiden vuoksi isovanhempi ajattelee, ettei hän kelpaa lapsenlapsilleen:

  1. Puutun kuulemma liikaa perheen asioihin, vaikka yritän olla hienotunteinen.
  2. Lapsi ja hänen puolisonsa kommentoivat, etten osaa hoitaa heidän lapsiaan oikein. Teen aina jonkun virheen, vaikka yritän noudattaa heidän ohjeitaan.
  3. Miniä kelpuuttaa vain omat vanhempansa isovanhemmiksi. Minä en osaa mitään ja olen vanhanaikainen.
  4. Lapselle tuli avioero, ja hänen entinen kumppaninsa päätti katkaista yhteydenpidon minuunkin.
  5. Minusta ei ole mitään iloa. En ole isovanhempana tarvittu enkä toivottu.
  6. Olin liikaa poissa ja tein töitä, kun lapset olivat pieniä. Nyt lapsi ajattelee, etten osaa olla lapsenlapsenkaan kanssa.
  7. Minulla on tiukka taloudellinen tilanne, toisen puolen isovanhemmat ovat ylivertaisia hankintojen ja lahjojen suhteen.
  8. En ymmärrä nykytekniikasta mitään, älypuhelimista ja muusta, ja lapsenlapset suhtautuvat minuun halveksuen.
  9. Minun on vaikea liikkua lasten kanssa, en  pysty tarjoamaan virikkeitä lapsenlapsille, viemään vaikka puistoon tai teatteriin.
  10. Koti on liian pieni, joten lapsenlapset eivät voi tulla yökylään, kun eivät saa omaa huonetta.

Asiantuntijana perhesuhteiden asiantuntija, pari- ja seksuaaliterapeutti Minna Oulasmaa Väestöliiton Vanhemmuus-tiimistä. Väestöliiton verkkosivut isovanhemmille löytyvät täältä

Anna Taipale kirjoitti kirjan itsensä arvostamisesta. "Aiemmin ajattelin, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti."

Anna Taipale, Sydänjuttu-kirjasi kehottaa suhtautumaan itseensä lempeästi. Miksi se on niin tärkeää?

”Jos haluaa tehdä innostavia asioita, voida levollisemmin ja toteuttaa unelmiaan, on hirveän tärkeää suhtautua myönteisesti itseensä. Moni ajattelee huomaamattaan, että ei voi, pysty tai kehtaa. Sen ei tarvitse olla niin.

Ein sanominen on meille vaikeaa, ja moni tuskailee sen kanssa, ettei osaa vetää omia rajojaan. Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei? Teen silloin tilaa jollekin ihanalle.

Suhde itseen vaikuttaa ihan kaikkeen. Olen aiemmin kärvistellyt parisuhteissa, joissa on ollut hirveitä mustasukkaisuuskärhämiä. Olen ajatellut, että minun tehtäväni on miellyttää, lepyttää ja hoitaa miestäni. Ymmärsin, että se ei ole sitä, mitä haluan. Sen jälkeen, kun sanoin isosti ei, minua ei ole kohdeltu huonosti missään asiassa.”

”Mitä jos fokus olisikin siinä, mille sanon joo, kun sanon ei?”

Miksi itselle on joskus niin vaikea olla kiva?

”Kielteinen ajattelu on opittu tapa. Aivojen vanhin osa, liskoaivot, on kehittynyt kalkuloimaan uhkia ja vaaroja. Se toimii edelleen niin.

Aivojen hermoradat ovat tottuneet tuottamaan tietynlaisia ajatuksia. Kun tiedostaa, millaista oma sisäinen puhe on, voi oppia puhumaan itselleen kannustavasti.”

Miten itse onnistuit muuttamaan ajattelutapaasi?

”Olen työskennellyt itseni kanssa vuosia ja opetellut kannustamaan itseäni. Olen itse oman hyvinvointini paras asiantuntija. Toiset voivat tukea ja peilata, mutta minä saan itse valita, kuinka itseeni suhtaudun.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.