Kesäkurpitsa on erinomaista raaka-ainetta sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin.
Kesäkurpitsa on erinomaista raaka-ainetta sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin.

Tuottiko kesäkurpitsa valtavan sadon? Ota avuksi pakastin!

Jos et saa kulumaan kaikkea kesäkurpitsaa tuoreeltaan tai esimerkiksi hillojen osana, satoa kannattaa pakastaa. Voit pakastaa kesäkurpitsaa viipaleina, kuutioina tai raasteena.

Muista kuitenkin, että koska kesäkurpitsa on kostea vihannes, sen rakenne ei ole enää entisensä pakastamisen jälkeen. Pakasteesta sulatettuna se on parhaimmillaan ruuissa, joissa se saa soseutua. Pakasteesta se on heti valmista käytettäväksi esimerkiksi keittoihin ja patoihin. Raasteena pakastettu kesäkurpitsa sujahtaa helposti myös vaikkapa sämpylätaikinaan.

Yksi hyvä vaihtoehto on vihersmoothie, johon kylmästä otettua kesäkurpitsaa voi yhtenä ainesosana surauttaa.

Helpon ja nopean ruuan saat, kun keittelet kesäkurpitsaraasteesta ja vaikkapa tomaateista valmiin kastikepohjan pakkaseen. Tomaattipohjaiset sopivat hyvin pakastettaviksi. Jos lisäät kastikkeeseen kermaa, tee se vasta kastikepohjan sulatettuasi.

Tuottiko kasvimaa satoa? Kesäkurpitsa sopii niin grillattavaksi, hillopurkkiin kuin pastan sekaan. 

Kesäkurpitsa on suosittu kasvimaan herkku, joka tuottaa monille runsaasti satoa. Kodin Kuvalehti keräsi yhteen parhaat kesäkurpitsareseptit.

Uuniin

Uunissa kesäkurpitsa muuttuu moneksi. Täytä koverretut kurpitsat jauhelihalla ja pavuilla päivälliseksi tai ruokaisaksi iltapalaksi. Siivuta kesäkurpitsa vuokaan sipulin, munien ja tomaatin kanssa, niin saat ihanan Provencen kesäkurpitsapaistoksen. Myös broileri ja kesäkurpitsa rimmaavat loistavasti parina: tässä ohjeessa kanasuikaleet peitetään herkullisella kesäkurpitsa-purjogratiinilla.

Grilliin

Halloumin lisäksi kesäkurpitsan kanssa voi grillata yhtä lailla fetaa tai mozzarellaa, mutta muista seurata juuston sulamista. Mausteeksi lorautetaan balsamicoa! Kokonaisten grillattujen kesäkurpitsojen kaveriksi sopii sienimuhennos ja oheen hauska gribiche-kastike. 

Pastaan

Parmesanjuusto sulaa ihanan suolaiseen kesäkurpitsaspagettiin. Herkullinen pasta syntyy myös, kun yhdistät kesäkurpitsan ja vuohenjuuston. Pehmeänsuloinen basilika-kesäkurpitsapasta saa potkua raikkaasta yrtistä ja valkosipulista. Kurpitsasta syntyy juustohöylällä nuudeleita, jotka sopivat erinomaisesti yhteen itämaisten makujen kanssa.

Hillopurkkiin

Kesäkurpitsa sopii myös hillottavaksi. Kesäkurpitsa-omenahillo maustetaan kardemummalla, tämä hillo puolestaan saa piristyksen mintusta. 

Iltapalaksi

Tämä sitruunasta raikkautta saava kesäkurpitsa-minttupiirakka syntyy helposti, jos käytät apuna valmispohjaa. Pikkunälkään maistuu peruna-kesäkurpitsapiirakka, jonka makua voi muunnella tuorejuustoa vaihtamalla.

 

 

 

Makea bataattilaatikko on joulun uusi hitti.

1–1,2 kg bataatteja
2–3 dl  maitoa
½ dl vehnäjauhoja
2–3 rkl siirappia
½ tl  kardemummaa
½ tl  kanelia
1 tl suolaa
2 rkl sitruunamehua

Pinnalle
3 rkl korppujauhoja
2 rkl voita

---
 

1. Kuori ja lohko bataatit. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes bataatit ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Jäähdytä bataattisose haaleaksi. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin.

2. Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Ripottele pinnalle korppujauhoja. Laita päälle muutama voinokare. Paista 150 asteessa uunin alatasolla noin 1½ tuntia.