4 hengelle

½ iso kurpitsa
½ dl + ½ dl oliiviöljyä
2 hienonnettua salottisipulia
noin 4 dl hyvää risottoriisiä
noin 1 l itsetehtyä kasvislientä (ks. ohje: Itse tehty kasvisliemi)
2-3 dl raastettua parmesaania
noin 3 rkl hienonnettua, tuoretta meiramia
suolaa ja valkopippuria

---


1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Lohko kurpitsa ja sivele se noin puolella desillä oliiviöljyä. Paahda uunissa noin puolisen tuntia tai kunnes kurpitsa on ihan pehmeä. Kuori ja hienonna.

2. Laita loppu oliiviöljy pannulle, lisää sipuli ja riisi. Kuullota hetki ja ala lisätä kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan ja sekoita puukapustalla koko ajan. Risotto kypsyy 17 - 18 minuutissa - on tärkeää ottaa aikaa, ettei risotosta tule ylikypsää. 14 minuutin kohdalla lisää hienonnettu kurpitsa ja 16 minuutin kohdalla juusto ja meirami. Sekoita ja ota pois liedeltä. Mausta suolalla ja pippurilla.

3. Tarjoile heti, sillä vieraat odottavat risottoa, ei toisinpäin.

Teksti Sanna Kekäläinen, kuva Sami Repo