Oi, nuo liikuttavat, terhakat herkkutatit!
Oi, nuo liikuttavat, terhakat herkkutatit!

Tähän aikaan vuodesta metsä on tunteita täynnä. Tunnetko sinäkin nämä vannoutuneiden sienihullujen ilot, poltteet ja ahdistukset?

1. Läikähdys sydämessä, kun sieniryhmien seinille tai Instagramiin ilmestyvät ensimmäiset korvasieni- tai tattikuvat. Siitä tietää, että nyt on kiire omaan metsään.

2. Polte, joka iskee, kun kausi on päällä. Kun miettii kaikkia keinoja, miten metsään pääsisi mahdollisimman pian, eikä työnteostakaan meinaa tulla mitään.

3. Liikutus, kun pienet tatit kököttävät niin pulleina ja terhakkaina odottamassa poimijaa.

4. Ahdistus, kun ilta hämärtyy, kimppakyyti on lähdössä ja kotona nälkäiset suut odottavat – mutta sieniä vain riittää ja riittää ja riittää.

Se tunne, kun huomaa, että salaisella sienipaikalla on käyty.

5. Kauhu, kun huomaa, että omalla salaisella sienipaikalla on käyty. Maassa lojuu leikattuja jalkoja ja riivittyjä lakkeja tai – vielä kamalampaa – paikalta kohoaa parhaillaan toisen sienestäjän ahteri.

6. Kipu, joka tulee siitä, kun kantaa tuntikausia käsivarrellaan painavaa sienikoria. Tattikori painaa täytenä viidestä seitsemään kiloa. Jos koreja on kaksi, autolle paluusta tulee melkoinen lihaskuntotreeni.

7. Kutina, jonka toivoo olevan peräisin niskaa pitkin noruvasta hiestä – eikä hiusrajaa kohti mönkivästä hirvikärpäsestä.

Toukat, perskele!

8. Ärsytys, kun päältä niin hyvännäköinen sieni onkin ihan syöty. Toukat, perskele!

9. Riemastus, kun kaikkialla näkyy ensin vain käpyjä ja mädäntyneitä lehtiä ja sitten… hetkinen! Metsänpohjahan on täynnä suppiksia!

10. Huimaus, kun olet kerännyt suppilovahveroita koko päivän, perannut jättisaalista koko illan ja yöllä unta odottaessa suppikset vilisevät edelleen silmissäsi.

11. Alkukantainen tyytyväisyys, kun olet itse käynyt keräämässä ainekset metsästä ja tehnyt niistä perheelle soosin. Ihan sama, vaikka saisit syödä sen yksin.

12. Tuskanhiki, kun valmistaa ensi kertaa ruokaa juuri opettelemastaan sienilajista. Vaikka kaikki tuntomerkit olivat kohdallaan, mielessä pyörii, että olihan se nyt AIVAN varmasti sikurirousku eikä joku kauhea myrkkynääpikkä.

Voi ei, paras suppilovahverometsä on hakattu alas!

13. Raivo, sääli ja turhautuminen, kun huomaa, että paras suppilovahverometsä on hakattu alas ja jäljellä on raiskattu maailmanlopun maisema. Itkuksi pistää.

14. Ihan vain vähän vahingoniloinen helpotus, kun huikealta tattiapajalta palatessa vastaan tulee toinen sienestäjä tyhjän kopan kanssa.

15. Ilo, kun yksi maahan varisseista keltaisista koivunlehdistä onkin kantarelli.

16. Epäluulo, kun puoliso yrittää jo 30 avioliittovuoden jälkeen udella parhaan herkkutattiapajasi sijaintia.

17. Kihelmöivä jännitys, kun jätät auton hämäykseksi väärän metsätien varteen ja kierrät ojanpohjia pitkin ylimääräisen kilometrin, etteivät pensaiden takana mahdollisesti vakoilevat sienestäjät pystyisi jäljittämään sienipaikkaasi.

Olisiko sittenkin pitänyt jättää se viimeinen ämpärillinen metsään muiden poimittavaksi?

18. Verinen loukkaantuminen, jos joku on käynyt poimimassa kesän ensimmäiset kantarellit paikalta, jonka kaikki tietävät sinun kantarelliapajaksesi. Joo, jokamiehenoikeudet ovat hieno asia, mutta jossain menee raja.

19. Ahneuden, onnen ja katumuksen sekainen tunne, kun et millään malttanut lopettaa suppilovahveroiden keräämistä ja joskus aamuyöstä tajuat, ettet millään ehdi käsitellä niitä kaikkia, ennen kuin ne menevät pilalle. Olisiko sittenkin pitänyt jättää se viimeinen ämpärillinen metsään muiden poimittavaksi?

20. Saalistusvietti, joka saa kävelemään kaksi tuntia metsässä sieniä etsimässä, vaikka niistä ei näy vilaustakaan.

21. Mielihyvä, kun huomaat osaavasi lukea metsää. Koivikko? Sieltä saattaisi löytyä kantarelleja. Tiheä kuusikko? Siellä kenties lymyilee herkkutatteja. Nyt ollaan oikeiden asioiden ääressä!

22. Roope Ankka -fiilis, kun sienikori on täynnä tatteja ja lasket mielessäsi, minkä arvoinen saalis olisi rahassa. Hm, paljonkos japanilaiset maksaisivatkaan matsutakeista?

23. Lapsekas onnellisuus, joka pakottaa viisikymppisen naisen soittamaan metsästä isälle ja kertomaan, että nyt löytyi määrättömästi mustatorvisieniä ja juuri sellaisesta maastosta kuin aikoinaan neuvoitkin.

Kiitos hienosta saaliista, rakas metsä!

24. Typertynyt hämmästys, jos joku sanoo, ettei yhtään tykkää sienistä. Mitäh? Mitä kieltä tuo oikein puhuu?

25. Vielä typertyneempi hämmästys, jos joku ihmettelee, miten ihminen voi lähteä sienimetsään kipsi kädessä tai heti seuraavana päivänä sairaalasta kotiuduttuaan. Minne sitä sitten lähtisi?

26. Hätä, kun edessä on yhtäkkiä iso läntti torvisieniä mutta mukana ei ole minkäänlaista kassia eikä pussia. Onneksi on paita päällä ja paidassa helma, jonka mutkassa sienet voi kantaa kotiin.

27. Rentoutunut nautinto, kun saa talvella fiilistellä sienikirjojen parissa, rapistella pakkasesta sienipusseja sulamaan ja kertailla itsekseen, millainen sienivuosi olikaan.

28. Syvä kiitollisuus metsää kohtaan. Joskus sitä saattaa jopa ääneen kiittää hienosta saaliista. Jos joku eleelle nauraa, hän ei taatusti ole sieni-ihminen.

Vierailija

28 tunnetta, jotka vain todellinen sieni-ihminen tietää

Metsänomistajatar kirjoitti: Kohtaan 13 on pakko kommentoida, että Suomen metsäpinta-alasta hakataan vuosittain n. 2 %:a, joten turha niistä on harmistua. Itse metsänomistajana hoidan metsiäni, jotta ne eivät ole läpipääsemätöntä pusikkoa ja valokin pääsisi metsänpohjaan. Harvennuksesta (joka ei mikään rahasampo ole) nauttii myös marja- ja sienisato. Ja samalla muut metsäni käyttäjät. Laitan metsänhoitoon vuodessa paljon rahaa ja todellakin otan sieltä myös sadon sitten kun aika on. En tarvitse...
Lue kommentti