Sano muikku! Matkalla Pohjois-Karjalaan löysimme parhaat muikut, letut ja kormat

Olen laulanut Pohjois-Karjalaan lähtemisestä satoja kertoja. ”Minä lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun” olen ilmoittanut Leevi and the Leavingsin tahtiin ja sitten lähtenyt Pohjanmaalle tai Keski-Suomeen, mutta harvoin Itä-Suomeen päin.

Kunnes tuli koronakesä ja toinen. Viime kesänä lähdimme kohti Pohjois-Karjalaa ja Itä-Suomea. Autossa soi Esa Pakarisen Lentävä kalakukko, kun pysähdymme ensin Kuopioon. Sitä itseään, kalakukkoa, piti tietysti syödä. Senkin jälkeen Kuopio tarjosi parastaan.

Ruokalista kertoo: Paestetut muikut Sampoon tyyliin eli pottumuussia, sitruunoo ja tillijä.

Sano muikku

Etukäteen luin, että Kuopion kaupungintalo on yksi Suomen kauneimmista rakennuksista. Niinpä tietysti, savolaiset ne keksivät, ajattelin.

Kun sitten kävelemme Kuopion torille, olen vahvasti sitä mieltä, että Kuopion kaupungintalo se on yksi Suomen kauneimmista rakennuksista. Mutta on  kauppahallikin ihana. Lisäksi sieltä saa hyviä eväitä rantaretkelle Väinölänniemen uimarantaan.

Jos osaisin puhua mitä tahansa murretta, puhuisin. Luultavasti murteen vuoksi jokainen kuopiolainen tuntuu sympaattiselta. Väinölänniemen puistoalueen uimarannalla savon murre sekoittuu palmunlehtien havinaan.

Jotta lapset saisivat tiiviin oppimäärän Kuopiosta, käymme torilla monta kertaa, ostamme mansikoita ja kalakukkoa. Menemme Puijon tornin huipulle ja muikkuravintola Sampoon syömään annosta, jota siellä on tarjoiltu 1930-luvulta lähtien. Joku meistä ei halua sanoa muikku vaan kallistuu kasvispihveihin.

Muikun ja muusin jälkeen olemme sitä mieltä, että klassikot ovat klassikoita hyvästä syystä.

Muikkuravintola Sampo, Kauppakatu 13, Kuopio, muikkuravintolasampo.fi

Voiko olla söpömpää kahvilan paikkaa kuin vaaleanpunainen Kalliolinna saaressa Savonlinnassa?

Listalla: Saimaa, linna ja letut

”Joskus mennään.” Aika monesta kesä-Suomen asiasta olen sanonut vuosikausia niin. Päivinä Savonlinnassa toteutuu suunnitelmista muutama lisää.

Höyrylaivaristeily Saimaalla on vilvoittava ja kaunis.

Olavinlinnassa kulkiessa mietin, miksi olen jääräpäisesti kiertänyt nähtävyyksiä ilman opasta, kun oppaan johdolla saa näin paljon enemmän irti.

Ja sitten lörtsyille, suolaiselle ja makealle, yksi sataman lippakioskista ja toinen Savonlinnan torilta.

Kalliolinnan huvila Sulosaaressa on rakennettu vuonna 1899. Menemme pitkää kävelysiltaa saareen ja siellä lettukahvilaan, jaamme lettuja ja juomme kahvia eriparikupeista. Kahvila on ihana. Sitä emme osaa päättää, onko mustikkahillo vai omenahillo letun päällä parempaa.

Lettukahvila Kalliolinna, Sulosaari, Savonlinna, lettukahvilakalliolinna.com

Intian niemimaa lautasilla Enossa Pohjois-Karjalassa.

Kirjan ja korman vuoksi

Perille pääsy on kyllä tärkeää, mutta pysähteleminen erityisen hauskaa.

Olemme olleet Nurmeksessa Kolin kansallismaiseman ja parin muun kansallispuiston vuoksi. Lähtiessä syömme karjalaisessa pitopöydässä, mutta mielessä on saman tien jäätelö. Siksi kurvaamme heti Höljäkkään, Nurmeksen eteläisimpään kylään.

Risto Räppääjä ja viimeinen tötterö -kirja kertoo junamatkasta Helsingistä Höljäkkään ja huipentuu loppukohtaukseen Höljäkän kesäteatterissa. Löydämme rautatieaseman ja kesäteatterin ja kertaamme mukana olevasta kirjasta, miksi Höljäkkään lähdettiinkään: keksijäätelön perässä.

Miehelläni oli lapsuudessa Enossa asuva eno, ja ajelemme katsomaan niitä kulmia. Kylätie on hiljainen, mutta ravintolan ovi käy.

Mielelläni väittäisin, että Enossa oleva intialainen ravintola Dona on oma loistava löytömme, mutta ei se ole. Madventures-seikkailija Riku Rantala on kuvaillut ravintolaa kätketyksi aarteeksi ja on oikeassa. Korma, paneer, tandoori, tikka, naan, valitsemme listalta monta.

Ravintola Dona, Enon keskusta

Lue koko juttu matkasta Pohjois-Karjalaan ja Itä-Suomeen Kodin Kuvalehdestä 11/2022 tai digilehdet.fi.