Vesikidutus. Se oli ensimmäinen mieleeni tullut sana.
”Vastaa heille, että tämä tuntuu vesikidutukselta”, sanoin vaimolleni ruokapöydän ääressä.
Ystäväpariskunta oli lähettänyt viestin, jossa he kysyivät ajatuksiamme nyt, kun vauvavuosi lähestyi loppuaan. Mitkä fiilikset, onko herännyt vauvakuume toista varten?
Ei ollut herännyt. Tunne oli juuri tuo, mitä käskin vaimon vastata ystävillemme. Aina kun hetken ehdin luulla selvinneeni, kuristava olo alkoi uudestaan.
Olin toivonut lasta kauan, joten kaiken järjen mukaan vuoden olisi pitänyt olla elämäni kiehtovin. Miksi se sitten tuntui sinnittelyltä?
Tunsin valtavaa pettymystä – itseeni.
”Monta kuukautta kaikki sujui hyvin, mutta puolen vuoden jälkeen aloin ahdistua.”
Esikoistyttäremme syntyi huhtikuussa 2024. Vaikka minua jännitti, ennen muuta muistan pakahduttavan onnen.
Olimme odottaneet kauan sopivaa hetkeä tulla vanhemmiksi. Kun sellainen viimein koitti, biologia oli pitkään meitä vastaan. Pelkkä sohaisu ei riittänytkään, niin kuin koulussa oli varoiteltu.
Kun raskaus lopulta varmistui, menimme pian testin jälkeen varhaisultraan. Jääkaappimme ovessa on edelleen kuva 0,76 sentin pituisesta lapsenidusta, joka oli käytännössä pelkkää pauhaavaa sydäntä.
Synnytys oli nopea. Aamuyöllä kirjauduimme sairaalaan, ja aamuseitsemän jälkeen tyttäremme jo makasi vaimoni rinnalla. Miten kauniit sormet pienokaisellamme onkaan, ajattelin.
Pääsin nopeasti kärryille vaipan vaihtamisesta, pukemisesta ja nukuttamisesta. Öisin työnjako oli selvä: pesin vauvan pyllyn, vein rinnalle, toin vaimolle vettä ja lopulta nukutin kylläisen tytön.
Monta kuukautta kaikki sujui hyvin, mutta puolen vuoden jälkeen aloin ahdistua.
Ei mitään tavallista apeutta
Olin usein aamusta asti väsynyt ja ärtynyt, jopa surullinen.
Olen aina pärjännyt lyhyillä unilla, mutta vauvan hampaiden puhkeamisten myötä yöt muuttuivat arvaamattomiksi. Se sekoitti päivärytmin ja vaikeutti työntekoa ja palautumista.
Normaalisti en juuri kiroile, mutta nyt suustani tuli puolessa vuodessa vittusaatanoita 40 vuoden edestä. Pinnani oli jatkuvasti ja joka paikassa kireällä.
Iloton oloni kesti niin kauan, että viimein ymmärsin sen olevan muuta kuin apeutta. Olen työssäni toimittajana haastatellut niin monia masentuneita ihmisiä, ettei lopulta ollut epäselvää, mistä minunkin kohdallani oli kyse.
Tiesin, että äideillä voi puhjeta synnytyksen jälkeinen masennus, mutta miesten kohdalla en ollut aiemmin kuullut aiheesta puhuttavan. Voisiko minullakin olla kyse siitä?
”Ehkä tärkein ja viisain oivallus oli se, etten saisi olla niin armoton itselleni. Vanhemman riittävän hyvä on parasta lapselle.”
Selvisi, että synnytyksen jälkeistä masennusta esiintyy 8–10 prosentilla isistä, eli lähes yhtä paljon kuin äideillä.
Lapsen saaminen on totaalinen elämänmuutos. Siitä seuraa usein stressitila, joka voi laukaista masennuksen. Usein sitä vain ei miesten kohdalla tunnisteta.
Masennusoireet voivat seurata viiveellä ja ilmetä vasta puolisen vuotta synnytyksen jälkeen. Unihäiriöiden lisäksi oireita ovat muun muassa avuttomuus, ärtyneisyys, yksinäisyys, kiinnostuksen menettäminen ja alentunut toimintakyky. Huoli perheen taloudesta kasvattaa taakkaa.
Tunnistin itseni monesta kohtaa listalla.
Terapia auttoi eteenpäin
Puhuin tunteistani vaimolle, ja hän piti hyvänä ideana, että tapaisin terapeuttia. Tapasinkin, ja kävimme hyvän keskustelun. Mikään ei muuttunut hetkessä, mutta tunsin oloni turvallisemmaksi.
Ehkä tärkein ja viisain oivallus oli se, etten saisi olla niin armoton itselleni. Vanhemman riittävän hyvä on parasta lapselle.
Olen ymmärtänyt, että juuri nyt tärkeintä on pystyä näkemään asiat uuden, pienen ihmisen silmin ja auttaa häntä kasvamaan ihmiseksi. Työ ei varmasti muutu helpommaksi, mutta jotenkin se on jo nyt muuttunut palkitsevammaksi.
Syliin könyävä tai käsiään minua kohti kurottava taapero saa oman epävarmuuden unohtumaan yllättävän nopeasti.
Miten valo palasi Juhan vauva-arkeen? Miten tilanne muuttui, kun Juha jäi hoitovapaalle tyttärensä kanssa? Kuinka vanhemman masennus vaikuttaa lapseen? Millaisia suorituspaineita tuore isä kokee seuratessaan somen superisiä? Miksi neuvolassa mies jää helposti sivurooliin? Entä miten isyyden flow lopulta löytyi? Lue koko koskettava tarina Kodin Kuvalehden numerosta 13/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
