Kuuden lapsen isä Kai Lehtinen on opettanut ajoneuvojen hallinnassa sekä lapsiaan että naista, joka heillä asuu.
PERHEESSÄMME ON monta ajokorttia, tuoreita kuskeja ja vanhoja menopelejä. Kommelluksilta ei siis ole vältytty – etenkään talviautoilussa.
Kerran olin lähdössä aamulla aikaisin töihin ja peruutin jo mäkeä alas, kun huomasin unohtaneeni jotain. Vetäisin käsijarrun päälle ja palasin kotiin.
Nainen, joka meillä asuu, vilkaisi ikkunasta ja ihmetteli, kuka autoa peruuttaa, kun minä olen vielä sisällä. Siinä sitten yhdessä katselimme, kuinka auto lipui mäkeä alas, jatkoi matkaansa tien yli ja pysähtyi ojaan etuvalot pimeälle taivaalle osoittaen.
Koska lunta oli paljon, töyssy oli onneksi pehmeä. Onni onnettomuudessa oli myös se, ettei muita autoja ollut liikkeellä.
Matkaanlähtöni kuitenkin viivästyi, kun ensin piti nostaa auto traktorilla ojasta. Ja sitten piti tietenkin tarkistaa vähän sitä käsijarrua.
Käännökset sen sijaan tulivat ennalta arvaamattoman nopeasti.
TRAKTORILLAMME SUJUVAT kätevästi paitsi autojen nostaminen myös lumityöt, heinäpaalien siirrot ja hakkeen kuljettaminen. Nainen, joka meillä asuu, alkoi viime syksynä harjoitella traktorilla ajamista. Seisoin kulkupelin oviaukossa ja annoin ohjeita.
Eteenpäin meno sujui hyvin, samoin peruuttaminen. Käännökset sen sijaan tulivat ennalta arvaamattoman nopeasti. Sain pidellä tiukasti kahvasta kiinni, jotta pysyin kyydissä.
Kauhakin nousi ylös vauhdikkaasti ja, mikäli mahdollista, laskeutui vielä vikkelämmin. Näppituntumaa traktorilla ajamiseen alkaa siis olla, mutta talviajamista en vielä suosittele.
Vaikka traktori onkin vanha, toisen ostamiseen ei juuri tällä hetkellä ole varaa.
Kun matkaa oli taitettu tunti, auto hajosi asumattomalle tieosuudelle.
NAISELLA, JOKA MEILLÄ asuu, on kokemusta myös tienposkeen jäämisestä.
Vietimme kerran koko perhe hiihtolomaa mökillä. Minä jäin poikien kanssa vielä muutamaksi päiväksi pohjoiseen, kun nainen, tyttäret ja näiden kaverit lähtivät kotiin. Ensin heidän oli ajettava yöjunalle yli 200 kilometrin päähän mökiltä. Pakkasta oli paljon ja jo lähtiessä vähän kiire.
Kun matkaa oli taitettu tunti, auto hajosi asumattomalle tieosuudelle. Koska lapset palelivat kylmässä autossa, junaliput oli ostettu ja naisen työt alkoivat seuraavana päivänä, piti tehdä nopea ratkaisu.
Nainen, joka meillä asuu, soitti taksin.
Taksi nappasi porukan kyytiin ja aloitti hurjan takaa-ajon, jotta seurue saisi kiinni juna-asemalle menevän linja-auton. Koska nuorimmaisella alkoi vatsatauti, matka oli täynnä vauhtia ja oksettavia tilanteita.
Bussi saatiin kuitenkin kiinni. Ongelmana oli vain se, ettei naisella, joka meillä asuu, ollut riittävästi käteistä taksimatkaan, eikä kuski kiireessä ehtinyt kurvata pankkiautomaatille.
Kuljettaja kuitenkin uskoi, että minä maksan laskun parin päivän päästä etelään lähtiessäni. Automme kun piti hinata korjaamoon.
Jokaisen lapseni kohdalla olen ollut aluksi huolestunut siitä, miten niin nuori voi pärjätä auton ratissa.
TULOSSA VOI OLLA HIKINEN hikinen ja hermoja koetteleva kevät. Alan nimittäin opettaa nuorimmaistamme ajamaan. Hermostumme molemmat herkästi, joten malttia tarvitaan, kun lähdemme liikenteeseen.
Jokaisen lapseni kohdalla olen ollut aluksi huolestunut siitä, miten niin nuori voi pärjätä auton ratissa. Pian minun täytyy taas asentaa opetuspolkimet autoon ja alkaa henkisesti valmistautua kevään koitokseen.
Ajo-opetusluvassa hyvää on se, että voimme harjoitella talviajoa huomattavasti enemmän kuin autokoulussa. Huono puoli taas on se, että omalle isälle heitetään niin nenäkkäitä ja tietäviä kommentteja, etteivät sellaisia saa autokoulun opettajat ehkä koskaan.
Jos uskaltaisin, niin lisäisin tähän vielä, että kaasua voisi talvisin keventää myös se nainen, joka meillä asuu.
Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/2015.
