Kimmo Puikkonen ja hänen äitinsä Mirjami, 96, asuvat yhdessä. ”Äiti on ollut turvana koko elämäni ajan. Kyllähän olen velkaa sen, että autan nyt mutsia, kun minun on tässä mahdollista olla,” Kimmo sanoo.
Äidin luokse on 14 rappusta, ja Kimmo Puikkonen kävelee ne joka päivä monta kertaa edestakaisin.
Kimmon ja hänen äitinsä Mirjamin koti on rivitalossa Espoossa. Kimmon huone on alakerrassa ja äidin yläkerrassa. Kimmo on 67-vuotias ja Mirjam 96.
Mirjamin huoneen seinällä on huvimajaa esittävä akvarellimaalaus, Kimmon huoneen seinällä maailmankartta. Kimmo on vieraillut maailman jokaisessa itsenäisessä valtiossa vähintään kerran.
”Mutsi on sanonut, että sinä tulet sitten näkemään läheltä, miten minä vanhenen. Niin on tapahtunut.”
Hän on käynyt Venezuelassa, Singaporessa, Chilessä, Sambiassa, Meksikossa, Indonesiassa, Papua-Uudessa-Guineassa, Saksassa, Filippiineillä, Vietnamissa, Senegalissa, Kroatiassa, Ugandassa, Pohjois-Koreassa, Norjassa, Japanissa. Yhteensä 196 maassa.
Kimmo on nähnyt miltei koko maailman. Nyt hän näkee myös muuta.
”Mutsi on sanonut, että sinä tulet sitten näkemään läheltä, miten minä vanhenen. Niin on tapahtunut.”
Kimmo muutti äidin luokse avioeronsa jälkeen kymmenen vuotta sitten. Siellä oli tilaa, ja ajatus tuntui muutenkin niin oikealta, että sitä ei juuri tarvinnut pohtia.
”Haluan pitää mutsista huolta, kun kerran voin. Minä olen ainoa lapsi, ja hän on äitini.”
Perheessä huolehditaan toisista
Kimmolla on omaishoitajien lomapäiviä pitämättä vaikka kuinka paljon. Hän ei oikein tiedä, miten käyttäisi ne. Jonnekin pitäisi mennä. Ehkä Keski-Suomeen sukuloimaan.
Silloin tuuraaja kävisi kerran päivässä Mirjamin luona, parhaassa tapauksessa useamminkin. Ruoka lämmitettäisiin, mutta kukaan ei olisi kotona ympäri vuorokauden.
Maailmalla Kimmo näki, kuinka monessa kulttuurissa oli itsestään selvää, että vanhuksia kunnioitetaan.
”Arveluttaa, että mitä jos jotain tapahtuu”, Kimmo sanoo.
”Mietityttää, että mitä jos jotain tapahtuu”, Mirjam sanoo.
Mirjam laittaa turvarannekkeen käteen ennen kuin Kimmo lähtee ulkoilemaan tai ruokakauppaan.
Maailmalla Kimmo näki, kuinka monessa kulttuurissa oli itsestään selvää, että vanhuksia kunnioitetaan ja isovanhemmat asuvat muun perheen kanssa.
”Perheessä huolehditaan toisesta. Ei se lopu, kun lapset ovat aikuisia, osat voivat vain vaihtua.”
”Äiti on ollut turvana koko elämäni ajan. Kyllähän olen velkaa sen, että autan nyt mutsia, kun minun on tässä mahdollista olla,” Kimmo sanoo.
Älä juokse eteenpäin
Kimmo on oppinut matkoillaan paljon asioita. Tässä on niistä kuusi.
1. Ystävällisyys ei vaadi mitään, mutta voi merkitä paljon. Kun vanha mies riippumatossaan Oseaniassa viittilöi ohi kulkevalle Kimmolle, kiire katosi. Yhteistä kieltä ei tarvittu, kun teekupit olivat kädessä.
2. Jos et tiedä, kysy. Yleensä ihmiset pitävät siitä, että saavat neuvoa ja auttaa. Laulaja Carlos Gardelin hauta olisi jäänyt Kimmolta löytämättä suurella buenosairesilaisella hautausmaalla, elleivät paikalliset ihmiset olisi kärsivällisesti auttaneet.
3. Tuntemattoman ihmisen hymy voi jäädä mieleen vuosikymmeniksi. Kimmo muistaa yhä, miten levollinen ja rauhallinen oli Kiotossa temppeliin tervetulleeksi toivottaneen naisen ilme ja olemus.
”Me kaikki olemme lopulta melko samanlaisia.”
4. Suunnitteleminen on tärkeää, mutta asiat eivät aina toteudu, kuten ajattelee. Silloin täytyy vain todeta: nyt meni eri tavalla kuin piti, mutta näinkin on ihan hyvä. Kiribatin Joulusaari osoittautui melko tylsäksi moneen muuhun Tyynenmeren saareen verrattuna, mutta siitäkin Kimmo ajatteli, että kannatti nähdä.
5. Kädet kannattaa pestä usein. Sen opetti ikimuistoinen vatsatauti Intiassa.
6. Et voi kokea elämässäsi kaikkea. Älä juokse eteenpäin, vaan pysähdy, kun kohtaat jotakin arvokasta.
”Matkustaminen on saanut minut tuntemaan enemmän myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan. Me kaikki olemme lopulta melko samanlaisia, asuinpaikasta ja kohtalosta riippumatta”, Kimmo sanoo.
Niin pitkään kuin minua tarvitset
Kimmo ajatteli jo Mirjamin luo muuttaessaan, että viipyy niin kauan kuin äiti häntä tarvitsee. Vuosia tai jopa paljon pidempään.
”Muistutan välillä Kimmoa, että jos elämä kanssani kyllästyttää, voihan hän muuttaa pois. Ei välttämättä ole hauskaa, kun seurana on vanha ihminen tapoineen ja puheineen. Joskus toistan samat jutut monta kertaa”, Mirjam sanoo.
”Ei tämä yhteiselo ole ollenkaan rasittavaa”, Kimmo sanoo äidilleen.
Kimmon matkoillaan näkemät maisemat pyörivät aika usein päässä, vaikka hän ei ajattele niitä aktiivisesti.
Malesialainen merenranta, jolle jättiläiskilpikonnat öisin rantautuivat. Brasilialainen koulu, jossa slummien lapset pääsivät ennen oppitunteja suihkuun. Renkaiden ja ruostuneiden ajoneuvojen kaatopaikka Tuvalun saarella Tyynellämerellä. Etelä-Sudanin pölyisillä teillä kulkevat karjalaumat. Tienristeyksissä olevat tankit Bagdadissa ja Kabulissa.
Äiti on yläkerrassa.
Lue Kimmon koko tarina ja aika monta muistoa hänen matkoistaan Kodin Kuvalehdestä 6/2022 tai digilehdestä.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
