Ihan vielä ei ole äitienpäivä, mutta me toimituksessa päätimme ottaa varaslähdön. Niinpä teimme listan, kirjoittaa Minna McGill pääkirjoituksessaan.
Mietimme kukin yhden asian, josta haluaisimme äitiämme kiittää.
Kiitos äiti, että opetit kulkemaan pelotta pimeällä ja isoissa kaupungeissa.
Kiitos äiti ihan parhaasta kaalilaatikosta ja porsaankyljyksistä.
Kiitos äiti, että leivot maailman parasta pullaa.
Kiitos äiti, että leivot maailman parasta pullaa.
Kiitos äiti, että uskot minuun. Jos tunnen itseni surulliseksi, yritän katsoa itseäni hetken sinun silmin.
Kiitos äiti, että leikit lapseni kanssa kauppaa, ravintolaa, laulukilpailua ja koulua tunnista toiseen ja lähtiessäsi pilkot minulle hedelmiä valmiiksi kippoon.
Kiitos äiti, että purit kamalan sukankutomisviritelmäni ja kudoit sen uudelleen, kun salakuljetin tekeleen koulusta kotiin – vaikka inhoat käsitöitä melkein yhtä paljon kuin minä.
Kiitos äiti, ettet ikinä arvostele minua, vaikka varmaankin ihmettelet, eikö eteisemme lattialta millään saisi hiihtomonoja pois ennen kesää.
Kiitos äiti, että olet aina puolellani.
Kiitos äiti, että olet aina puolellani.
Kiitos äiti, että rohkaisit, rakastit, kiitit ja kannustit.
Ja kiitos äiti, että opetit, miten hieno nainen aivastaa. Tuohon aivastamiseen on kyllä ihan pakko palata vielä myöhemmin ja selvittää, että siis miten!
Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa, sanoo Sinkkosen Jari. Eikä äitejä, sanomme me. Eivät he siitä piloille mene.
Joten tulethan mukaan jatkamaan listaa. Katsotaan, kuinka pitkän listan saamme yhdessä aikaiseksi äitienpäivään mennessä.
Kyllä äitimme sen ansaitsevat, vähintään sen.
Artikkeli on lehden 7/2017 pääkirjoitus.
