Ihan vielä ei ole äitienpäivä, mutta me toimituksessa päätimme ottaa varaslähdön. Niinpä teimme listan, kirjoittaa Minna McGill pääkirjoituksessaan.

Mietimme kukin yhden asian, josta haluaisimme äitiämme kiittää.

Tämmöinen tuli:

Kiitos äiti, että opetit kulkemaan pelotta pimeällä ja isoissa kaupungeissa.

Kiitos äiti ihan parhaasta kaalilaatikosta ja porsaankyljyksistä.

Kiitos äiti, että leivot maailman parasta pullaa.

Kiitos äiti, että leivot maailman parasta pullaa.

Kiitos äiti, että uskot minuun. Jos tunnen itseni surulliseksi, yritän katsoa itseäni hetken sinun silmin.

Kiitos äiti, että leikit lapseni kanssa kauppaa, ravintolaa, laulukilpailua ja koulua tunnista toiseen ja lähtiessäsi pilkot minulle hedelmiä valmiiksi kippoon.

Kiitos äiti, että purit kamalan sukankutomisviritelmäni ja kudoit sen uudelleen, kun salakuljetin tekeleen koulusta kotiin – vaikka inhoat käsitöitä melkein yhtä paljon kuin minä.

Kiitos äiti, ettet ikinä arvostele minua, vaikka varmaankin ihmettelet, eikö eteisemme lattialta millään saisi hiihtomonoja pois ennen kesää.

Kiitos äiti, että olet aina puolellani.

Kiitos äiti, että olet aina puolellani.

Kiitos äiti, että rohkaisit, rakastit, kiitit ja kannustit.

Ja kiitos äiti, että opetit, miten hieno nainen aivastaa. Tuohon aivastamiseen on kyllä ihan pakko palata vielä myöhemmin ja selvittää, että siis miten!

Lapsia ei voi koskaan kehua liikaa, sanoo Sinkkosen Jari. Eikä äitejä, sanomme me. Eivät he siitä piloille mene.

Joten tulethan mukaan jatkamaan listaa. Katsotaan, kuinka pitkän listan saamme yhdessä aikaiseksi äitienpäivään mennessä.

Kyllä äitimme sen ansaitsevat, vähintään sen.

Tehdään äitien kehumisen maailmanennätys! Lähetä yhteiskuva itsestäsi ja äidistäsi. Kuva voi olla uusi tai vaikka vuosien takaa. Kirjoita kuvan yhteyteen yksi asia, mistä haluat äitiäsi kiittää. Lähetä kuva osoitteessa kodinkuvalehti.fi/kiitosaiti tai instagramissa #kiitosäiti #kodinkuvalehti.
Tehdään äitien kehumisen maailmanennätys! Lähetä yhteiskuva itsestäsi ja äidistäsi. Kuva voi olla uusi tai vaikka vuosien takaa. Kirjoita kuvan yhteyteen yksi asia, mistä haluat äitiäsi kiittää. Lähetä kuva osoitteessa kodinkuvalehti.fi/kiitosaiti tai instagramissa #kiitosäiti #kodinkuvalehti.

Artikkeli on lehden 7/2017 pääkirjoitus.

Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.
Kirjoittaja tuntee olonsa sitä kevyemmäksi, mitä useampaa sukupolvea hän mielessään kantaa.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

Väitetään, että vanhentuessaan ihminen tulee yhä enemmän omaksi itsekseen.

Minulle on käynyt päinvastoin. Täytän tänä kesänä 45 ja muutun koko ajan enemmän äidikseni, isäkseni, isosiskokseni, mammakseni ja mummukseni.

Parikymppisenä olin mielestäni kovinkin yksilöllinen – tai ainakin yritin olla.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Enää en. Vuosi vuodelta näen selvemmin, että käyttäydyn vieraiden ihmisten seurassa täsmälleen kuten äitini. Näen peilikuvastani nykyään myös äidin naururypyt ja tanssityylin. Otsastani on tullut isän otsa, vitseistäni isän vitsejä. Terävän nenäni olen perinyt mummultani. Mammaa minussa on tapa käveleskellä ympäri pihaa kädet selän takana. Kun hymyilen, näytän lasteni mielestä ihan siskoltani, en itseltäni. Ääneni on sekoitus äitiä ja siskoa.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen oma itseni. Se tuntuu yllättävän hyvältä.

Kun ei tarvitse ottaa paineita siitä, että on oltava kamalan ainutlaatuinen, vapautuu olemaan, noh, oma itsensä.

Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.
Aamu-uinnin jälkeen voi paleltaa. Silloin kannattaa nostella hartioita, neuvoi mummi.

Tässä sarjassa kiinnitetään huomiota arjen isoihin pieniin hetkiin, jotka tekevät elämästä hyvää.

”Paina peukaloa ja pikkurilliä tiukasti yhteen – molemmissa käsissä”, lapsi huudahti, kun olin aivastamaisillani. Ehkä säikähdin kimakkaa, yllättävää ääntä, mutta aivastus jäi tulematta. Tai sitten taika oli 8-vuotiaan neuvossa, jonka hän oli saanut mummiltaan.

Opin lapseltani myös kaksi tapaa päästä eroon hikasta. Kun hikka on tuloillaan, tulee toisen pitää käsiään hikottelevan korvilla ikään kuin kuppeina. Sinne menisi hikka. Toisessa tavassa roikutaan sängyltä pää alaspäin ja pidätetään samalla henkeä.

Lapsi on hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole.

Välillä konsti auttaa, useimmiten ei. Lapsi on kuitenkin hyvillään, kun hänellä on vanhan kansan tietoa, jota minulla ei ole. Siksi kuuntelen lapseni mummilta saamia neuvoja tarkasti. Yksi toimii erityisen hyvin.

Jos alkaa palella, ratkaisu ei suinkaan ole juoksentelu, hypähtely ja lisävaatetus. Niiden sijaan alamme nostella olkapäitämme ylös rytmikkäästi. Samalla taitamme kämmenselät ranteiden kohdilta ylöspäin. Kyllä alkaa veri kiertää ja vilu ka­toaa. Teho on testattu niin talvella hiihtolenkillä kuin kesällä aamu-uinnin jälkeen.