Osaatko katsoa omia valokuviasi hyvällä silmällä?

Katselin 16 vuotta vanhoja valokuvia. Niissä pitkäkoipinen ja pyöreäposkinen tyttö käy festareilla, matkustelee ja keikuttaa kummilapsia polvellaan. Tyyppiä on helppo katsoa lempein silmin. Onpa se nuori, nätti ja onpa sillä lystiä.

Helppo on myös muistaa – ja irvistää noloudesta – mitä ajattelin kuvista niiden ottamisen aikaan. Piiskasin ressukkaa: Vatsa sisään! Hartiat taakse! Miksi pidät käsiä noin?

Vuosien aikana on tapahtunut ihmeellinen taikatemppu. Tuhkimon kummitätikin olisi siitä kateellinen. Bibidi-babidi buu, ja epätäydellisyydet ovat haihtuneet kuvista kokonaan pois. Niistä näkyy pelkkää nuoruutta.

Ikä on ihana asia, koska se opettaa unohtamaan liian oman navan tuijotuksen ja toisaalta katsomaan omaa napaa aika lempeästi. Sen se opettaa, vaikkei opettaisikaan luopumaan ikiajoiksi otsatukasta.

Näin ajattelin ja selasin sitten kaksi päivää vanhoja valokuvia. Pakko tunnustaa: näkyi vatsamakkaroita ja juurikasvua. Jos viimeistään vuonna 2030 näen joka tapauksessa kuvissa nuoruutta, nättiyttä ja onnellisuutta, miksi turhaan odottaa?

Mitä hyvää näet omassa valokuvassasi? Kerro kommenttikentässä.