Tunnet itsesi nuoreksi, mutta kun katsot peiliin, hätkähdät. Pitäisikö keski-iässä tuntua aikuisemmalta?

Aamuhämärässä istun bussissa matkalla töihin. Bussin ikkunasta heijastuu kuvani. Hätkähdän: näytän yhdeltä monista keski-ikäisistä naisista suhaamassa kodin ja työpaikan väliä.

Olen yli nelikymppinen, mutta minusta ei tunnu siltä. Tuntuu nuoremmalta.

Kyse ei ole siitä, että haluaisin olla ikinuori tai näyttää samalta kuin 20 vuotta sitten. En ajattele, että keski-ikä on surullista luopumista nuoruudesta. Peilikuva on ihan ok ryppyineenkin. Ainakin yleensä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Hätkähdys johtuu siitä, että ulkokuori ja sisäpuoli eivät vastaa toisiaan. Minusta tuntuu kuin olisin edelleen se sama nuori aikuinen kuin ennen, pari-kolmekymppinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Täytyisikö tuntua aikuisemmalta?

"Ei pitäisi. Epäsuhtaisuuden tunteet ovat ihan normaaleja", sanoo psykologi Heli Heiskanen.

Meitä omaa keski-ikäisyyttään hätkähteleviä on paljon, Heiskanen kertoo, nykyään todennäköisesti paljon enemmän kuin pari vuosikymmentä sitten.

Kun singahtelee erilaisten roolien välillä, omaa fyysistä ikää on usein vaikea hahmottaa.

"Ennen elämä eteni paljon selkeämpinä vaiheina lapsuudesta nuoruuden kautta aikuisuuteen ja vanhuuteen. Nyt erilaiset mahdollisuudet ovat avoinna läpi elämän eli oman iän voi helpommin unohtaa."

Nelikymppinen voi saada esikoislapsen ja ostaa ensiasunnon. Viisikymppinen voi vaihtaa kumppania ja ammattia. Minkä ikäinen vain voi opiskella, matkustella tai pukeutua farkkuihin ja tennareihin.

Aikaisempien sukupolvien viisikymmenvuotias päivänsankari sai työpaikaltaan lahjaksi maakuntaviirin ja kultakellon, sitten elämä alkoikin kaartua kohti eläkepäiviä.

Jos on lapsena rakastanut suolakurkkuja, niitä todennäköisesti rakastaa keski-iässäkin.

Kun nyt singahtelee erilaisten roolien välillä, vaikka työntekijästä koulunpenkille tai puolisosta sinkuksi, omaa fyysistä ikää on usein vaikea hahmottaa.

Se on hämmentävää, mutta se ei ole vaarallista.

Kerran minä, aina minä

Monet asiat ihmisessä pysyvät, vaikka vuosikymmenet kuluvat. Myös siksi omaa keski-ikäisyyttään on toisinaan vaikea muistaa tai hahmottaa.

"Lapsuuden ja nuoruuden minäkuva on syvällä ihmisessä ja vaikuttaa läpi elämän. Tästä pidän, tästä en, tämän osaan, tällainen olen", Heiskanen sanoo.

Ihmisen  sisin ydin ei katoa radikaaleimmassakaan muutoksessa.

Elämäntapahtumat ja -kokemukset vaikuttavat siihen, kuinka muuttumattomana minäkuva säilyy.

"Ihmisen kaikkein sisin ydin ei kuitenkaan katoa radikaaleimmassakaan muutoksessa."

Tutkimusten mukaan esimerkiksi teini-iän lempimusiikki säilyy loppuelämän yhtenä lempimusiikkina. Myös makutottumukset ja kiinnostuksen kohteet usein pysyvät, vaikka ne vanhemmiten jalostuisivat.

Jos on lapsena rakastanut suolakurkkuja, niitä todennäköisesti rakastaa keski-iässäkin.

Innokas piirtelijä viehättyy visuaalisista asioista myös aikuisena, vaikkei arjessa ehtisikään ottaa kynää käteen.

Ihminen ei sisimmältään muutu niin paljon kuin ehkä luullaan.

Kypsä aikuinen, välillä

Esikoisen ekaluokan ensimmäisessä vanhempainillassa istun ovenpielessä. Jännittää, koska en tiedä, mitä tapahtuu. Suuri osa ihmisistäkin on vieraita.

Hätkähdän taas: Olen kiistatta aikuinen, kahden lapsen vanhempi. Miksi minua ujostuttaa?

Nuorena kuvittelin, etteivät nelikymppiset enää hermoile tai pahemmin pelkää. Hehän ovat aikuisia.

Aikuisuutta on se, että hyväksyy keskeneräisyyden itsessään.

Psykologi Heli Heiskanen lohduttaa jälleen. Hukassa saa olla nelikymppisenäkin. Yksikään aikuinen ei ole aina hallittu, kypsä ja tasapainoinen.

"Se on pienen lapsen harhaluulo. Vähän samalla tavoin kuin murrosikäisen kuvitelma, että keski-ikäisen elämä on jämähtänyttä ja tylsää."

Aikuisuutta ja viisautta on se, että hyväksyy inhimillisen keskeneräisyyden itsessään ja muissa. Hiljalleen alkaa ymmärtää, kuinka vähän ymmärtää.

"Mustavalkoinen ajattelutapa karisee elämänkokemuksen myötä. Silloin oivaltaa myös, että en olekaan vain tällainen tai tuollainen vaan itse asiassa tosi monenlainen."

Joskus epävarma, joskus täynnä itseluottamusta.

Joskus aikuinen nainen, toisinaan tytönhupakko.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 7/2017.

 

Vierailija

Olen kotihoidossa töissä ja yksi asiakkaani ihmettelee miten voi täyttää viikon päästä 97-vuotta. Ei kuulemma yhtään tunnu siltä. Eikä ikäero kyllä myöskään tunnu kun me kaksi 37-ja 97-vuotiaat vaihdetaan päivän kuulumiset ja naureskellaan omille vitseillemme :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla