Aamuihmisten elämän väitetään olevan liki kaikin tavoin parempaa kuin iltakukkujien, joten halusin tietenkin osalliseksi tuosta autuudesta, kirjoittaa toimituspäällikkö Mari Markkanen. Hän on nyt pari vuotta opetellut aamuvirkuksi. Tuliko elämästä ihanampaa?
Heitä ihaillaan, suorastaan palvotaan. Dynaamisia aamuihmisiä, jotka heräävät pontevasti ennen sarastusta valmiina mahtitekoihin.
Applen toimitusjohtaja Tim Cook nousee 3:45, yrittäjä Jari Sarasvuo 4:45, miljardööri-liikemies Richard Branson vasta 5:45.
Aamuvirkut ovat vetäisseet puolimaratonin ja proteiinipitoisen terveysaamiaisen, venytelleet, meditoineet, tarkistaneet osakesalkkunsa tuoton, listanneet päivän työnsä ja suorittaneet niistä puolet ennen kuin torkuttajat ovat hieraisseet rähmät silmistään.
Sankaritarinoiden lisäksi erilaisia tutkimuksia ja päätelmiä on lukuisia: aamuihmiset ovat onnellisempia, positiivisempia, iloisempia, aikaansaavempia, ahkerampia, tuottavampia, päämäärätietoisempia, sitkeämpiä, energisempiä, henkisesti ja fyysisesti hyvinvoivempia – siis lähestulkoon kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla tavoilla etevämpiä kuin iltakukkujat.
Jos aamuihmisten elämä kerran on merkittävästi parempaa, niin kyllä kai sellaiseksi kannattaa pyrkiä!
Paljon vähemmän on tutkimusta meidän iltaihmisten ylivertaisuudesta. Olemme vain keskimäärin luovempia ja avoimempia uusille kokemuksille.
Tältä pohjalta päätin ryhtyä aamuihmiseksi – olenhan avoin uusille kokemuksille. Jos aamuihmisten elämä kerran on merkittävästi parempaa, niin kyllä kai sellaiseksi kannattaa pyrkiä!
Kysymys siis kuuluu: kuinka tulla aamuihmiseksi?
Alat vain herätä aikaisemmin!
Neuvoista ei ole pulaa, netti on niitä pullollaan.
Aamuihmiseksi tullaan periaatteessa helposti: alat vain herätä aikaisemmin.
Se tietysti edellyttää, että menet aikaisemmin nukkumaan, sammutat somen ja sinivalolaitteet hyvissä ajoin ennen sänkyyn menoa, otat kuuman kylvyn ja iltapalaksi kiiviä ja ehkä melatoniinia. Elämäntapagurut väittävät, että ihmeitä tapahtuu, jos heti herättyäsi saat itsesi liikkeelle. Kun oma tahdonvoima on hyttyssarjaa, sovi ystävän kanssa varhaiset liikuntatreffit.
Olen nyt treenaillut aamuihmisyyttä parisen vuotta. Kiroan yhä joka kerta herätyskellon soidessa kuudelta, mutta ei siinä vaiheessa enää tehdä katulampun alla odottavalle lenkkikaverille ohareita. Kamat niskaan ja ulos.
Voi sitä itsetyytyväisyyden määrää! Vaikea kuvitella, että vastaavaa tunnetta saisi helpommin mistään muusta.
Joskus aamulenkillä heikottaa niin, että silmissä mustenee. Toisinaan kulkee ihan kivasti. En uskalla väittää, että varsinaisesti nauttisin aamuliikunnasta mutta lenkin jälkeen on aina euforinen ja energinen olo. Ja voi sitä itsetyytyväisyyden määrää! Vaikea kuvitella, että vastaavaa tunnetta saisi helpommin mistään muusta.
Suihkun jälkeen taaperran täynnä tarmoa töihin, mutta viimeistään iltapäivällä iskee väsymys. Kaikki on vähän sumuista ja tahmeaa kuten käteni, joka työntää suuhun munkkia. Munkki on pieni osoitus siitä, että väsyneenä ihminen valitsee helposti omegahappojen sijaan transrasvat. Teen huonoja valintoja uneksiessani vain päiväunista, joille usein kiiruhdankin suoraan töistä.
Ja siinä se rytmi sitten sekoaa. Illalla ei enää nukutakaan, kello on äkisti yli puolenyön ja yhtä nopeasti kuusi, jolloin on taas juostava avantouimaan, koska siellä jään reunalla se ystävä jo odottaa.
Olen jumiutunut tähän kierteeseen. En tunne itseäni kovinkaan virkeäksi.
Haluanko todella, todella, olla aamuihminen?
Onko tässä mitään järkeä?
Touhussani ei ehkä ole hirveästi järkeä.
Kyse on geeneistä ja aivoista ja hormoneista.
Ihmisen sisäinen kello tekee hänestä luonnostaan joko aamu- tai iltavirkun. Neljännes on kuulemma selkeitä aamuihmisiä ja toinen neljännes yhtä selviä iltatyyppejä. 50 prosenttia ihmisistä taas on jotain näiden ääripäiden väliltä.
Jos on aamuisin väsynyt ja iltaisin pirteä, on luultavasti iltapainotteinen ihminen. Kehonsa synnynnäisen unirytmin voi myös selvittää mittaamalla, aktigrafiarannekkeella.
Hän ei olekaan pirteä peipponen vaan äksy kuin pesivä lokki.
Rytmin väkinäisestä muutoksesta saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Jos iltatyyppi pakotetaan heräämään varhain, hänen kehonsa ikään kuin jatkaa unta, joten hän on pöhnässä pidempään kuin samaan aikaan herännyt aamuihminen. Hän ei olekaan pirteä peipponen vaan äksy kuin pesivä lokki.
Lopuksi kuitenkin hyviä uutisia aamuihmisiksi haluaville.
Luontainen muutos lienee jo käynnissä.
Homma menee karrikoidusti näin: Lapset ovat energisiä aamuihmisiä, jotka teini-iässä muuttuvat veltoiksi iltaihmisiksi. Yksi ikääntymisen monista hyvistä puolista on se, että viidenkympin kantturoissa ihmisistä tulee jälleen enemmän aamuvirkkuja.
Edessä siintää todennäköisesti monta autuasta aamua, vaikka nyt vähän torkuttaisi ja kääntäisi makoisasti kylkeä.
