Salakirjeet, slämärit, päiväkirjat 80-luvulta – näistä teini-ajan kirjoituksista oivalsin jotain hyvin tärkeää

Joskus kaivan muistoni esiin. Säilytän niitä vanhassa arkussa, se on aivan täynnä. Arkku on kulkenut mukanani kuudessa muutossa. En ole koskaan edes harkinnut, että heittäisin sen sisällön pois.

Vihkot ja paperit ovat osittain jo kellastuneet, ja haisevat vähän pahalta. Niiden kirjoittamisesta on kulunut vuosikymmeniä.

Yläkouluikäisenä uskoin olevani aikuisena tasapainoinen, viisas ja tyyni. Hah!

Kirjoittamisen jälkeen olen kasvanut aikuiseksi, valmistunut ammattiin, ostanut rintamamiestalon, saanut kaksi lasta ja alkanut lapsineni lomailla kylpylöissä. Otsassani on ryppyjä, nenä on yhtä iso kuin aina.

Kun luen lappusia, kirjeitä ja päiväkirjoja, minua itkettää ja naurattaa ja nolottaa. Noinkin ajattelin, tuokin ahdisti. 

Yläkouluikäisenä uskoin olevani aikuisena tasapainoinen, viisas ja tyyni. Hah! Niin ei käynytkään. Ydin säilyi samana.

Mietin: Jääkö nykyisille teineille yhtä konkreettisia muistoja aikuistumisestaan? Toivon, että jäisi.

Minua nämä aarteet ovat auttaneet ymmärtämään jotakin hyvin tärkeää. Sen, kuinka paljon ja kuinka vähän ihminen oikeastaan muuttuu, vaikka vanhenee. Ja sen, kuinka tärkeitä ystävät ovat.

Esittelen osan muistoistani nyt, vaikka se vähän nolottaa:

1. Koulutunneilla salaa kirjoitetut lappuset

Tuntilappusissani murehdittiin finnejä – ja varmistettiin, että ystävälle kuuluu hyvää.

Nopeasti sutaistut viestit olivat luottamuksen osoitus ja merkki yhteisestä liittoumasta opettajaa vastaan. Muistan, miltä tuntui seurata kirjelapun siirtymistä luokan toiselta puolelta. Kädestä käteen, ja sitten pysähdys kohdallani, perillä.

Lapun päällä saattoi lukea esimerkiksi: ANNALLE YKSITYIS SALAISUUS, NÄPIT IRTI MUUT KU ANNA!

Ja sisällä: Mennääx välkällä Peksuun ostaan munkit? Epa on tänään niin tyhmä sika tyhmä, esittää kaikkee. Onx kaikki ok? Vastaa!!

Ajattelen, että jokainen aikuinenkin tarvitsisi tällaisia lappusia. Vain itselleen osoitettuja salaisuuksia.

2. Koulupäivän jälkeen hiljaisina iltapäivinä kirjoitetut kirjeet

"Eihän se Neumann osaa edes laulaa", kirjoitti kirjekaverini. Pahoitin mieleni, mutta opin samalla joustavuutta.

Kirjekavereita etsittiin 1980-luvulla lehti-ilmoitusten kautta. Moni halusi kirjekaverin Porista, koska siellä asui Dingo.

Aluksi tutustuttiin varovasti: Mikä susta on parasta, Mars vai Raider vai Tupla?

Vuosien myötä avauduttiin parhaassa tapauksessa paljon suuremmistakin asioista. Oli ihanaa kävellä koulusta kotiin ja miettiä, onko kirjekavereilta tänään tullut postia.

Kirjeet oli usein koristeltu tarroilla. Tuntemattomalle kirjekaverille saattoi uskoutua asioista, joista oli vaikea puhua.

Kirjoittaako kukaan enää paperisia kirjeitä? 

3. Kädestä käteen kiertävät slämärit eli slämyt eli slam bookit

80-luvun slämäreideni perusteella makaronilaatikko oli herkkua, eikä sushista ollut kuullut kai kukaan.

Vihkot, joiden omistajan keksimiin kysymyksiin jokaisen piti vastata, ovat hurmaava ajankuva. 

Paras bändi tai laulaja? Scorpions, Yö, Popeda, Sinitta, Pet Shop Boys,  Madonna...

Lempiruoka ja -juoma? Makaronilaatikko, maito, ranskalaiset, maito, lasagne, hawaijinleike, maito, spagetti, cocis, broileri, maito, en mä ruuist tiedä mut juomist ehdottomasti Pisang Ambon...

Minusta olisi ihanaa, jos saisin vielä kerran elämässäni kirjoittaa jonkun slämäriin. Kirjoittaminen oli samaan aikaan itsetutkiskelua ja kiehtovaa oman identiteetin tutkailemista.

4. Päiväkirjat, jotka sisälsivät salaisimmat ajatukset

Juice oli mielestäni hellyyttävä, koska hän uskalsi olla oma itsensä. Minulla sellaista rohkeutta ei ollut.

Ajatus siitä, että joku lukisi edes sivun päiväkirjastani, tuntui 13-vuotiaasta maailmanlopulta.

Ajatus siitä, että joku lukisi edes sivun nykyisestä päiväkirjastani, tuntuu 43-vuotiaasta maailmanlopulta.

13-vuotiaan päiväkirjaan suhtaudun nykyään vapaamielisemmin. Joskus luen siitä otteita tyttärelleni. Häntä naurattaa.

Silloin kirjoitin: En kyl tiiä mikä musta tulee "isona". Ehkä hammaslääkäri tai jotain!?! Eniten kai toivon et oisin onnellinen!

Olen iloinen, että olen keski-ikäinen. Ymmärrän itseäni vähän paremmin. Minulla on tilaisuus katsoa samaan aikaan ees ja taas, nuoruuteen ja vanhuuteen. Sama ihminen näkyy kummassakin suunnassa.