Kun toimituspäällikkö Maria Tuominen huolestuu lastensa pelaamisesta, hän ajattelee 1980-lukua.

En ole kovin huolissani lasteni kännykänkäytöstä, pelaamisesta ja tubettajien tuijottamisesta. Älkää käsittäkö väärin: he kyllä pelaavat ja tuijottavat, paljon. Olen vain keksinyt keinon taltuttaa huoleni. Ajattelen 1980-lukua. Ennen ei nimittäin ollut paremmin.

1980-luvulla ei puhuttu ruutuajoista. Niinpä vietin pikkuveljeni kanssa koulun jälkeen tuntikausia Commodore 64:n parissa siirrellen kiviä ja etsien timantteja. Välillä vedimme kesä- ja talviolympialaiset ja sitten vähän karatea. Pelaamisen jälkeen katsottiin Napakymppi, Dallas ja Benny Hill Show. Aamiainen syötiin samalla, kun katsottiin Ray Cokesin Breakfast clubin musiikkivideoita.

”Vietin pikkuveljeni kanssa koulun jälkeen tuntikausia Commodore 64:n parissa.”

1980-luvulla ei puhuttu laittomasta kopioinnista. Niinpä meillä oli paljon tietokonepelejä. Pelattavaa saatiin aina lisää, sillä pikkuveljeni vetäytyi säännöllisesti illaksi jonkun kaverinsa luokse. Sen jälkeen kaikki olivat kopioineet toistensa pelit, ja jokaisella oli satoja pelejä. Niiden järjestämiseen tarvittiin numerointi, aakkosjärjestys ja ruutuvihko.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

1980-luvulla ei puhuttu ikärajoista. Niistä ei tarvinnut puhua, sillä niitä ei ollut. Raakuuksia ja huonoa makua kyllä oli. Kymmenvuotiaana veljeni suosikki oli peli nimeltä Barbarian. Siinä lyötiin toista miekalla, ja jos onnistui oikein hyvin, sai pään kerralla poikki. Ruumiin haki vihreä örkki, joka potki edellään pään pois kuvaruudulta. Vain kerran isä harmitteli, että oli ostanut meille lapsille sopimattoman pelin. Yhdysvaltalaispeli Red Storm Risingissa piti estää Neuvostoliiton invaasio Jenkkeihin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mutta pidetään me 1980-luvun lapset tämä kaikki vain omana tietonamme. Muuten joudumme vastaamaan jälkikasvumme kiperiin kysymyksiin.

Vierailija

«Jos toinen tuli tiellä, hauska tapa" - nämä sanat Michael parkkihaposta soveltuu hyvin videopelien: ei turhaan hankkeiden eri genreistä, keskittyi co-op, ovat aina suosittuja ja kysynnän lähtien, kun ensimmäiset konsolit kahdella peliohjaimella. 

Broken Planetin hyökkääjät - yhteistyöhenkinen trilleri, joka on suunniteltu yhdessä neljän hengen joukkoon. Ja kuitenkin on PvP tilassa propagointimalli myymällä jaksot kampanjoiden joukko "nahat" varten merkkejä ja joitakin erittäin mielenkiintoisia suunnittelua ja asettamista. Riittääkö "ampua"?

Sillä pelillä ei ole ongelmia, joten se on tyyliä ja muotoilua. Tämä on erityisen havaittavissa rullissa.

"Ihmiset kuolevat metallia"

Kaikki tässä maailmassa pyörii harvinaisen aineen ympärille, joka on arvoituksellisen energian lähde, joka sallii paitsi matkustaa tähtien välillä, mutta myös antaa niille, jotka ottavat sen, lisääntyneiden fyysisten ja henkisten voimavarojen avulla. Aine löytyy vain yhdestä planeettamme koko tiedossa olevasta maailmankaikkeudesta, ja sen poistaminen on vaikeaa ja kaukana turvallisuudesta. Ei, ei, tämä ei ole Frank Herbertin "Dune": n hahmottaminen mausta - se on tie RotBP: n melko monimutkaisesta juonestä .

Aleph, kaikkein energiapainoinen aine, oli saatavilla vain yhdellä planeetalla, joka sijaitsee neljäsataa sataa valovuotta Maasta. Paikalliset ihmiset (kuten sinä ja minä, mutta silti erilainen kuin tavalliset ihmiset) talteen Aleph maasta, vuosien varrella, kaikki kasvavat ja tuotannon lisäämiseen hinnat, joka lopulta johti laajamittaisen katastrofin, joka tappoi monet asukkaat planeetan, ja hän itse oli puoli tuhottu. Huomattuaan mitä he olivat tehneet, jotka olivat kyltymätön kaivostyöläisten rauhoittunut ja esti kehitystä muihin kenttiin, jolloin kaikki valta (ja jäämät Aleph) on hiljainen ja rauhallinen itsensä kehittämiseen. Muutamia vastustajia tällaisesta tapahtumakädestä karkotettiin planeetalta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla