On ihan toista valittaa kasvavalle koululaiselle, että pitää syödä ruokaa eikä vain leipää kuin sanoa samaa joka päivä kuihtuvalle vanhukselle.
On ihan toista valittaa kasvavalle koululaiselle, että pitää syödä ruokaa eikä vain leipää kuin sanoa samaa joka päivä kuihtuvalle vanhukselle.

Ruuhkavuodet lasten kanssa ovat hälyisiä ja kiireisiä mutta täynnä toivoa. Vanhusten hoitaminen on usein hiljaista luopumista.

Kirjoitan vedenpitävällä mustalla tussilla lapsen nimen syystakkiin ja jumppapukuun.

On se aika vuodesta, jolloin arki taas tuntuu kaatuvan niskaan: vaatteet uhkaavat jäädä nimikoimatta, koulukirjat päällystämättä, harrastuskuskaukset hoitamatta ja kotiruokaakin pitäisi laittaa.

”Nämä toivottomat vuodet”, huokailemme me ruuhkavuotiaat, kun ryntäämme vähän myöhässä töihin ja päiväkotiin ja unohdamme vanhempainillan kokonaan.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Nimikoinnista anoppi tunnisti paitansa. Niin kauan kun vielä osasi nimensä vaatteista lukea.”

Illalla lajittelen sukkakorin sekaisia sukkia: kuopuksen pinkkejä, teinin varrettomia ja kahden aikuisen mustia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kasan pohjalta käteen osuvat harmaat sukat.

Ne ovat aikuisten sukat, mutta niissäkin on mustalla tussilla nimikointi: mieheni äidin nimi. Anopin, jonka kaikki vaatteet piti nimikoida, kun hän muutti dementiakotiin.

Nimikoinnista hän tunnisti omat vuosikausia vanhat Marimekon paitansa ja suureksi jäävät housunsa. Tunnisti niin kauan, kun vielä osasi nimensä vaatteista lukea.

”Silloin muistan, millaista monella vanhuksiaan hoitavalla on juuri nyt.”

Silloin muistan, millaista elämä meillä ennen oli. Muistan, millaista monella vanhuksiaan hoitavalla on juuri nyt.

On ihan toista pestä suihkussa pienen lapsen hentoisia, paksuuntuvia hiuksia kuin pestä suihkuun auttamansa vanhan ihmisen ohenevia hiuksia.

On ihan toista valittaa kasvavalle koululaiselle, että pitää syödä ruokaa eikä vain leipää kuin sanoa samaa joka päivä kuihtuvalle vanhukselle.

On ihan toista vahtia teinin kotiintuloaikoja kuin käydä iltaisin tarkistamassa, onko muistisairas vanhus tallessa kotonaan.

"Ruuhkavuodet lasten kanssa eivät ole toivottomia vaan täynnä toivoa."

Ruuhkavuodet lasten kanssa eivät ole toivottomia vaan päinvastoin täynnä toivoa, täynnä uuden oppimista.

Paljon raskaampia ovat usein ne vuodet, jolloin läheisen vanhatkin taidot häviävät, vaikka toista auttaisi ja neuvoisi kuinka.

Vuodet, jotka ovat täynnä hiljaista luopumista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla