Joskus suurinta rakkautta on se, että tunnustaa, ettei jaksa enää hoitaa läheistään.
"Kunnes kuolema meidät erottaa."
Niin vastaa moni suomalainen omaishoitaja, kun kysytään, kauanko hän aikoo hoitaa muistisairasta läheistään kotona.
Muistiliiton asiantuntijan Anita Pohjanvuoren mielestä lupaus on suuri rakkaudenosoitus, mutta vaatii paljon. Joskus liikaakin.
"Totuus on, että kaikista meistä ei ole omaishoitajiksi - eikä tarvitsekaan", Anita Pohjanvuori sanoo.
"On tärkeää uskaltaa sanoa ääneen, jos ei halua ryhtyä omaishoitajaksi tai on uupunut läheisensä hoitamiseen. Sen myöntäminen ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä."
Päinvastoin: omien rajojen tunnustaminenkin voi olla joskus suurinta rakkautta.
Koti ei aina ole paras
Miten kauan omaishoitajan sitten on viisasta venyä?
Mistä hälytysmerkeistä hän tietää, ettei muistisairasta voi enää hoitaa kotona?
"Yksi vakavimmista merkeistä on se, että muistisairas lähtee kotoaan yksin ja eksyy. Ammattiapua voidaan tarvita silloinkin, jos omaishoitaja asuu eri taloudessa eikä muistisairas muista enää syödä", Anita Pohjanvuori sanoo.
"Koti ei ole muistisairaalle aina paras paikka, vaan hän voi tuntea olonsa turvallisemmaksi esimerkiksi hoitokodissa. Suoraviivaisia ohjeita omaisille on mahdoton antaa, sillä jokainen ihminen on yksilö. Persoonallisuus ja sairauden vaihe vaikuttavat siihen, mikä hoitoratkaisu on kulloinkin paras."
Anita Pohjanvuori kertoo tavanneensa monia sitkeitä ja kilttejä omaishoitajia, jotka sinnittelevät jaksamisensa äärirajoilla.
Heille hän vakuuttaa, uudelleen ja uudelleen: teillä on oikeus huolehtia myös omasta hyvinvoinnistanne, se ei tee teistä itsekkäitä vaan hiukan onnellisempia - ja onnellisuuteen on omaishoitajallakin oikeus.
Viimeistään silloin, jos alkaa kärsiä unettomuudesta, alakulosta tai muista masennusoireista, omaishoitajan on aika sanoa ääneen: Enää en jaksa.
"Sekin on hyvä muistaa, ettei omaishoitajan arki ole aina kärsimystä. Jos parisuhteen perusta on hyvä, keskinäinen rakkaus ja hellyys voivat säilyä pitkäänkin."
Pitääkö ex-miestä hoitaa?
Kun ikääntynyt, isästä eronnut äiti tai ex-puoliso sairastuu etenevään muistisairauteen, alkaa entistä monimutkaisempi pohdinta: Kuka hoitaa, kenen vastuulla muistisairas on?
"Yksiselitteistä vastausta on yhä vaikeampi löytää, sillä perhesuhteet ovat viime vuosina muuttuneet", Anita Pohjanvuori sanoo.
"Uusperheet ja erot ovat yleistyneet. Harva voi olettaa, että esimerkiksi ex-vaimo alkaisi hoitaa entistä miestään, ja siksi vastuu muistisairaasta vierähtää usein työikäisille lapsille."
Työikäisillä tyttärillä ja pojilla taas saattaa olla paitsi ura, myös omia, pieniä lapsia. Omaishoitajaksi voi olla mahdoton ryhtyä, eikä sopivaa palvelutaloa tai hoivakotia välttämättä heti löydy.
Päätyy muistisairaan läheinen mihin ratkaisuun tahansa, syyllisyyden tunteelta hän säästyy harvoin.
Siksi Anita Pohjanvuori kannustaakin kaikkia hakemaan itselleen vertaistukea. Joskus lohtua tuo pelkkä oivallus siitä, että ei ole yksin: tuhannet muutkin omaiset painivat samojen kysymysten ja riittämättömyyden tunteen kanssa.
