"Sauvakävely on ensimmäinen liikuntalaji, josta tuli osa elämääni"

Metsä on musta, taivas kirkas. Kävelysauvojen metallikärkien tasainen kilkutus säestää kulkuani, yläselkä on kevyessä hiessä. Ylämäki alkaa, ja lisään liikkeeseen voimaa. Hengitys syvenee, mutta en puuskuta.

Mäen päällä on voittajaolo. Näytän varmaan hassulta kuoritakissa ja vaelluskengissä, pipo silmillä ja otsalamppu pipon päällä keikkuen, mutta en välitä.

Tuntuu ihan liian hyvältä.

Olen sauvakävellyt kaksi kertaa viikossa yli kaksi vuotta. Sauvakävely on ensimmäinen liikuntamuoto, jonka olen onnistunut sisällyttämään pysyväksi, nautinnolliseksi osaksi elämääni. 

Sauvon yleensä mielikuvituksettomasti samaa lenkkiä tuttuine notkoineen ja nousuineen, noin neljä kilometriä kerrallaan. Alussa hengästyin niin, että mäen päälle päästyäni taivuin kaksinkerroin ja painoin kädellä vatsaani. Jos oikein muistan, puuskutin kuin höyryveturi.

Enää en.

Nyt juoksen busseihin ja harpon portaita ylös hengästymättä. Jalka nousee kevyesti, pulssi pysyy tasaisena, hiestyn lenkilläkin vain hieman. Aiemmin kärsin monista istumatyön aiheuttamista vaivoista – kolotuksista, jäykkyyksistä, nuutuneesta olosta.

Enää en.

Aiemmin nukuin kehnosti, heräilin aamuyöstä hautomaan työpulmiani tai ihmissuhteiden solmuja.

Enää en.

Paras yhdistelmä autuaan yöunen takaajaksi on reipas sauvakävely ja sen päälle kuuma suihku tai sauna. Sen jälkeen keho on rento päästä varpaisiin, lepo unetonta ja syvää kuin joskus lapsena tuntikausien ulkoleikkien jälkeen.

”En hehkuta sauvakävelyn autuutta kuin samanmielisten seurassa.”

Sauvakävellessä aistii vuodenaikojen kierron aivan eri tavalla kuin kodin ikkunasta ulos tihrustaessa.

Joulun välipäivinä huomasin, että lenkkipolun pielessä seisova luonnonkuusi oli saanut tyylikkään koristelun jonkun viitseliään ohikulkijan toimesta.

Helmikuussa tajuan päivän jo selvästi pidentyneen – edellisen viikon lenkillä oli vielä pimeää, seuraavalla viikolla samalla kellonlyömällä enää hämärää.

Maaliskuun illoissa aistii jo kevään tuoksun.

Siitä huolimatta en hehkuta sauvakävelyn autuutta kuin samanmielisten seurassa  Jaa miksi?

Siksi, että sauvakävely kärsii vakavasta imago-ongelmasta. Sana tuo monelle mieleen kärsivän näköisen kuntoilijan tai vanhan ihmisen, joka lääkärin kehotuksesta on pakottanut itsensä ulos ja vetää sauvojaan haluttomasti perässään.

Uskon, että lajimme imago on vaatimaton siksi, että sillä on vaikea tehdä bisnestä. Personal trainereissa, salijäsenyyksissä, purjeveneissä, joogamatkoissa ja high tech -juoksukengissä muhivat suuret rahat. Niitä lajeja mainostetaan isosti, niistä kirjoitetaan ylistäviä artikkeleita. Julkkikset viittaavat haastatteluissa mielellään trendikkäisiin juoksu- tai joogaharrastuksiinsa, mikä kohottaa näiden lajien imagoa ihmisten silmissä.

 ”Sauvoilla kilkutetaan menemään tuulipuku suhisten pohjoisten metsien hiljaisuudessa.”

Niille, joille liikkuminen on keino brändätä itseään ja päteä muiden silmissä, sauvakävely on väärä laji. Se on maanläheistä, suomalaista ja erittäin tasa-arvoista. Sauvat maksavat vain muutaman kympin. Sauvoa voi missä vain, koska vain. Sauvakävelyn harrastamisella ei tehdä vaikutusta naapureihin tai työkavereihin. Se on laji, jota ihminen harrastaa vain itsensä tähden.

Harvoin näkee Facebookissa kenenkään hehkuttavan sauvakävelylenkkiään tai napsivan kuvia uusista sauvoistaan, saati lähtevän sauvakävelyretriittiin toiselle puolelle maapalloa. Kävelysauvat hankitaan vaivihkaa urheiluliikkeestä tai paikallisesta Prismasta, niillä kilkutetaan menemään tuulipuku suhisten pohjoisten metsien hiljaisuudessa.

"Sauvakävelylle on helppo hihitellä, mutta lajiin vihkiytyneet tietävät paremmin."

Sauvakävelyssä harrastuneisuuden asteen huomaa siitä, että vaikka mennään lujaa, ei hengästytä. Hifistelijä virittelee iholleen sykemittarin ennen lähtöä. Se paljastaa kuljetun matkan ja poltetut kalorit. Ihan pienistä määristä ei ole kyse.

Luja vauhti sauvojen kanssa on yllättävän tehokasta liikuntaa. Asiaa tuntemattoman on helppo hihitellä sauvakävelylle, mutta lajiin vihkiytyneet tietävät paremmin. 

Usein ajattelen, miten hyvää säännöllinen sauvominen tekisi tv:n edessä kyyhöttäville vanhuksille, kaikille selkävaivaisille, istumatyön kangistamille toimistotyöläisille, kuntosalien timmiä tunnelmaa kammoaville sohvaperunoille. Ihan kenelle vain oikeastaan.

Ehkä olisi jo aika päivittää kansallisurheilulajimme. Kaikki kunnia pesäpallolle, mutta itse liputtaisin erään toisen lajin puolesta.
Arvaatte varmaan, minkä.