Seija ei jätä kävelylenkkiä koskaan väliin:
Seija Kiviranta harrastaa hyötyliikuntaa. ”Talviuintipaikalle on kotoani kuuden kilometrin matka, jonka kuljen pyörällä. Aina sitä  joku ihmettelee.”
Seija Kiviranta harrastaa hyötyliikuntaa. ”Talviuintipaikalle on kotoani kuuden kilometrin matka, jonka kuljen pyörällä. Aina sitä joku ihmettelee.”

Kun pistät jalkaa toisen eteen, hemmottelet kehoa ja sielua, tietää Seija Kiviranta.

Seija Kiviranta on 54-vuotias kokki ja neljän lapsen äiti, joka asuu Pirkkalassa. Hän harrastaa kävelyä, pyöräilyä, hiihtoa ja avantouintia. Nuorin lapsista on 14-vuotias ja vanhin asuu jo omillaan.

Näin Seija kertoo:

"Varsinkin näin pimeään aikaan olo on nuutunut ja kävelystä saa uutta virtaa. Käyn kävelyllä 4–5 kertaa viikossa. Huomaan, miten keuhkot avautuvat ja hapensaanti paranee. Veri lähtee virtaamaan, kun lihakset tekevät töitä. Piristävä vaikutus tuntuu pitkään kävelyn jälkeen. 

Kävely on elämäntapani. Totuin jo lapsena maalla siihen, että omilla jaloilla kuljetaan koulubussille ja kaupalle. Nykyään kävely töihin kymmenen kilometrin päähän veisi liikaa aikaa, mutta pyörällä matka taittuu mukavasti. Kokin työssäni en ehdi paljon istuskella, ja se sopii minulle.

Juoksisin myös mielelläni, mutta polvet kipeytyvät varsinkin kovalla alustalla. 

Kävelen kerralla reilun tunnin, 7–8 kilometriä, joskus 12. Useimmiten lähden kävelylle yksin, mutta joskus mukaan tulee ystävä. En koskaan jätä kävelyä väliin sen takia, etten saa kaveria. 

En kävele lukujärjestyksen mukaan, olen sen verran taiteilijasielu. Toisaalta olen huomannut, että varsinkin silloin kun ei huvita, pitää lähteä liikkeelle. Saa tulla vettä, lunta tai räntää! 

Lenkille lähtemistä auttaa se, että pukeutuu oikein. En lähde kävelylle toppavaatteissa, koska inhoan sitä, jos minulle tulee kuuma. En käytä farkkuja tai puristavia vaatteita. Tärkeimmät ovat oikeat kengät. Lenkkarit ovat monikäyttöiset, mutta umpimetsään laitan tukevat, vähän vaelluskenkiä ke­vyemmät kengät.

"Pimeää pelkäämällä jää moni mukava asia kokematta."

Tähän ikään mennessä en ole loukannut itseäni liukkailla. Jos on jäätä, laitan nastalenkkarit. Kävelysauvoistakin saa mukavasti pitoa.

Voisihan sitä kävellä kuntosalin juoksumatollakin, mutta minä ha­luan kävellä metsässä. En voisi elää ilman metsää! Siellä on aina paljon katseltavaa ja polvet kiittävät pehmeästä alustasta.

'Elämässäni on ollut vain neljä viikkoa, jolloin en ole päässyt harrastamaan liikuntaa. Ne olivat viikot lasten synnytysten jälkeen. Kun sain neljä lasta aina kahden vuoden välein, omaa aikaa oli muutenkin vaikeampi löytää. Onneksi mies auttoi. 

Joskus lapset jäivät yksin katsomaan Pikku Kakkosta, kun itse lähdin järven jäälle hiihtämään. Muistan edelleen sen upean vapauden tunteen. 

Tiedän, että monia pelottaa lähteä yksin pimeään kävelemään. Minä en pelkää pimeää. Totuin siihen lapsena, kun oli pakko mennä, jos halusi päästä jonnekin. Maalla ei ollut katuvaloja. Syksyisin ennen lumia pysyimme sysipimeässä kiemuraisella metsätiellä vain katsomalla taivaalle. Tähtien kajossa erotimme tumman metsän rajan, josta saatoimme päätellä, missä tie kulki. 

Jos pimeä pelottaa, kannattaa ajatella, että pelkäämällä jää elämässä moni mukava asia kokematta."

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/2015.

Seijan vinkit kävelyyn:

1. Päätä, että lähdet ja pysy päätöksessäsi. 

2. Valitse oikeat kengät: hiekkatielle lenkkarit, metsään tukevammat kengät.

3. Pue alle lämmin ja hengittävä kerrasto. Valitse vaatteet, jotka eivät purista eivätkä hiosta.

4. Hanki vettä hylkivä ja hengittävä ulkoilupuku ja tee sateessa kävelystä mukavaa.

5. Talvella tarvitset nastalenkkarit ja kävelysauvat. Sauvoilla saat myös ylävartalon liikkeelle. Kiertoliike vetreyttää hartiaseutua. 

6. Vaihtele reittiä, ettet kyllästy. Poikkea metsään. Muista katsoa ympärillesi ja nauttia luonnon kauneudesta.

7. Kohtaa pelkosi ja mene pimeään. Saatat huomata, ettei se niin kamalaa olekaan.