Bloggaaja Kasper Strömman on kroonisesti onnellinen: "En tunne tarvetta löytää ongelmia"

Mies tulee kahvilaan ja sanoo:

"Yksi kahvi, kiitos."

"Saako olla muuta?" myyjä kysyy.

"Banaani."

"Ei ole banaania. Käykö hedelmäsalaatti?"

"Ei. Haluaisin jotain keltaista ja pitkulaista."

Äskeinen ei ole huono vitsi vaan Kasper Strömman, 42, joka saapuu haastatteluun ja yrittää tilata banaania. Hän on helsinkiläinen bloggaaja, graafikko, 191-senttinen ja kolmen pienen lapsen isä.

Kuuluisa hän on siitä, että on keskivertoihmistä hauskempi. Itse hän ei asiaa myönnä.

"Ihmiset, jotka ovat omasta mielestään hauskoja, ovat yleensä rasittavimpia ja ei-hauskimpia", Kasper sanoo ja vakuuttaa, ettei ole hauska edes vaimonsa tai lastensa mielestä.

Vuonna 2016 hänen humoristinen Kasper Diem -bloginsa valittiin Vuoden blogiksi. Vaikka fanit eivät vielä seuraile häntä kahvilaan, heitä todistettavasti on: joka kuukausi blogi kerää noin 100 000 lukijaa.

Kasperin mielestä hauskaksi ei synnytä vaan opetellaan.

"Kuinka moni on synnynnäisesti farmaseutti? Yhtä hyvin kuka tahansa voi päättää, että ryhtyy hauskaksi."

Pitää vain harjoitella.

Kasper lupaa kertoa, miten.

Tavallisen tylsä lapsi

Kuusivuotiaana Kasper lensi lomamatkalle Romaniaan.

Lentokoneessa jälkiruuaksi tarjoiltiin muffinssi. Kasperin ei tehnyt sitä mieli, joten hän antoi sen isälleen.

Se oli virhe. Hetken päästä hänen nimittäin tekikin mieli muffinssia.

"Vielä tänäkin päivänä minua kaduttaa, etten syönyt sitä muffinssia. Siitä lähtien olen aina syönyt jälkiruuan."

Tuo on Kasperin traagisin lapsuusmuisto. Toiseksi traagisin on se, että hän muistaa ehkä kerran seisoneensa pienenä pihalla niin, että lunta oli liikaa, polviin asti.

Toisin sanoen lapsuus oli onnellinen.

"Ei alkoholismia eikä kuolemaa", hän kiteyttää, hiukan pahoitellen.

"Toivotaan, että jotain pahaa sattuu vielä tänään, niin saisit vetävämmän jutun."

Banaanipuku on joululahja Kasperin puolison siskolta. "Ajattelin, että on hyvä pukeutua värikkäästi, kun tänään on niin harmaa päivä."

Kasper syntyi vuonna 1974 suomenruotsalaisten vanhempiensa esikoiseksi Turun ylioppilaskylään. Äidistä tuli valmistuessaan englannin- ja ruotsinopettaja, isästä shampootehtaan kemisti. Myöhemmin syntyi kaksi siskoa.

Iltaisin äiti korjasi kokeita. Isä tuijotti sohvalta jalkapalloa ja heitteli satunnaisia puujalkavitsejä. Kasper piirsi. Jalkapallo näytti hänestä telkkariruudussa niin ärsyttävän pieneltä, ettei häntä huvittanut katsoa sitä.

Kasper ei ollut luokan pelle vaan tarkkailija. Hän kävi kuvataidekerhossa ja pianotunneilla ja oli niin rauhallinen, ettei äiti viitsinyt antaa hänelle kotiintuloaikaa vaan sanoi, että tule kotiin kun alkaa väsyttää.

"Kun etenee pikkulapsivaiheeseen, tuntuu kuin etenisi Super Mario -pelin korkeimmalle tasolle."

Kasper arvelee siis vaikuttaneensa tylsältä lapselta. Itsekseen hän kuitenkin harjoitteli hauskuutta.

"Opettelin lapsesta asti, miten hyvä tarina rakentuu."

Hän opetteli sitä piirtämällä sarjakuvia. Ala-asteella hän laski koko matematiikankirjan usein puolessa vuodessa ja sai opettajalta luvan piirtää loppuvuoden sarjakuvia.

Hän katsoi televisiosta Alf-sarjaa ja Seinfeldia ja kirjoitti osuvimmat repliikit ylös.

Hän kuvasi kavereittensa kanssa toimintaelokuvia, joissa muovipussillinen Kauppahallista ostettua sianverta räjäytettiin uudenvuoden jämäpaukuilla.

"Kaikesta opin."

Sama lounas joka päivä

Vuonna 2013 Kasper valittiin Vuoden graafikoksi. Samana vuonna hän aloitti bloginsa, koska halusi kokeilla, osaisiko kirjoittaa hauskasti.

Ei osannut.

Hän yritti parodioida elämänhallintaoppaita ja esitellä enkelihoitoja, mutta tekstit eivät naurattaneet.

"Jos ei tiedä enkelihoidoista tarpeeksi, ei voi vitsailla niistä", Kasper sanoo.

Vasta kun hän alkoi kirjoittaa aiheista, joista tajusi jotain, blogista tuli hitti.

Lounaaksi Kasper syö mieluiten joka päivä saman kana-annoksen samassa kiinalaisravintolassa, koska "syöväthän ihmiset aina saman aamiaisenkin".

Yhdessä suosituimmista blogiteksteistään Kasper tenttaa itseltään tiukkoja rasismikysymyksiä: Miksi rasistit ovat niin usein nuoria terveitä miehiä? Miten selität sen, että näin rasistilla älypuhelimen? Miksi rasisteja ei auteta heidän omalla kotipaikkakunnallaan?

Kirjoittaa hän mistä tahansa, tyyli on niin ystävällisen vinksahtanut, etteivät edes vihamiehet viitsi lähettää vihapostia.

"Saan todella vähän kirjepommeja."

"Kun etenee pikkulapsivaiheeseen, tuntuu kuin etenisi Super Mario -pelin korkeimmalle tasolle."

Kasperin elämä on muutenkin hyvin epädramaattista. Jännintä esimerkiksi tässä aamussa on ollut se, että hän astui koirankakkaan. Lounaaksi hän syö mieluiten joka päivä saman kana-annoksen samassa kiinalaisravintolassa, koska "syöväthän ihmiset aina saman aamiaisenkin".

Puolet viikosta Kasper hoitaa Atlasta kotona. "Aika ei kulu missään hitaammin kuin puolityhjässä leikkipuistossa lapsen kanssa, joka ei osaa puhua. Se on hienoa."

Kasperin avovaimo on Marimekon tekstiilisuunnittelija Maija Louekari. Lapsia on kolme: Stella, 8, Kosmo, 5, ja puolitoistavuotias Atlas, jota Kasper ja Maija hoitavat vuoropäivin kotona Helsingin Vallilassa.

Ruuhkavuosia Kasper ei kuitenkaan elä, sillä hänestä olisi outoa elää ruuhkassa.

"Onko ruuhkassa mitään hyvää? Meneekö joku sinne vapaaehtoisesti? Ei. Mutta perhe-elämä on vapaaehtoista. Kun etenee pikkulapsivaiheeseen, tuntuu kuin etenisi Super Mario -pelin korkeimmalle tasolle. Peli vaikeutuu ja kiihtyy, mutta kuka hullu haluaisi palata alimmalle tasolle?"

Ei ainakaan Kasper. Siksi hän ei kutsu elämänvaihettaan ruuhkaksi vaan pienuusvuosiksi.

Kyllä perheellä pitää olla auto

"No nytkö te ostatte sen auton?" kysyi Kasperin äiti toiveikkaana, kun kuuli parin odottavan toista lasta.

"Emme. Meillä on kuormapyörä", Kasper vastasi.

"Kyllähän perheellä pitää olla auto!" äiti parahti.

Kyllähän perheellä pitää olla auto on yksi perhe-elämän myyteistä, jonka Kasper haluaa rikkoa. Toinen on se, että lapset kasvavat nopeasti.

"Stella on ollut olemassa kahdeksan vuotta, mutta aika tuntuu sadalta vuodelta. Hänen syntyessään kukaan ei tiennyt edes mikä on hashtag!"

"Jostain syystä en tunne tarvetta löytää ongelmia tai kieriskellä niissä."

Kolmas myytti on se, että lapset ovat pieniä stand up -koomikoita, jotka laukovat tauotta nokkeluuksia.

Eivät lauo.

"Useimmat lapset sanovat koko ajan ihan tavallisia asioita."

Vaikka lapset pysäyttävät ajankulun ja puhuvat tavallisia, Kasper nauttii pienuusvuosistaan.

Joka toinen päivä hän keinuttaa Atlasta leikkipuistossa, tylsistyy hiukan, lukee lapsille ruotsiksi iltasadun (esimerkiksi Min pappa säger att din pappa sitter i fängelse -kirjan) ja tuntee itsensä onnelliseksi.

Joka toinen päivä hän kävelee työhuoneelleen Kallioon, piirtää uutta sarjakuva-albumia, kirjoittaa blogia ja tuntee itsensä onnelliseksi.

Kaikki on hyvin. On ollut aina.

"Taloni ei ole palanut eikä polkupyörääni varastettu. Taideteolliseen korkeakouluun en aikoinaan päässyt. Lasketaanko se vastoinkäymiseksi? Paitsi ettei sekään haitannut, koska lähdin Lontooseen opiskelemaan."

"Muistutan isääni. Hänkin uskoo, että mikään ei ole kovin hankalaa ja kaikki järjestyy aina."

Tietenkin murheita on ollut. Kasper ei vain ole tottunut keskittymään niihin.

"Jostain syystä en tunne tarvetta löytää ongelmia tai kieriskellä niissä."

Myönteisyytensä hän epäilee perineensä isältään.

"Isälle mikään ei tunnu olevan vaikeaa. Hän selittää aina, että kaikki on mennyt niin hyvin. Sitten kysyn, että entäs se vaihe, kun olit työtön? Ai se, sehän kesti vain pari vuotta, hän vastaa."

Kuorit banaanisi oikein

Kasper on siis epätavallisen valoisa, kuten isänsä.

Sitten on Maija.

Kun lapset oksentavat yöllä ja on alettava putsata lattiaa, Kasper tuntee äreytensä nousevan.

Maija ei. Hän pitää tunnelman katossa silloinkin.

"Maija näkee hyvällä tavalla ihan kaiken. Toivon, että lapsemmekin oppivat saman asenteen. On Maijallakin ollut vastoinkäymisiä, mutta hän ei anna niiden häiritä. Hän on paljon positiivisempi kuin minä."

Vielä positiivisempi?

"Kyllä. Eiks olekin hirvittävää? Maija on myös paljon hauskempi."

"Useimmat kuorivat banaanin oikein koko elämänsä ajan. Sitä hehkutetaan aivan liian vähän."

Pari tutustui vuonna 2005 yhteisten ystävien kautta.

"Suhde ei alkanut niin, että silmämme olisivat lukkiutuneet yhteen eivätkä koskaan enää irronneet. Mutta meillä oli mukavaa yhdessä. On yhä."

Kasper haluaa särkeä senkin myytin, että me nykyihmiset teemme muka kaiken väärin.

Hoidamme parisuhdetta väärin. Kasvatamme lapset väärin. Syömme väärin. Istumme väärin. Viimeksi hän luki Helsingin Sanomista uutisen siitä, että käytämme sähköpostia väärin.

"Miksei puhelinta saisi korvata sähköpostilla? Sehän on superkätevää! Käytämme sähköpostia just oikein!"

Luovaksi tulee vain, jos uskaltaa tehdä ensin tosi paljon huonosti.

Kasperin vastateesi kuuluukin: Ihminen, olet tehnyt kaiken koko ajan oikein.

"Useimmat esimerkiksi kuorivat banaanin oikein koko elämänsä ajan. Sitä hehkutetaan aivan liian vähän."

Treenaa 10 000 tuntia

Kasper uskoo, että jokainen on lapsena yhtä hyvä piirtäjä. Jotkut vain lakkaavat piirtämästä. Ne jotka jatkavat, kehittyvät automaattisesti.

"Harjoittelu tekee ihmisestä lahjakkaan", hän sanoo.

Hän uskoo myös kanadalaisen Malcolm Gladwellin sääntöön. Sen mukaan ihminen oppii minkä tahansa taidon, jos harjoittelee sitä 10 000 tuntia. Jopa hauskuuden.

"Pitää vain pikkuisen googlettaa, lukea luovuuskirjoja ja treenata."

Kasper muistuttaa surkimuspyramidista. Harva on kuullut siitä, mutta sellainenkin on: Sneferun pyramidi.

Se on vino. Kaltevuus vaihtuu kesken kaiken 54 asteesta 43:een, ja yksi kulma on romahtanut.

"Kaikki keskittyvät ihailemaan Gazan täydellisiä pyramideja ja unohtavat, että ensin jonkun piti rakentaa huono versio, jotta hyvät pääsivät syntymään."

Sama pätee luovuuteen. Luovaksi tulee vain, jos uskaltaa tehdä ensin tosi paljon huonosti.

Kasper väittää myös, että useimmat asiat ovat helpompia kuin miltä ne näyttävät.

Nuku silmälasit päässä. Se on epämukavaa, mutta säästät sekunteja, kun et joudu etsimään aamuhämärässä lasejasi.

"Uskon, että esimerkiksi lääkäreillä on tosi helppoa, koska useimmat vaivat paranevat itsestään. Okei, aivokirurgia vaatii harjoittelua, mutta sekin on vain harjoittelua. Tästä saan varmaan kuulla, mutta väitän silti, että erityistä lahjakkuutta ei tarvita siihenkään."

Viime aikoina Kasper on hiukan kyllästynyt freelance-graafikon hommiin. Koska asiat ovat helppoja, hän harkitsee vaihtavansa alaa.

"Seuraavaksi olen ajatellut ryhtyä muusikoksi."

Osaatko laulaa?

"Tarvitseeko? Eikös Leonard Cohenkin vain mumissut? Kyllä minä opin. Sitä paitsi biisien rakennetta voi opetella analysoimaan kuten tarinan rakennetta. Pitää vain ruveta tekemään. Kyllä se siitä."

Tee kevyt yömeikki

Oletko miettinyt, miten voisit säästää aamuisin aikaa? Niin on Kasperkin. Hän on myös keksinyt ratkaisut:

Nuku silmälasit päässä. Se on epämukavaa, mutta säästät sekunteja, kun et joudu etsimään aamuhämärässä lasejasi. Tee kevyt yömeikki. Ei välttämättä parasta iholle, mutta mieti: voit kävellä peiton alta suoraan töihin. Nuku lattialla, niin sattuu selkään ja tekee mieli nousta nopeammin.

Järjetöntä liioittelua. Sekin on keino naurattaa.

Kuten myös yllättäminen. Kun työkaveri kysyy kahviautomaatilla, mitä kuuluu, älä vastaa "mitäs tässä, väsyttää", vaan: "Olen viettänyt viikonlopun syömällä eksoottisia hedelmiä."

"Kun välttää ilmeisimpiä fraaseja, pääsee hauskuudessa jo pitkälle", Kasper sanoo.

Kasper ennustaa seuraavaksi ruokatrendiksi ravintolaa, jossa tarjoillaan pelkkää laktoosia.

Miksi pitäisi olla hauska?

Ei pidäkään. Ei se ole Kasperinkaan tavoite.

"Mieluummin olisin mielenkiintoinen", hän sanoo.

Mutta on sellaisen vieressä kevyempi elää, joka osaa nähdä maailman hassuna.

Huumorintaju on nimittäin kykyä ajatella. Tehdä havainto, jota kukaan ei ole tehnyt. Katsoa asioita näkökulmasta, josta kukaan ei ole ennen keksinyt katsoa.

"En kuvittele muuttavani maailmaa vitsailemalla blogissani. Mutta jos esitän mielipiteeni kepeästi, ehkä joku tulee vahingossa ajatelleeksi jotakin."

Hauskuus on taitoa saada toinen tuntemaan, edes sekunniksi, että ei tämä niin vakavaa ole. Maailman synkkyyksiä voi muovailla vaikkapa näin:

Lokakuussa uutisissa kerrottiin Venäjän loukanneen Suomen ilmatilaa. Epäiltiin, että venäläishävittäjä olisi käväissyt Suomen ilmatilassa minuutin verran Porvoon edustalla.

Kasper päätti selvittää totuuden ja kysyä Suomen ilmatilalta, oliko tämä loukkaantunut. Blogissa julkaistu haastattelu sujui näin:

"Suomen ilmatila, miltä nyt tuntuu?"

"Tosi hyvältä. Miksi ei tuntuisi? Jos Venäjä haluaa käydä ilmatilassani, se on meidän kahden välinen asia", Suomen ilmatila vastasi ja korosti olevansa aikuinen ilmatila, joka tekee omat päätöksensä.

Tämä on Kasperin lempinauratuskeino: keikauttaa asiat päälaelleen.

"Artisti nimeltään Musta Patejärvi on hauskempi kuin Pate Mustajärvi", hän sanoo ja ennustaa seuraavaksi ruokatrendiksi ravintolaa, jossa tarjoillaan pelkkää laktoosia.

On hänellä yksi elämänohjekin.

"Hankkikaa lentokapteenin puku. Kun kuljette se päällä, kaikki ovet avautuvat. Sisäinen lentokapteenin pukukin käy."

Banaanipuvusta hän ei puhu vielä mitään.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/2017.