”Kirjoitan paljon epätäydellisyyden hyväksymisestä, mutta opettelen sitä yhä itsekin”, Elina Salminen sanoo.
”Kirjoitan paljon epätäydellisyyden hyväksymisestä, mutta opettelen sitä yhä itsekin”, Elina Salminen sanoo.

Kun Elina Salmisen runoista tuli Facebookissa suosittuja, hän uskalsi lisätä niiden perään nimensä. Runo voi syntyä esimerkiksi sovituskopissa, kun tuntuu, ettei mikään vaate sovi päälle.

Helsinkiläinen Elina Salminen, 42, alkoi kirjoittaa runoja viitisen vuotta sitten, kun hän oli vuorotteluvapaalla luokanopettajan työstään. Kesken-bloginsa hän loi vuonna 2014.

Nyt hänen Facebook-sivustollaan on 55 000 tykkääjää, ja Elina on kokopäiväinen yrittäjä, joka nettirunojen lisäksi julkaisee runokirjoja ja luennoi.

Tykkääjiä on niin paljon, että Elinan runoihin on somessa vaikea enää olla törmäämättä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

#runoilijaelinasalminen #elinasalminen #elinakesken

A post shared by Elina Salminen (@elinakesken) on

Runot syntyvät yleensä kahvilassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Tai metrossa tai ruokakaupan hyllyjen välissä. Kirjoitan missä tahansa ja epärunollisesti aina kännykkään”, Elina sanoo.

Yksi runo syntyi sovituskopissa, kun Elina oli kokeilemassa vaatteita.

”Katsoin peiliin ja ajattelin, että ei vitsit, kaikki näyttää kauhealta päälläni. Sitten totesin, että vika on vaatteissa. Jokaiselle löytyy vaatteet, jotka sopivat juuri hänelle. En vain ollut vielä löytänyt niitä.”

Ruhnon nimeksi tuli ”Sovituskopissa”:

Minulla on täydellinen vartalo, vallan täydellinen.

Vaikka yksikään rievuista ei sovituskopissa ymmärtänyt imarrella sen pintaa.

”Tykkään rohkaista muita. Se on syvin syy kirjoittamiseeni”, Elina sanoo.

”Olen ihminen, joka pelkää itsekin aika paljon. Jännitän ja huolehdin. Kirjoitan runot tavallaan itselleni. Rohkaisen itseäni sanomalla, että kaikki järjestyy, luotat vaan. Noissa lauseissa ei ole mitään uutta, mutta silti on tärkeää kuulla ne uudestaan ja uudestaan.”

Häpeäsuossa ja sumussa rämpimistä

Elina kertoo ensin jännittäneensä myös runojensa vastaanottoa.

”Päätin, että ihan sama, tykätäänkö teksteistäni vai ei. Kirjoitan just niin kuin minusta tuntuu. Runoni ovat aika tavallisia ja yksinkertaisia. Niitä ymmärtää, vaikka ei olisi kirjallisuudentutkija. Siksi niistä ehkä pidetäänkin”, Elina sanoo.

”Ensimmäisiin netissä julkaisemiini runoihin en kuitenkaan kehdannut laittaa nimeäni. Kirjoitin alle vain Kesken.”

Kun runot alkoivat levitä, Elina lisäsi niihin nimensä.

”Kirjoitan paljon oman epätäydellisyyden hyväksymisestä, mutta sitä opettelen vielä itsekin. Joka kerta kun julkaisen uuden runokirjan, tarvon häpeäsuossa. Ajattelen, että en kestä, tämä on varmaan taas maailman kauhein kirja.”

Eniten Elina  kirjoittaa keskeneräisyydestä.

”Elämä on pitkälti rämpimistä ja sumussa kulkemista. Vähän rempallaan tässä ollaan loppuun asti, ja aika harvoin sitä tajuaa kirkkaasti, miksi asiat menevät juuri niin kuin ne menevät. Juuri siinä piilee minusta kaiken kauneus.”

Ajatuksen keskeneräisyydestä Elina oppi katsoessaan 90-vuotiasta mummoaan. Lisäksi hän on yrittänyt keventää ”menneisyyden taakkaa” kirjoittamalla. Elinan tarina on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2019, jossa myös Sari Lehtimäki kertoo omansa.

Elina on entinen luokanopettaja, Sari entinen tavaratalon esimies. Kumpikin tietää, miltä tuntuu suru, josta ei melkein selviä. Molemmat ovat ryhtyneet runoilijoiksi, sillä he uskovat lempeiden sanojen voimaan. Voit lukea jutun digilehdestä tai tähtiartikkelina alla olevasta linkistä.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla