Vielä aikuisenakin Gelawej Viyan koki, että Mehnaz-äiti oli liian etäinen. Nyt tytär ja äiti asuvat vierekkäin, laittavat yhdessä Lähi-idän ruokaa ja pystyvät puhumaan kaikesta.
Gelawej:
”Kun olin lapsi, asuimme Iranissa valoisassa rivitaloasunnossa – minä, isoveli, pikkuveli, äiti ja isä, joka oli paljon poissa. Äiti oli pidättyväinen. Hän ei näyttänyt tunteitaan meitä lapsia kohtaan, mutta hän opetti, kuinka istutaan ruokapöydässä, kunnioitetaan muita ihmisiä ja kiitetään.
Oli selvää, että tottelen äitiä. Muu ei tullut mieleenikään. Hän sanoi niin tiukasti.
Olimme yhteiskunnalisten normien mukaan varmasti hyviä lapsia. Saimme aina kehuja kaupassa, koulussa ja vierailuilla.
Toisaalta puhuimme kotonakin muodollisesti. Jos tuli erimielisyyttä veljen kanssa, en voinut sanoa, että valehtelet. Piti sanoa kauniisti, että ehkä olet nyt väärässä. Emme koskaan tönineet, vetäneet hiuksista tai halanneet.
Oli viiltävän rankkoja aikoja, joista en muista paljon. Jouduimme pakenemaan Turkkiin, ja lopulta päädyimme Suomeen. Olin 15-vuotias.
Iranissa äiti oli hoitanut kaikki käytännön asiat, mutta nyt roolit kääntyivät. Aloin maksaa äidin laskuja ja tulkata. Kyse oli ehkä enemmän rohkeudesta kuin kielitaidosta. Usein arvasin tai päättelin, mitä toinen tarkoittaa.
Vaikka hoidimme asioita yhdessä, äiti pysyi etäisenä. Toivoin, että olisin voinut joskus vaikka laittaa pääni äidin syliin silloin, kun katsomme televisiota.
”Yhtenä päivänä äiti alkoi itkeä. Hän sanoi epäonnistuneensa äitinä ja pyysi anteeksi.”
Kun olin 26-vuotias, halusin erota lapseni isästä. Olimme kasvaneet erillemme.
Äiti oli sitä mieltä, että jos rikon perheen ilman sen suurempaa syytä, en ole hyvä äiti. Sanoin hänelle, että sieluni kuolee, jos jatkan näin. Eikö sillä ole sinulle mitään merkitystä, kysyin.
Myös äitiyden kautta lyöminen oli minulle kova asia. Lapseni on minulle kaikki kaikessa, enkä todellakaan halunnut hänen saavan sellaista mallia, että kärsisin avioliitossa hänen vuokseen.
Olin aina ottanut äidin mielipiteen huomioon, mutta silloin minun oli näytettävä tosi vahvasti, että tässä asiassa äidin mielipidettä ei kysytä. Menetin hermoni ja itkin. Olin valmis hylkäämään äidin kokonaan, jos hän ei tue minua tässä asiassa.
Äiti päätti tukea.
”Halusin tulla kuulluksi.”
Lähennyimme entisestään korona-aikana. Kävimme läpi tilanteet, joista olin ollut katkera.
Aluksi äiti sanoi, että muistan väärin: tietenkin hän on näyttänyt tunteitaan ja halannut minua myös teininä. Kysyin, että koska, kerro minulle? Hän vastasi kertomalla siitä, kuinka rankkaa hänen elämänsä on ollut. Yhä uudestaan sanoin, että nyt kyse ei kuitenkaan ole hänen kokemuksistaan vaan minun kokemuksistani.
Halusin tulla kuulluksi.
Yhtenä päivänä äiti alkoi itkeä. Hän sanoi epäonnistuneensa äitinä ja pyysi anteeksi. Tämä riitti minulle.
Nyt voimme puhua kaikesta. Arvostan sitä, kuinka äiti laventaa omaa ajatteluaan, kiinnostuu, kyseenalaistaa ja tutkii. Aiemmin hän oli monessa asiassa mustavalkoisempi kuin nyt. Äiti esimerkiksi oli ennen sitä mieltä, että naisen tulee olla aina vahva, mutta nyt hän tietää, ettei näin välttämättä ole. Opimme toinen toisiltamme.”
Kodin Kuvalehden 8/2023 Perhekuvioita-jutussa Gelawej Viyan ja Mehnaz Omari kertovat myös siitä, kuinka Mehnaz-äiti pakeni lastensa kanssa Iranista ratsastamalla vuoriston yli Turkkiin. Miksi perhe pakeni? Miten teini-ikäinen Gelawej koki tilanteen? Entä mitä Mehnaz ajattelee nyt siitä, että hän oli aiemmin etäinen äiti? Tilaajana voit lukea koko jutun myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet-palvelua.
Gelawej Viyan
37-vuotias ruokabloggaaja, joka työskentelee lastenoikeusjärjestö Planin demokratiahankkeessa. Gelawej eli tuttujen kesken Gela asuu yhdessä poikansa Zagrosin, 16, kanssa Helsingin Puotilassa. Hän käy mielellään kuntosalilla ja haluaa kehittyä esimerkiksi valokuvaajana. Gelawej’n lapsuuden maut tulevat erityisesti Kurdistanin, Iranin ja Turkin alueilta, ja häneltä on juuri ilmestynyt ruokakirja Ripaus kurkumaa — Lähi-idän keittiö (LIKE).
