Helena toimii Vistot nakut ja kolot knapsut -ryhmän rojaltivastaavana. Leikkimielistä pestiä varten on hankittu tietysti myös tiara.
Helena toimii Vistot nakut ja kolot knapsut -ryhmän rojaltivastaavana. Leikkimielistä pestiä varten on hankittu tietysti myös tiara.

Helena Koberg-Hietanen ei haluaisi asua missään muualla kuin Tornionjoen eli Väylän varressa. Siellä hän saa puhua ja puolustaa omaa murrettaan, kerätä villiyrttejä ja leikkimielisesti raportoida Ruotsin kuninkaallisten käänteistä. 

Opiskelija, murreaktivisti ja rojaltivastaava Helena Koberg-Hietanen, 54:   

”Olen murreaktivisti, Peräpohjolan murre on minulle tosi tärkeä. Kun minut vuonna 2012 liitettiin Facebookissa Vistot nakut ja kolot knapsut -ryhmään, en olisi osannut kuvitellakaan, mitä kaikkea se elämääni tuo.

Oulun yliopisto myönsi ryhmälle vuoden murretekopalkinnon 2015, mutta olen sanonut, että ryhmä on ehdottomasti myös mielenterveysteko. Siellä on niin hauskaa!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Kerran nauroin niin paljon, että putosin sohvalta läppärini kanssa. Mies ihmetteli, mikä nyt noin huvittavaa on.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Murre näkyy kotonanikin. Meillä on esimerkiksi jääkaapin ovessa magneetti, jossa lukee, että ’äläpä hättäile, hunteeraamapa ensin’.

Ryhmässä kirjoitetaan meän murteella kaikenlaista. Meillä on erikoisosaamisalueiden mukaan nimettyjä vastaavia, kuten ämpärivastaava, joka antaa vinkkejä siihen, mihin kaikkeen ämpäriä voi hyödyntää.

Helena on pyrkinyt opettamaan lapsilleen, että kotiseudulta ei ole pakko lähteä. Helenan kolme lasta opiskelevat ja reissaavat muualla mutta asuvat lähellä.
Helena on pyrkinyt opettamaan lapsilleen, että kotiseudulta ei ole pakko lähteä. Helenan kolme lasta opiskelevat ja reissaavat muualla mutta asuvat lähellä.

Minulle ja ystävälleni Raija-Liisalle lankesi rojaltivastaavan nimike ja tehtävät, koska olimme molemmat kiinnostuneita Euroopan kuninkaallisista ja etenkin Ruotsin hovista.

”Rinnassani oleva Victoria-rintamerkki sai kuninkaalliset nauramaan.”

Kesäkuussa 2015, kun Ruotsin prinssi Carl Philip ja Sofia menivät naimisiin, Ylen toimittajat pyysivät meiltä haastattelua eli tilannekatsausta häistä.

Pukeuduimme Raija-Liisan kanssa oikein fiinisti, kuten tietysti kuuluukin paremmissa piireissä.

Minulla oli vaaleansininen jakku, mustat samettihanskat, helmikorut ja lierihattu pitsihörselöineen. Häälahjana meillä oli mukana hillaämpärit.

Pääsimme Lapin radio- ja televisiouutisten loppukevennykseen.

Edellinen rojaltivastaavien keikka oli Ruotsin Juoksengissa, kun Victoria ja Daniel tulivat sinne vierailulle. Kättelin heitä erään pikkukaupan pihalla, ja rinnassani oleva Victoria-rintamerkki sai kuninkaalliset nauramaan.

”Lapsena ei meinannut millään päästä pois heinäpellolta, mutta kesällä 1976 äiti antoi luvan, kun Kaarle Kustaan ja Silvian häät näytettiin televisiossa.”

Jotkut ovat sanoneet, että miten te voitte kuninkaallisia fanittaa, nehän ovat ihan loisia. Mutta kun ei tämä ole ollenkaan vakavaa.

Kuninkaallisten elämän tarkkailu toi arkeen vähän glamouria jo lapsuusperheessäni.

Äitini piti tärkeänä seurata kuninkaallisten häitä. Lapsena ei meinannut millään päästä pois heinäpellolta, mutta kesällä 1976 äiti antoi luvan, kun Kaarle Kustaan ja Silvian häät näytettiin televisiossa.

Menimme juoksujalkaa sisälle ja avasimme tiikkisen mustavalkotelkkarimme. Olin yhdeksänvuotias ja katsoin häitä lumoutuneena.

Muut kuninkaalliset häät eivät ole sävähdyttäneet yhtä paljon, mutta ihania ne ovat silti.”

Miten Helenalle kävi, kun hän yritti asua etelässä? Miten luonnistui lähes kahdenkymmenen vuoden yhteiselo anopin ja appiukon kanssa samassa talossa? Lue Helenan koko tarina uudesta Kodin Kuvalehdestä 13/2021.Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla