Ennen kuin Henry Liukko-Sipin kuopus Laina sairastui verisyöpään, isä painoi pitkää päivää uraputkessa ja ajatteli, että vahvat pärjäävät. "Miten saatanan tyhmä olin."
"Osasto K10 on lasten syöpäosasto. Siitä ovesta astuminen muuttaa ihmistä pysyvästi. Minä jouduin sille osastolle viime vuonna, kun silloin vielä yksivuotias tyttäreni Laina sairastui. Sitä ennen olin mies, joka tiesi ratkaisumyynnistä kaiken, mutta elämästä ei paljon mitään", kertoo Henry Liukko-Sipi Kodin Kuvalehdelle.
Helmikuussa 2016 selvisi, että Henryn ja hänen vaimonsa nuorimmalla lapsella Lainalla on leukemia, verisyöpä. Lainan leukemia on kaikkein vaikeinta muotoa, JMML-tyyppiä, johon sairastuu noin yksi suomalainen vuodessa.
"Vielä vuosi sitten vahvin tunteeni oli viha. Nyt päällimmäisenä on pohjaton suru ja jäätävä pelko. Jokainen verikoe, jokainen luuydinpunktio – aina me ollaan sydän syrjällään."
Kun olo sairauden kanssa on voimaton, Henryä helpottaa, kun voi tehdä edes jotakin. Siksi hän puhuu aktiivisesti sen puolesta, että ihmiset liittyisivät Punaisen Ristiin Veripalvelun kantasolurekisteriin.
"Se voi pelastaa jonkun hengen."
Syyskuussa Henry perusti Elämä on Laina -keräyksen, johon tulevat rahat menevät suoraan Sylvan eli Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallisen yhdistyksen käyttöön. Niillä järjestetään osaston lapsille ohjelmaa, esimerkiksi taideterapiaa. Järjestetty ohjelma voi olla sairaan lapsen päivän ainoa normaali hetki.
"Pitäisi ottaa oppia Lainasta: ei miettisi huomista"
Kesällä ennen Lainan toista kantasoluhoitoa lääkärit kertoivat vanhemmille, että vaikka mitä tehdään, on 70–80 prosentin mahdollisuus, että tämä päättyy huonosti.
"En pysty olemaan ajattelematta sitä. Olen kuitenkin yrittänyt kääntää saman niin, että on 20–30 prosentin mahdollisuus, että Laina selviää. Se kuulostaa jotenkin toiveikkaammalta", Henry sanoo.
"Pitäisi ottaa oppia Lainasta. Ei miettisi huomista vaan sitä, että nyt ollaan tässä koko perhe. Laina jaksaa hetken leikkiä, leikitään siis piilosta."
"Pahinta, mitä surevalle voi tehdä, on antaa tilaa"
Oheisella videolla Henry Liukko-Sipi pohtii, kuinka hän toivoisi muiden kohtaavan ihmisen, jonka elämässä on suuri suru.
"Minusta kyse ei ole siitä, miten myötätuntonsa ilmaisee. Siinä ei tyylipisteitä jaeta. Tärkeintä on, että se tapahtuu. Pahin, mitä voi tehdä surun kanssa kamppailevalle ihmiselle tai perheelle, on aika tyypillinen 'antaa tilaa'. Vaikeassa tilanteessa olevilla on todennäköisesti tilaa vähän liikaakin.
Henry miettii, että myötätunnon osoittamisesta ei kannattaisi tehdä vaikeampaa kuin se on.
"Usein ei edes tarvita sanoja. Riittää, että vain on läsnä. Jos miettii kovasti, mitä pitää sanoa, sanomisen kynnys nousee. Itse olen aikaisemmin koettanut kehittää muille jotain tosi fiksua sanottavaa. Mutta aika harvalla meistä on sanottavaa, jolla voisi tilannetta helpottaa."
"Kysymys on läsnäolosta."
Tuoreessa Kodin Kuvalehdessä 20/2017 Henry Liukko-Sipi kertoo, kuinka hänen ja koko perheen elämä muuttui pysyvästi, kun Laina sairastui. Koko haastattelun voit lukea KK:n maksullisesta digilehdestä.
Elämä on Laina -keräykseen voit osallistua täällä.
Lisätietoja kantasolurekisteristä ja siihen liittymisestä löytyy Punaisen ristin sivuilta.
