56-vuotias Ilona Aarnio on viiden lapsen äiti ja kuuden isoäiti. Hän on kouluttautunut naurujoogaohjaajaksi, tunnekehoterapeutiksi ja ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Ilona asuu Helsingissä, tekee sekalaisia töitä ja osallistuu Lions-toimintaan.
56-vuotias Ilona Aarnio on viiden lapsen äiti ja kuuden isoäiti. Hän on kouluttautunut naurujoogaohjaajaksi, tunnekehoterapeutiksi ja ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Ilona asuu Helsingissä, tekee sekalaisia töitä ja osallistuu Lions-toimintaan.

Ilona Aarnio on ikänsä joutunut venyttämään penniä. Isosta perheestä hän ei silti ole halunnut tinkiä.

"Jo alle kouluikäisenä tiesin, ettei raha kasva puussa. Kun näin kotona keittiön pöydällä elämäni ensimmäiset appelsiinit, äiti sanoi, että saan syödä niistä yhden. Hedelmäkorissa oli kuusi appelsiinia, yksi jokaiselle perheenjäsenelle: minulle, kolmelle isosiskolle, isälle ja äidille.

Opettajavanhempieni palkat olivat sen verran pienet, että meillä oli harvoin varaa ylimääräiseen herkutteluun.

Jouluaatto 1963. Istun Eila-äidin sylissä.
Jouluaatto 1963. Istun Eila-äidin sylissä.

Ison perheen kuopuksena jouduin käyttämään isosiskoiltani pieniksi jääneitä vaatteita ja urheiluvälineitä. Äiti ompeli paljon itse.

Elämäni tähtihetkiä oli, kun viisivuotiaana sain upouudet harjoituskaunoluistimet. Isosiskot olivat aloittaneet luistelun käytetyillä hokkareilla. Tunsin olevani lellipentu. En millään malttanut odottaa luistinradalle pääsyä, vaan harjoittelin luistelemista makuuhuoneen villamatolla.

Kun pyysin isältä jotain tavaraa, hän katsoi minua silmiin ja totesi: "Voi kulta pieni, minä ostaisin sen sinulle, mutta kun meillä ei ole rahaa."

Ymmärsin asian täysin, kun se sanottiin minulle suoraan. Raha ei riittänyt.

VIIKKORAHAA ei meidän perheessämme jaettu. Kaikista hankinnoista piti neuvotella erikseen. Paras aika neuvotteluille oli koulusta kotiin palanneiden vanhempieni iltapäiväkahvit. Silloin he eivät olleet vielä ruuanlaitosta ja muista illan toimista uupuneita.

Perheemme asui opettajan asunnossa vanhassa koulutalossa Leppävirran keskustassa. Vanhemmat maksoivat meidän lasten lukukausimaksut ja koulutarvikkeet, mutta huvin vuoksi ei saanut ostaa mitään.

Aloin tienata omaa rahaa 11-vuotiaana hoitamalla silloin tällöin naapurin vauvaa. Kun teininä halusin alkaa meikata, maksoin ripsivärini itse. Sama päti myöhemmin reikien laittamiseen korviin ja ajokorttiin.

Isä kuoli yllättäen, kun olin 15-vuotias. Jäimme asumaan kolmisin äidin ja vielä kotona asuvan isosiskon kanssa. Lensin pesästä viimeisenä ja muutin lukion jälkeen Kuopioon opiskelemaan. Minusta tuli markkinointimerkonomi.

JO LAPSENA TIESIN, että haluan monta lasta. Kauppaoppilaitoksen pikkujouluissa tutustuin kivaan poikaan, lasteni tulevaan isään. Reilua vuotta myöhemmin olimme kihloissa, tulin raskaaksi ja menimme naimisiin. Esikoispoikamme syntyi, kun olin 21-vuotias.

Olin onnellinen siitä, että sain olla äiti. Pari vuotta myöhemmin saimme tyttären. Tiesin, että elämäntehtäväni on iso perhe.

Perhe on Ilonalle kaikki kaikessa. Annu-tyttären Venla-vauvaa ihastelee mummin kanssa Ilonan tyttäristä toinen, Ada.
Perhe on Ilonalle kaikki kaikessa. Annu-tyttären Venla-vauvaa ihastelee mummin kanssa Ilonan tyttäristä toinen, Ada.

Kuopiosta oli vaikea löytää sopivaa vuokra-asuntoa, joten päätimme hakea kaupungin vuokratonttia ja aravalainaa ja rakentaa perheelle oman talon.

Elettiin 1980-luvun puoliväliä. Se oli aikaa, jolloin pankit suorastaan syytivät edullista lainarahaa asiakkailleen. Mekin otimme aravalainan lisäksi vielä tavallista pankkilainaa. Samoihin aikoihin perustimme mieheni kanssa oman mainostoimiston. Toinen poikamme syntyi, ja elämä hymyili.

Muutama vuosi myöhemmin tajusimme, että tulomme eivät riittäneet lainojen hoitamiseen. Meidän oli pakko myydä omakotitalomme. Pankkikriisi kolkutti ovella, ja lainojen korot alkoivat nousta.

KUN OLIMME MYYNEET kotimme, muutimme Kuopiosta Helsinkiin ja saimme molemmat vakituiset työpaikat, minä mainosalalta ja mies it-alalta.

Luopuminen talosta oli helpompaa, kun kaikki eivät tienneet, että muutto johtui pelkästään taloudellisista syistä. Meille jäi suuri velka, jonka pankki muutti kulutusluotoksi.

Olin innoissani uusista töistäni. Teimme mieheni kanssa hartiavoimin hommia saadaksemme perheen talouden tasapainoon. Korot kuitenkin karkasivat käsistä.

Emme pystyneet lyhentämään velkaa, sillä rahat menivät korkojen maksamiseen. Emme aina kyenneet maksamaan kaikkia muita laskuja, joten osa niistä meni ulosottoon. Menetimme luottokelpoisuutemme. Se tuntui tosi pahalta.

Saimme 1990-luvulla vielä tytön ja pojan, niin että lopulta perheessämme oli viisi lasta. Lapset antoivat voimaa punnertaa mahdottomalta näyttävässä taloudellisessa tilanteessa. Rahahuolet olivat aikuisten asioita. Kun käytimme lapsilisät ja palkkatulot järkevästi, raha riitti asumiseen, ruokaan ja vaatteisiin.

Minusta tuli penninvenyttämisen mestari. Löysin aina tarjoukset.

Tarjoustalo, Hongkong ja kauppojen tarjoukset tulivat vuosien varrella tutuiksi. Minulla oli päässäni täydelliset tiedostot siitä, mitä kukin perheenjäsen tarvitsee, kenelle pitää ostaa kalsareita kenelle sukkia. Pidin silmät auki ja nappasin heti kiinni, jos löysin tarvitsemani tavaran sopivaan hintaan.

Omista menoistani tingin niin paljon kuin pystyin. Tein arjen selviytymisestä suorastaan taidetta, minusta tuli penninvenyttämisen mestari. Tiesin tarkkaan, mistä mitäkin saa halvimmalla.

Joskus shoppailin jotain pientä myös itseäni lohduttaakseni, kun olin alavireinen tai tuntui siltä, etten jaksa talousongelmien suossa rämpimistä.

RUOKAKAUPASSA kävin pari kertaa viikossa ja työntelin kukkurallisia ostoskärryjä, sillä seitsenhenkiseen perheeseen upposi paljon syötävää. Minulle on aina ollut tärkeää, että ruokaa on riittävästi ja se on mahdollisimman hyvää, vaikka kaikesta muusta tingittäisiin.

Vaikka juoksin tarjousten perässä, jouduin silti välillä tinkimään ruuan laadusta. Lapset söivät usein jauhelihaa ja pastaa.

Toisinaan panimme pystyyn hampurilaiskioskin. Aikuiset auttoivat hampurilaisten tekemisessä, ja kukin lapsi sai toimia kioskin pitäjänä. Se oli hauskaa, eikä ruoka maksanut paljon.

Lastenkutsuille tein aina kaiken itse täytekakuista alkaen. Yksi edullinen hitti olivat tähtipiparkakkumuotilla leikatut kurkunpalat ja kermaviilikastike.

Meillä on aina ollut avoimien ovien koti, ja lasten kaverit ovat olleet tervetulleita. Ulko-ovi kävi usein, kun lapset kavereineen kulkivat sisään ja ulos.

Lastenkutsuille tein aina kaiken itse täytekakuista alkaen. Yksi edullinen hitti olivat tähtipiparkakkumuotilla leikatut kurkunpalat ja kermaviilikastike.

Olen perinyt ennakkoluulottoman luovuuden ja kekseliäisyyden lapsuudenkodistani. Moni asia voidaan tehdä toisin kuin mihin on totuttu. Vaikka rahaa on vähän, koti voi olla viihtyisä ja ruoka maukasta.

JOULU OLI lapsiperheessä tietysti vuoden kohokohta. Ostin joulukoristeet usein jo tammikuussa, kun ne olivat huokeimmillaan. Samoin hankin joulun jälkeen sianlihaa pakastimeen myöhempää käyttöä varten, kun sitä sai puoli-ilmaiseksi.

Lapset antoivat voimaa jaksaa. Rahahuolet olivat aikuisten asioita.

Vanhin tyttäreni vinkkasi nuoremmalle veljelleen, että kalleimmat joululahjat kannattaa pyytää joulupukilta. Näin isältä ja äidiltä ei mene niin paljon rahaa jouluostoksiin.

Lapsilla ei ollut säännöllistä viikkorahaa, mutta jokainen kymmenen vuotta täyttänyt sai joulun alla kuusikymmentä euroa ostaakseen muille perheenjäsenille pienen joululahjan. Halusin lasten ymmärtävän, ettei joulussa ole kyse vain lahjojen saamisesta vaan myös antamisen ilosta.

VÄLILLÄ OLI helpompiakin ajanjaksoja. 1990-luvun puolivälissä ostimme paritalon puolikkaan ja kävimme talvisin yhdessä laskettelemassa. Rahan kanssa piti edelleen olla tarkkana, mutta silloin meillä oli mahdollisuuksia saada vaihtelua arkeen. Mieheni teki kuitenkin lähes aina töitä, ja arjen pyörittäminen, lasten asiat ja yhteisen yrityksen paperityöt jäivät huolekseni.

Lopulta erosimme. Kuopuksemme oli vielä vauva ja esikoinen seitsemäntoistavuotias. Käytännön vastuu lapsista jäi minulle. Taloveloista selvittyäni sain niskaani uusia velkoja, eikä päivähoitomaksuihin ja veroihin ollut aina rahaa. Niin tuli ulosottomies jälleen tutuksi.

Tein koko 1990-luvun copywriterin töitä freelancerina. Vuosituhannen vaihteesta asti olin myös yritysvalmentaja. Muutaman vuoden kuluttua työtä oli lopulta niin vähän, että jouduin ajamaan yritystoiminnan alas saadakseni työttömyyskorvausta.

Työtilanteet ovat vaihdelleet, mutta minun on edelleen vaikea myydä itseäni ja osaamistani.

Sen jälkeen työkeikkojen saaminen oli hankalaa, koska minulla ei ollut yritystä, jonka kautta laskuttaa. Samoihin aikoihin muutin kolmen lapsen kanssa kaupungin vuokra-asuntoon.

INNOSTUN IHMISISTÄ ja haluan tukea ja kannustaa muita. Niinpä kouluttauduin avioeron jälkeen naurujoogaohjaajaksi, tunnekehoterapeutiksi ja ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.

Työtilanteet ovat vaihdelleet, mutta minun on edelleen vaikea myydä itseäni ja osaamistani, vaikka muiden valmistamia tuotteita kyllä markkinoin mielelläni.

50-vuotisjuhlani sujuivat hauskoissa tunnelmissa.
50-vuotisjuhlani sujuivat hauskoissa tunnelmissa.

Muutama vuosi sitten olin ystävieni kanssa piknikillä Helsingin Roihuvuoressa kirsikankukkajuhlissa. Grillasimme kanaa ja vihanneksia, herkuttelimme ja nautimme elämästä. Kuohuviiniäkin oli tarjolla. Mietin siellä istuessani, miten rikasta elämäni on rahapulasta huolimatta. Raha-asiat eivät ole sisintäni. Silti olen joskus tuntenut itseni toisen luokan kansalaiseksi ja epäkelvoksi ihmiseksi, jonka otsassa on köyhyyden leima.

Suurin osa lapsistani asuu jo omillaan. Kotona on enää koulua käyvä nuorimmainen. Olen paljon tekemisissä lasteni kanssa, ja puhelin soi yhtenään.

Rahaan liittyvä säätäminen tuntuu iän karttuessa raskaammalta.

Eräänä juhannuksena ystäväni lainasi minulle isoa kotiaan, ja vietimme lasten ja heidän perheidensä kanssa kaksi mukavaa päivää yhdessä. Teimme ruokaa, pelasimme ja hupsuttelimme. Iloa melkein ilmaiseksi.

RAHALLA EI SINÄNSÄ ole minulle merkitystä. Toisaalta, jos minulla olisi paljon rahaa, voittaisin vaikka lotossa, maksaisin laskut pois ja veisin koko perheen Floridaan.

Rahaan liittyvä säätäminen tuntuu iän karttuessa raskaammalta. Joudun yhä ajattelemaan toimeentuloani paljon.

Haluan silti yhä uskoa, että kun jaksan sinnikkäästi jatkaa, vastaan tulee vielä toisenlaisiakin aikoja ja hyviä työtilanteita.

En suostu lopettamaan elämästä nauttimista rahavaikeuksien takia. Elämääni mahtuisi nyt mukava kumppanikin.

Minä, Ilo-mummi, viihdyn rakkaiden pienten ihmisteni seurassa.
Minä, Ilo-mummi, viihdyn rakkaiden pienten ihmisteni seurassa.

Maailma on täynnä ilmaista iloa ja asioita, joita ei rahalla saa: ystävyyttä ja rakkautta."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016.

Kirje tyttäriltä

Rakas äiti

Olet uskomattoman innostava, ja myönteisyytesi ja elämänilosi ovat olleet ohjenuoranamme lapsesta asti.

Monesti emme ole edes huomanneet, miten painavaa taakkaa kannat mukanasi, sillä olet saanut arjen tuntumaan juhlalta. Saatoit esimerkiksi täyttää kalliimman ketsuppipullon halvemmalla ketsupilla, jotta me lapset olisimme olleet onnellisia.

Olet sanonut, että pitää uskoa unelmiinsa ja kulkea niitä kohti, vaikka se tuntuisi välillä vaikealta. Ja että onnellisuus ei ole rahasta kiinni.

Opetit, että onnekkain on ihminen, joka saa tehdä työtä, joka ei tunnu työltä.

Sekin oli tärkeä oppi, että jos et elä tänään, et elä ikinä. Jokainen päivä on tärkeä osa tätä mahtavaa seikkailua.

Jaat ympärillesi iloa, hellyyttä ja hyvinvointia enemmän kuin kukaan tuntemamme ihminen. Meidän oma pyyteetön mamma, hassunhauska Ilo-mummi.

Tyttäresi Ada ja Annu

Ari Meriläisestä tuli Rosan isä, kun tämä oli kaksivuotias. "Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Minulla on kaksi isää", Rosa kertoo KK:n Perhekuvioita-juttusarjassa.

Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.
Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.

Ari Meriläinen: "Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja"

"Kun Rosa ja hänen puolisonsa Simo Frangén päätyivät alkuvuodesta eroon, Rosa muutti meille poikansa Fransin kanssa. Vuoroviikoin poika on isällään.

Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon. Iso talomme tuntui välillä hiljaiselta, kun Rosan veljet ovat muuttaneet omille teilleen. Joskus iltaisin olin yksinäinen, kun näyttelijävaimoni ja Rosan äiti Anneli oli teatterilla.

"Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon."

Saman katon alla asuminen tuntui luontevalta ratkaisulta, koska vietämme muutenkin paljon aikaa yhdessä: harrastamme kulttuuria, laitamme ruokaa, purjehdimme ja matkustelemme. Tunnemme toistemme tavat ja tottumukset.

Rosan isäksi ryhdyin 22-vuotiaana. Rosa oli silloin kaksivuotias. Opiskelimme Annelin kanssa Tampereen yliopistossa ja tutustuimme yhteisten ystävien kautta. Taisin nähdä Rosaa jo ennen kuin aloimme seurustella, koska yksinhuoltajana Anneli kuljetti tyttöä monesti mukanaan.

Isänä oleminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Anneli ja Rosa olivat valmis paketti, ja Anneli ja minä halusimme enemmän kuin vain tapailla. Otin hyvin pian huoltajan roolin, kun Anneli oli esityksissä iltaisin.

"Isäksi ryhtyminen oli luonnollista ja helppoa."

Rosa oli jo lapsena hyvin vilkas ja impulsiivinen. Iltaisin hän halusi valvoa, kun me olisimme kaivanneet Annelin kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa. Mutta ei se ollut koskaan ongelma. Rosa on aina ollut fiksu, eikä meillä ollut koskaan tiukkoja tilanteita keskenämme.

Rosan uravalinnasta olin aikoinaan vähän yllättynyt. Hän valitsi saman polun kuin minä, päätyi lukemaan pääaineenaan valtio-oppia. Rosalla oli kuitenkin selvästi myös taiteellisia lahjoja. Lapsena ja teininä hän haaveili näyttelijän ammatista, teki monia rooleja ja oli niissä todella hyvä.

Rosan poliittinen ura nousi kuin tähdenlento. Hän pääsi 25-vuotiaana äänikuningattarena Tampereen kaupunginvaltuustoon ja kolme vuotta myöhemmin eduskuntaan.

Muistan eduskuntavaalien vaalivalvojaiset ylioppilastalolla, kun paljastui, että Rosasta tulee kansanedustaja. Iloitsin, että Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa energinen, älykäs ja suorasanainen nainen saa tunnustusta.

"Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä."

Rosa oli hyvä esiintyjä, ja aluksi häntä suitsutettiin mediassa. Eduskunnassa hän oli suorapuheinen ja räiskyvä itsensä. Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä. Mutta minihame ja Vittu haisee hyvälle -rintamerkki herättivät konventioihin tottuneissa piireissä ärsytystä.

Kun Rosa oli lapsi, ajattelin monesti, että hän on paljon vahvempi kuin minä. Kannabis-kohun aikaan kuitenkin epäilin, kestäisikö hän sitä painajaismaista höykytystä. Pyöritys alkoi, kun Rosa vuonna 2004 kertoi Imagen haastattelussa, että hän oli polttanut kannabista joissakin bileissä. Häntä vastaan nostettiin rikossyyte, josta hänet kuitenkin vapautettiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Olin todella närkästynyt ja loukkaantunut siitä, miten Rosaa kohdeltiin. Eräs iltapäivälehti kysyi Tony Halmeelta, mitä Rosan pitäisi tehdä elämälleen. Kaikki huipentui siihen, kun Rosa pyörtyi tv-haastattelussa.

Oli hirvittävää katsoa vierestä, miten väärin Rosalle tehtiin, vaikka hän ei ollut osoittanut muuta kuin suoruutta ja hyvää tahtoa. Olin neuvoton, huolestunut ja surullinen. Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja. Rosa ei halunnut kuunnella. Hän kohtasi tunteet itsekseen ja kääntyi sisäänpäin.

"Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän."

Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän.

Poliittisen uransa jälkeen Rosa on keskittynyt kirjoittamiseen ja usein provokatiivisiin tempauksiin, kuten Vitun virkkaustalkoisiin. Ymmärrän niitä, ja ne naurattavat minua. Rosa on aktiivinen feministi, ja jonkinlainen feministi olen minäkin. Uskon, että tempauksia tarvitaan, vaikka en itse lähtisikään niitä toteuttamaan. Kaikki mitä Rosa tekee, on älykästä ja pohdittua. Olen ylpeä hänestä."

Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.
Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.

Rosa Meriläinen: "Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää"

"Ystäväni hämmästelevät joskus, kuinka voin viettää niin paljon aikaa vanhempieni kanssa. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, koska me nyt vain viihdymme yhdessä ja meillä on monessa asiassa sama maku. Kun vanhempani suosittelivat elokuvaa La La Land, menin heti katsomaan sen. Pidin siitä ehkä vielä enemmän kuin he.

Olin jo lapsena kaikkialla vanhempieni mukana. Ari vei minut työpaikalleen radioon ja äiti teatterille. Samaa periaatetta olen noudattanut oman poikani kanssa. Hän saa kulkea mukanani kaikkialla.

"Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat."

Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää. Olimme pitkään kolmen hengen perhe. Annelin ja Arin yhteiset lapset, Jetro ja Peetu, syntyivät kaksitoista ja neljätoista vuotta minun jälkeeni. Biologinen isäni asuu Vantaalla, ja myös hänen kauttaan minulla on puolisisaruksia.

Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat. Ne saattoivat kestää tunninkin. Myös ystäväni saivat tuta Arin paasauksen. Yleensä saarnoja tuli siitä, etten noudattanut kotiintuloaikoja. Arilla on voimakas oikeudentaju. Hän on moraalinen olematta moralisti. Kun veljet syntyivät, ei saarnoille jäänyt enää aikaa.

"Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu."

En ole koskaan osannut olla paikallani, eikä tottelevaisuus ole vahvuuteni. Nämä piirteet aiheuttivat koulussa ongelmia, koska en pystynyt seuraamaan opetusta, vaan häiriköin ja hankkiuduin hankaluuksiin. Huonot käytösnumerot eivät onneksi aiheuttaneet ylireagointia kotona. Kaikesta voitiin keskustella. Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu.

Arin kanssa meillä oli murrosikäni aikoihin omat kahnauksemme esimerkiksi juopottelustani. Koska Ari on lempeä ja viisas, hän antoi minun tehdä omat erehdykseni.

Teimme matkan Pariisiin, kun olin kolmetoista. Molemmilla vanhemmillani oli siellä jokin työhön liittyvä kurssi. Minulla oli mukana hyvä ystäväni, jonka kanssa saimme kulkea Pariisissa vapaasti. Osasin auttavasti ranskaa, koska vanhempani olivat palkanneet minulle kotiopettajan ennen matkaa.

Asuimme vanhassa ihanassa kerrostalossa. Rahaa ei tainnut olla liikaa, koska muistan, että esitimme ystäväni kanssa yhteislaulua Eiffel-tornin juurella. Siitä tienaamillamme rahoilla ostimme ruokatarvikkeita, joista valmistimme herkullisen aterian.

Samalla reissulla löysimme ravintolan, jossa olemme käyneet jokaisella Pariisin-matkalla sen jälkeen. Se on klassinen maalaisranskalainen ravintola, jossa on runsaat annokset.

"Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja."

Matkustelemme yhä yhdessä äidin ja isän kanssa. Emme ole kielineroja, mutta sönkötämme aina reippaasti kaikilla kielillä, joita osaamme. Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja.

Veneessä Ari on kapteeni, ja jos kapteeni käskee, minä nostan purjeet. Muuten keskityn pilssirotan rooliin eli vastaan ruuasta ja juomista.

Viimeisin matkamme suuntautui sekin Pariisiin. Oli mukavaa näyttää Fransille kaikki samat paikat, joissa olin itse käynyt lapsena.

"Opin isältä, etteivät asiat muutu muuksi vetistelemällä."

Arilta olen oppinut, että ei ole asiaa, joka ei olisi opeteltavissa. Hei, tuotahan mekin voisimme kokeilla -asenne tulee Arilta. Hän on kuin ihmemies MacGyver, joka osaa kaiken.

Muistan lapsuudesta, miten helposti hän heitti leipiä tunturipurolla ja miten kätevästi räiskäleet kääntyivät nuotion päällä ilmassa. Isältä opin, miten yön aikana umpeen jäätynyt avanto kannattaa avata, ettei kirves pääse luiskahtamaan järven pohjaan. Olen oppinut myös reippautta. Asiat eivät vetistelemällä muuksi muutu.

Ari on monilahjakkuus, josta olisi voinut tulla mitä tahansa, yhtä hyvin graafikko kuin muusikkokin. Kotona hän nikkaroi mitä tahansa, ja hän on meistä ainoa, joka osaa tehdä kastikkeita. "Käyttöohjeita luetaan vasta savun hälvetessä", on meillä taajaan käytetty sanonta.

Iltaisin Ari käy antamassa Fransille iltahalit, äiti on siihen aikaan jo teatterilla. Olemme Arin kanssa niin läheiset juuri siksi, että äiti on ollut paljon poissa. Aamuisin saatamme kaikki mennä Fransin sängyn laidalle, kun hän herää.

"Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on."

Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on. Kaikki menee sujuvasti, kunhan muistan välillä tyhjentää tiskikoneen. En ole luonnostani mikään kodinhengetär, enkä kärsi sotkusta. Olen kuin pyryharakka.

Kun joku huikkaa, että sauna on valmis, minä olen jo lauteilla. Muut vasta arpovat, että pitäisikö sitä kohta lähteä valmistautumaan."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11.5.2017. Kesällä Rosa kertoi Me Naisille muuttaneensa yhteen avomiehensä Tuomas Murajan kanssa.

Olipa päivä. Kirkkoherra Kari Kanala luki kolme kertaa saman kirjan ja lyhensi saarnansa Twitteriin.

"AAMULLA HERÄSIN vessahätään. En tosin omaani vaan westiemme Tildan, jonka aamupissatus oli tänä aamuna minun vastuullani.

Vaimo oli yöllä hiipinyt hyssyttämään poikaamme ja nukahtanut hänen huoneeseensa.

 "Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."
"Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."

Aamiaiseksi söin juustoleivän. Joskus syön tuorepuuroa, mutta juustohiirenä tämä aamupala oli erityisesti mieleeni.

KIIRE TULI heti. Olen aamuisin hidas, ja aika karkaa käsistäni. Olin lupautunut keskustelijaksi Yle Ykkösen radio-ohjelmaan. Pääsin lähtemään viime tipassa, ja tietysti juutuin vielä punaisiin valoihinkin. Olin paikalla juuri silloin kuin piti, en minuuttiakaan aikaisemmin.

Keskustelin suorassa lähetyksessä Jaana Hallamaan ja Jaakko Heinimäen kanssa arvoista. Keskustelu sisälsi niin hallituskriisiä kuin huumoriakin.

"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."
"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."

LOUNAAKSI SAIN vaimon tekemää herkullista kanakeittoa. Onneksi asun niin lähellä kirkkoa, että ehdin hyvin työpäivän aikana kipaista kotona. Leikin hetken poikani kanssa ennen kuin palasin töihin.

Sovin tapaamisaikoja hääparien kanssa, valmistelin seuraavan päivän saarnaa sekä twaarnaa eli Twitteriin tekemääni parin lauseen mittaista tiivistelmää siitä.

Vastasin lukemattomiin sähköposteihin, mikä vei aikaa. Rasittavin rutiini, minkä tällä hetkellä tiedän, on sähköpostin roskakorin tyhjennys.

"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."
"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."

TYÖPÄIVÄNI VENYI iltamyöhään, sillä illalla kirkon pihalla vietettiin kesäjuhlaa. Paistoimme makkaraa ja juttelimme. On hienoa etsiä uusia tapoja kokoontua seurakuntana yhteen.

"Yksinäisyys on meidän aikamme suurin uhka."

Minusta kirkon tulisi olla sekä hidas että nopea. Hidas niin, että meillä olisi aikaa pysähtyä ihmisen vierelle, ja nopea tarttumaan ilmiöihin ja osallistumaan. Yksinäisyys on aikamme suurin uhka, ja sitä taklataan yhteydellä ja yhdessäololla.

OLEN SOMESSA yliaktiivinen ja sain tänäänkin paljon viestejä. Erityisesti minua ilahdutti "Parasta tänään!" -kommentti twaarnastani. Twaarnani käsitteli tänään lapsuutta. Se ei ole vain aikuisuuteen valmentautumista vaan arvokasta sinällään, eikä kenenkään arvo ole siinä, mitä hän tekee tai tulee aikuisena tekemään.

EN TÄNÄÄNKÄÄN ehtinyt lenkille. Kesäloman varalle en ole halunnut tehdä sitovia suunnitelmia, mutta odotan lomalta sekä lepoa että liikuntaa.

Lenkkeily on jäänyt viime aikoina vähiin, ja asiassa olisi tehtävä parannus ennen elokuista seurakunnan työntekijöiden Gloria Patri -jalkapalloturnausta.

"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."
"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."

Päivän paras hetki oli, kun olin saanut pojan nukkumaan. Äitini minulle opettama iltarukous ja kolme kierrosta bussikirjaa tuudittivat pojan yöunille.

Viimeiseksi illalla nautimme vaimon kanssa lasilliset kuohuvaa. Elämässä on niin paljon hyvin."

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2017.

50-vuotias Paavalin seurakunnan pappi ja kirkkoherra asuu vaimonsa ja yksivuotiaan poikansa kanssa Helsingissä. Hänestä jokaisella olisi hyödyllistä olla jokin hyödytön intohimo, ja hänellä se on FC Arsenal -joukkue.