Jaakko Savilammen päivät kuluivat vuosia videopelejä pelaten. Sitten Jaakko alkoi haaveilla tavallisista asioista. ”On jännää, miten elämä muuttuu, kun sille antaa mahdollisuuden.”
”Kymmenen vuotta sitten olin matkalla isoveljeni 30-vuotisjuhliin. Tilasin taksin, ja pihaan ajoi farmari-Opel.
Kuski työnsi pelkääjänpaikan penkin ihan taakse. En siitä huolimatta mahtunut kyytiin. Painoin lähes 300 kiloa.
Kuski kysyi, minkälaiseen autoon mahdun, ja sanoin, että laita invataksi tulemaan. Siihenkin minulla tuotti vaikeuksia ahtautua sisään.
En voinut hyvin. Minulla oli niin paljon massaa, että pelkäsin, että kaadun kauppaan tai suojatielle ja minua ei saa kukaan enää ylös. Minulla oli korkea verenpaine, ja rytmihäiriöitä tuli varmaan pitkälti kofeiinin ja stressin takia. Kammosin sosiaalisia tilanteita ja sain paniikkikohtauksia. Pelkäsin sekoavani tai jopa kuolevani.
”Ainoat kaverini olivat netissä. Meni kuukausia niin, että en laittanut sisaruksilleni viestiä.”
Pelasin kaikki yöt ja päivät. Saatoin pelata putkeen 16 tuntia, välissä vain söin ja kävin vessassa. Siihen päälle nukuin 14 tuntia. Siitä huolimatta olin ihan kuolemanväsynyt.
Kun tilasin ruokaa kotiin, otin kerralla kaksi perhepitsaa ja ison kebab-rullan. Siinä oli illan ruuat.
Alkoholia kului satunnaisesti mutta isoja määriä kerralla. Illassa saattoi mennä 24 tölkkiä ja pullollinen kirkasta.
Elämässä olisi voinut olla paljon muutakin, mutta eipä ollut. Ainoat kaverini olivat netissä. Välillä meni kuukausia niin, että en juuri laittanut sisaruksilleni viestiä.
En silloin ajatellut, että olen masentunut, mutta jos olisin tehnyt kyselyn, tulokseksi olisi varmaan tullut vähintään keskivaikea masennus. Elämäni oli niin jumissa ja näköalatonta, että olin jo luovuttanut. Opinnotkin olivat aina menneet päin mäntyä, joten en halunnut edes yrittää.
Voisinko kokea muutakin?
Asuntoni lähikauppa oli tien toisella puolella. Toiseen kauppaan oli ehkä 200 metriä. Olin ihan loppu ja hirveä hiki päällä, jos lähdin kävelemään sinne.
Jossain vaiheessa vuokranantajani hommasi minulle siivoojat käymään puolen vuoden välein. Ehkä hän pelkäsi, että jos kuolen sinne, hänellä on isompi työmaa hoitaa asunto uudelleen kuntoon.
Asuin samassa asunnossa 14 vuotta. Vasta siinä vaiheessa, kun olin muuttamassa toiselle puolelle Oulua, kävin kävelemässä lähiympäristössä. Mietin, että ai tämä on tämmöinen kaupunginosa.
”Asuin samassa asunnossa 14 vuotta. Vasta, kun olin muuttamassa toiselle puolelle kaupunkia, kävin kävelemässä lähiympäristössä.”
Ei elämäni voi olla tässä. Niin ajattelin syksyllä neljä vuotta sitten.
Olin pelannut veljeni kanssa GTA5-roolipeliä, mutta hänen pelaamisensa oli edellisvuonna hiipunut. Minä kokeilin muita pelejä, mutta tuntui, että nekin oli nähty.
Olin varmaan henkisesti kehittynyt sen verran, että tajusin, etten ole voinut nähdä reilu kolmekymppisenä kaikkea, mitä elämällä on annettavanaan minulle. Voisinko kokea muutakin? Tahdoin ottaa siitä selvää ja muuttaa elämäntapojani.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/main_media/b882875599z.1_20250102130802_000g1g75vslm.20.jpg?itok=qdTxbr6Z)
Kaipasin tavallisia asioita, jotka tuntuivat silloin kaukaisilta. Haaveilin opiskeluista ja ammatista. Halusin kavereita ja läheisemmät välit perheeseen. Halusin saada voimia käydä Prismassa tai Citymarketissa.
Haaveilin myös parisuhteesta. Että olisi joku, jonka kanssa tehdä asioita, mennä ulos ja katsoa iltaisin sohvalla vierekkäin sarjoja. Joku, jota koskettaa. Ihminen, joka hyväksyisi minut sellaisena kuin olen.
Elämänilo tuli takaisin
Pikkuhiljaa löysin jostain voimaa muutokseen. Aloin käydä aamuisin ulkoilemassa. Iltaisin lähdin kauppaan, jonne en aiemmin ollut jaksanut kävellä. Kävin ostamassa vaikka vesipullon, jotta saisin vähän liikuntaa. Pikkuhiljaa kasvatin kävelemiäni matkoja. Liikunta toi arkeeni säännöllisyyttä.
Aloin laittaa itse ruokaa. Paistoin pakastevihanneksia ja jauhelihaa. Opettelin elämisen alkeita muun muassa siivoamalla ja viemällä roskia. Se tuntui hyvältä.
Kun huomasin, että paino alkoi pienentyä ja vaatteet kävivät isommiksi, tuli lumipalloefekti. Se ruokki intoa. Sain myös läheisiltä todella positiivista palautetta, mikä kannusti jatkamaan.
Ensimmäisen 100 kilon jälkeen keväällä 2022 tein Facebookin painonhallintaryhmään postauksen. Siihen tuli yli tuhat tykkäystä ja tsemppaavia viestejä ihmisiltä.
Nyt olen laihtunut melkein 200 kiloa ja saanut elämäniloni takaisin. On jännää, miten elämä muuttuu, kun sille antaa mahdollisuuden.”
Miten Jaakko käytännössä toteutti elämänmuutoksensa? Millainen Jaakon lapsuus oli, ja miten hän suhtautui ruokaan? Miltä tuntui menettää oma isä lapsena? Miksi Jaakko erosi lestadiolaisuudesta? Millaisista asioista Jaakko arjessaan nyt iloitsee? Mitä hän ajattelee aiemmasta elämästään? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 1/2025. Tilaajana voit lukea kaikki lehdet täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Jaakko Savilampi
37-vuotias lähihoitajaopiskelija asuu Oulussa ja valmistuu keväällä ensimmäiseen ammattiinsa. Iltaisin Jaakko menee ajoissa sänkyyn selailemaan puhelimella somea, pelaamaan maatilapeli Haydayta tai katsomaan televisiosta hömppärealityjä. Ennen elämäntaparemonttiaan Jaakko inhosi puuroa, mutta nyt aamut alkavat kaurapuurolla, raejuustolla ja marjoilla.
