Uimaripojan konfirmaatiokakku. "Vesi" on siniseksi värjättyä voikreemiä.
Uimaripojan konfirmaatiokakku. "Vesi" on siniseksi värjättyä voikreemiä.

Kun lapset nukahtavat, Jaana Tiittanen hipsii koristelemaan kakkuja.

Jaana Tiittanen, 37, on Joensuussa asuva kolmen lapsen kotiäiti, joka on hurahtanut kakkujen koristeluun.  

Mikä koristelussa koukuttaa?

"Nautin, kun saan antaa mopon karata käsistäni. Intohimoni on näprätä kakkuni täyteen pieniä, aidonnäköisiä yksityiskohtia. Yritän luoda kakun pinnalle minimaailman, joka kuvastaa sitä ihmistä, jolle kakun annan.

Kun tein kakun teho-osaston sairaanhoitajalle, väkersin koristeeksi kumihanskat, stetoskoopin, lääkepurkin ja jopa alusastian. Kuulostaa äklöltä, mutta hoitaja ilahtui.

Kerran tyttäreni pyysi kakun, jossa hän hyppää lehtikasaan. Minä tein. Marsipaanista muovailin pikkuruiset, auki repsottavat lenkkarinnauhat, jotka sojottivat kasasta.

Koristellessani vajoan omaan maailmaani. Muu ympäriltäni katoaa. Usein havahdun vasta, kun kello on kaksi yöllä. Ilman leipomista olisin ärtyisämpi ihminen. Kun kakku on valmis, tuntuu euforisen hyvältä."

Vuh, olen täytekakku. Uskotko?

Mistä intohimosi juontaa juurensa?

"Kun olin lapsi, äitini oli yksityisyrittäjä. Keskiviikkoisin hänellä oli vapaapäivä. Aina kun tulin keskiviikkoisin koulusta, äiti oli leiponut minua varten. Muistan vieläkin, miten hyvältä se tuntui. Haluan välittää saman tunteen omille lapsilleni. Ehkä leivonkin siis rakkautta."

Kuinka kauan pystyt olemaan leipomatta?

"Sain vieroitusoireita jo viikon lomareissulla. Muutuin levottomaksi. Aloin selata hotellin naistenlehtiä ja käydä niiden reseptejä läpi. Kun en saanut leipoa oikeasti, leivoin mielikuvituksessani."

Jaanan vinkit aloittelijalle:

  1. Valitse kakun koristeluun oikeat raaka-aineet. Marsipaani kuivuu hitaammin kuin sokerimassa. Jos muovailet koristeita, joiden pitäisi pysyä pystyssä, marsipaani saattaa valahtaa lötköksi. Tukitikku koristeen sisällä auttaa.
  2. Varaa koristeluun tarpeeksi tunteja. Hutaistun erottaa huolitellusta.
  3. Ota rennosti. Muista, että se on vain kakku. Muutaman tunnin päästä se on syöty.

Tätä kasvimaata kitkevät mielellään lapsetkin.

Lisää kuvia Jaanan kakuista näet täältä.

Jaana Tiittanen kertoi leipomishimostaan KK:n numerossa 10.

Taija Tyynmaa eli kuusi vuotta kaduilla. Raitistumisen jälkeen alkoi uusi elämä. 

”Hyvä, että olet vankilassa. Niin kirjeessä luki. Kirjeen oli kirjoittanut juuri täysi-ikäiseksi tullut tyttäreni. 'Nyt minun ei tarvitse jatkuvasti pelätä, milloin tulee soitto, että äiti on kuollut', tytär kirjoitti.

Silloin pohjani tuli vastaan. Ymmärsin todella, miten väärin olin tehnyt. 

”Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.”

Kesäkuussa 2016 pääsin koevapauteen ja lähdin suoraan päihderiippuvaisten Minnesota-hoitoon. Kun hoidon aikana kerroin tarinani hoitajalle, asiat loksahtivat paikoilleen. Tajusin, mitä haluan ja mitä en. Panta jalassani muistutti, että vankilaan en halua palata.

Halusin raitistua, ja tein sen. Huumeet ja alkoholi jäivät.

Olin ollut asunnottomana kuusi vuotta. 

 

KUN MENIN ÖISIN rappukäytävään nukkumaan, varmistin, että rappuset olivat sellaiset, ettei minua voinut nähdä askelmien välistä.

Kun sisällä asunnoissa joku veti vessan tai kolisutteli ovia, heräsin. Kun aamuyöllä lehdenjakaja tuli jakamaan lehtiä, olin niin hiljaa kuin osasin.

”En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.”

Silloin tällöin vartija tuli keskellä yötä paikalle, läimäisi valot päälle ja käski häipyä. Yritin heittää tilanteen vitsiksi, naureskella, että hitsi kun meni ilta pitkäksi.

En halunnut, että kenellekään paljastuisi, ettei minulla ollut kämppää.

 

KAIKKI OLI RIISTÄYTYNYT käsistä, kun äitini kuoli yllättäen. Olin 30-vuotias, kun aloin käyttää huumeita. Aikaisemmin olin kokeillut jotain silloin tällöin. Äidin kuoleman jälkeen oli ihan sama, millä sain pääni sekaisin, kunhan sain.

Kotonani oli jatkuvasti bileet, musiikki soi yötä päivää. Jonakin selkeänä hetkenä maksoin äidin perintörahoilla kerralla vuoden vuokrat, jotta ainakin asuntoni säilyisi.

Sitten jouduin vankilaan suorittamattoman yhdyskuntapalveluksen vuoksi. Vankilassa ollessani sain kuulla, että olin saanut häädön asunnostani. Kun vapautuisin, tavaroideni pitäisi olla päivässä pois asunnostani. Ulosottomies puhui minulle lisää aikaa, neljä päivää.

Niiden päivien jälkeen olin asunnoton.

 

ISTUIN VANKILASSA huumausainerikoksista ja maksamattomista sakoista seitsemän kertaa.

Raitistumiseni jälkeen sain kaupungilta tuetun vuokra-asunnon. En alkuun meinannut uskoa sitä. Kotona oleminen täytyi opetella kokonaan alusta.

”Parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.”

Niin väärinpäin kuin se meneekin, parikymppinen tyttäreni opetti minut laittamaan ruokaa ja käymään kaupassa.

Ensin ajattelin, että minun pitäisi esimerkiksi hyvittää kaikki lapsilleni rahallisesti. Nyt tiedän, että ainoa tapa, millä voin hyvittää tapahtunutta, on olla raitis ja vihdoin läsnä. Heidän ei tarvitse enää miettiä, missä olen tänään.”

Millaista on asunnottoman arki? Mitä Taija joutui opettelemaan, kun hän kuuden vuoden jälkeen sai taas oman kodin? Lue Taijan koko tarina Kodin Kuvalehdestä 14/2018. Voit lukea jutun myös digilehdestä tai ilmaisena tähtiartikkelina, jos olet tilaaja tai teet kuukauden maksuttoman koetilauksen täällä.

enemmän empatiaa

Asunnottomuudesta selvinnyt Taija, 39: ”Raitistuminen alkoi kirjeestä, jonka tytär lähetti vankilaan”

Hienoa! Hyvä että hän jaksoi ponnistaa ylöspäin. Nimimerkki ¨itse aiheutettu¨ - me ihmiset olemme erilaisia ja joillekin esim. toisen tärkeän ihmisen menetys on vaikeampi kuin toisille. Emme me voi antaa tuomioita sen mukaan miten joku reagoi, jos hän ei sille mitään voi. En katso että tässä on kyse itsesäälistä vaan päinvastoin, hän kertoi tarinansa lyhyesti ja ytimekkäästi.
Lue kommentti
”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.
”Ennen ajattelin, että olen kovis ja pärjään yksin. Nyt olen oppinut, että voin pyytää apua. Voin soittaa vaikka tyttärelleni tai asumisen tukihenkilölleni”, Taija Tyynmaa, 39, sanoo.

Taija Tyynmaa oli vuosia asunnoton ja nukkui rappukäytävissä. Nyt hän siivoaa rappuja työkseen, tulee töistä omaan kotiin ja hyvittää mennyttä lapsilleen pysymällä raittiina.

”Rappukäytävään laskeutui rauha kahden aikaan aamuyöllä. Silloin talojen asukkaat olivat yleensä nukkumassa ja rappuihin oli turvallista mennä. Olin kolmikymppinen ja saanut juuri häädön asunnostani.

Avasin ulko-oven ja astuin sisään. Se oli ihan tavallinen kerrostalo,...