Niina Saukkosen kotona asuu Niinan perhe: Eini-äiti, Aija, Juha, Jukka ja Tiina. Niinalle perhekoti antoi mahdollisuuden tehdä kunnolla työtä, jota rakastaa, heidän kanssaan, joita rakastaa.
Nämä lauseet Niina Saukkonen, 49, sanoo joka päivä:
Voi apua, miten mie tulisin toimeen ilman sinua.
Onko hampaat pesty? Tulen viimeistelemään.
Laitapa kahvinkeitin päälle, se on jo ladattu.
Sinä olet ihana. Ja sinä ja sinä ja sinä ja sinä.
Niina asuu Parikkalassa 93-vuotiaan äitinsä Eini Saukkosen sekä Jukka Sunin, 54, Tiina Häkkisen, 48, Juha Eerolan, 47, ja Aija Sinkon, 40, kanssa. Jokainen heistä on Niinalle niin tuttu, että hän tietää kulmakarvan liikahduksesta ja nenän nyrpistyksestä, millä mielellä toinen on.
Niina pitää perhekotia kehitysvammaisille, mutta hän ei ajattele tekevänsä töitä asiakkaiden kanssa.
Niinan kodissa asuu Niinan perhe.
Täydellinen mätsi
”Kukaan ei voi asua kenen tahansa kanssa, vaan pitää mätsätä. Eri persoonallisuuksien pitää täydentää toisiaan”, Niina sanoo.
Jukka on luottomies, joka vie roskapussit ulos säännöllisesti. Hän on niin rauhallinen, että muutkin rauhoittuvat hänen lähellään.
Aija tietää aina, missä tavarat ovat. Hän arvostaa siisteyttä ja sulkee avonaiset kaapinovet nopeammin kun kukaan muu.
Tiina lohkoo mandariinit viipaleiksi toisillekin. Hän nappaa kiinni tilannekomiikasta silmänräpäyksessä, kun on virkeällä tuulella.
Juha on perheen luova viihdyttäjä. Hän pitää yllä hyvää fiilistä pukeutumalla peruukkeihin ja rooliasuihin.
”Elämässä ei saa olla kiire, jotta kaikki ehtivät loistaa.”
Kaikki kutsuvat Einiä mummoksi. Hänen asuntonsa on alakerrassa ja siinä on äänieristetty ovi. Kun kotona tehdään jotakin, kaikki osallistuvat, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä samoja asioita.
”Jokainen saa auttaa siinä, minkä osaa ja mistä tykkää. Olisi väärin vaatia toista yrittämään yhä uudelleen sellaisia juttuja, joita hän ei ole tähän ikään mennessä oppinut”, Niina sanoo.
Hän on huomannut 30 vuoden työuransa aikana, että moni kehitysvammainen ajattelee olevansa huono ja epäonnistunut. Siksi Nina puhuu paljon siitä, missä asioissa hänen perheessään ollaan hyviä.
”Elämässä ei saa olla kiire, jotta kaikki ehtivät loistaa”, Niina sanoo.
Siksi ei ole niin väliä, syödäänkö lounas kello yksitoista vai kello kaksitoista. Tiskikoneen täyttämisessä saattaa kulua tunti, mutta kun se on täytetty, jokainen astia on juuri omalla paikallaan.
Kainaloa ja karaokea
Juha tulee Niinan kainaloon sohvalle. Hän ottaa Niinan kädet ja kietoo ne tiukasti itsensä ympäri. Sitten Juha torkahtaa. Aija tulee toiselle puolelle leikkikoiransa kanssa. Tällainen hetki on kodissa yhtä tavallinen kuin karaokehetki.
”Perskärpäset”, Niina sanoo hellästi.
”Kun istahdan sohvalle, muut tulevat heti viereen hipsuteltaviksi.”
Einistä tuntui aluksi oudolta ja vähän kiusalliseltakin nähdä, miten Juha ja Jukka käpertyivät Niinan kainaloon.
”Vähitellen mummo tottui”, Niina sanoo.
”Kyllähän jokainen tarvitsee rapsuttelua. Enkä minä tee sitä velvollisuudentunnosta, vaan koska nämä ihmiset ovat rakkaita.”
”Kiusaannuttaa, jos joku pitää minua sankarina. Minähän tässä olen saamapuolella.”
Eniten Niinalta kysytään, eikö hän ikinä kaipaa omaa aikaa. Niina vastaa, että yleensä ei.
”Olen aina ollut oikea kotikissa. Ei kai kukaan muukaan perheeseensä koko ajan väsy.”
Joskus Niina ajaa ABC-huoltoasemalle, ostaa hampurilaisen ja ranskalaiset ja menee autoon syömään ne lämpiminä. Se on luksusta, sillä yleensä oma ruoka ehtii jäähtyä muiden syömisestä huolehtiessa.
Syötyään Niinan tekee mieli mennä kotiin.
”Kiusaannuttaa, jos joku pitää minua sankarina. Minähän tässä olen saamapuolella. Helpotti, kun vähän aikaa sitten tajusin, että muiden ihmisten huoli jaksamisestani on heidän huolensa. Se ei ole minun huoleni”, Niina sanoo.
Naura kanssamme
Tässä kodissa kaikki eivät tunne viikonpäiviä, joten spessukahvit ovat merkki siitä, että viikonloppu alkaa. Kahvitellessa kuunnellaan JVG:n Viikonloppu-biisiä ja toivotetaan kaikille hyvää viikonloppua. Erikoiskahvien jälkeen alkavat karaokebileet, jotka jatkuvat nukkumaanmenoon asti.
Tiina pitää erityisesti Paula Koivuniemen Aikuisesta naisesta ja Jukka Kirkasta. Illan viimeinen hidas on aina sama, Céline Dionin My Heart Will Go On.
Jos Niina ei ole muistanut päivän aikana kertoa, Jukka kysyy viimeistään tässä vaiheessa: vieläks sä rakastat?
Niina vastaa aina myöntävästi.
Lue Ninan perheen arjesta lisää Kodin Kuvalehdestä 6/2023. Tilaajana voit lukea jutun myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet-palvelua.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
