Laulaja Hanna Pakarinen meni nelikymppisenä lukioon – ”Luulin vuosia, että olin ihan luuseri koulunkävijä”

Elämänsä ensimmäisenä koulupäivänä Hanna Pakarinen lintsasi. Silloin oli elokuu ja vuosi oli 1988.

Tai kyllä Hanna ensin kouluun meni, samaa matkaa isosiskojen kanssa. Muiden ekaluokkalaisten kanssa hän asettui seisomaan pitkään jonoon Lappeenrannan Lauritsalan koulun pihalle ja odotti opettajaa. Onpas ankeaa, hän ajatteli.

”Mie lähdin, koska halusin kotiin.”

Ensimmäisellä tai toisella välitunnilla Hanna kävi hakemassa kouluterveydenhoitajalta lupalapun ja laahusti pihan halki vatsaansa pidellen. Kun koulu katosi näkyvistä, hän pani juoksuksi.

”Mie lähdin, koska halusin kotiin”, Hanna, 42, kertoo.

Samanlaisia vatsatauteja Hanna poti monta kertaa ala-asteen aikana.

”Oli kivampi mennä jonkun kaverin kotiin pelaamaan korttia ja polttamaan tupakkaa.”

Yläasteella hän vasta lintsasikin.

”Pulpetit olivat huonoja ja opettajat äkäisiä. Siltä minusta silloin tuntui. Oli kivampi mennä jonkun kaverin kotiin pelaamaan korttia ja polttamaan tupakkaa.”

Hanna ei koskaan jäänyt kiinni. Poissaoloista piti kirjoittaa lupalappu ja ottaa siihen vanhempien allekirjoitus. Hanna huomasi, että äidin nimikirjoitus oli helpompi jäljentää kuin isän.

Länsirannikko on västkust

Antiikin Kreikassa vieraspaikkakuntalaisia kutsuttiin metoikeiksi.

Länsirannikko on ruotsiksi västkust.

Patriarkaalinen yhteiskuntajärjestys kehittyi noin 10 000 vuotta sitten maanviljelyn alettua.

Nämä asiat Hanna on oppinut lukiossa nyt, syyskuussa 2023.

”On ihanaa tajuta, että mie olen koulussa. Tuntuu, että aikuisen pitää aina olla olevinaan tilanteiden päällä ja tietää ja osata kaikki. Koulussa minun ei tarvitse osata valmiiksi, vaan saan oppia.”

Opiskelua helpottaa Hannan kyky keskittyä. Hän on tehnyt läppärillä koulutehtäviä päiväkodin eteisessä ja Hoplopissa samalla, kun lapsi leikkii.

Hanna ei osaa sanoa, miksi koulunkäynti oli nuorena niin vastenmielistä.

Lama-aikaahan se oli. Pyyhekumeja puolitettiin ja samat oppikirjat töhryineen kiersivät vuosiluokalta toiselle, mutta ei se Hannan vastentahtoisuutta selittänyt. Koulu vain tuntui laitosmaiselta, vanhakantaiselta. Jotkut opettajista olivat opettaneet jo 1950-luvulla. Hannalla oli sama luokanopettaja, joka oli opettanut hänen äitiään.

Kokeista tuli välttäviä, mutta päätä Hannalla kyllä olisi ollut. Yhdeksännen luokan syksyllä hän sai hetken innoituksen ja päätti yrittää parturi-kampaajan opintoihin. Sitä varten täytyi korottaa keskiarvoa.

”Opettaja ei ollut päättänyt, että olen toivoton luuseri. Hän uskoi minuun.”

Matematiikan opettaja oli napakka nainen. Hän luetteli ehdot, jotka täytettyään Hanna saisi matematiikan numeron nousemaan kuutosesta kasiin. Nämä tehtävät pitää osata, kokeesta pitää saada vähintään yhdeksikkö, ja Hannan pitää siitä lähtien olla läsnä kaikilla tunneilla.

Kokeen jälkeen Hanna kysyi opettajalta, miten kävi. Opettaja vastasi, että kyllä hän sinulle kasin antaa.

”Olin niin onnellinen, että halasin häntä. Hän ei ollut päättänyt, että olen toivoton luuseri. Hän uskoi minuun. Siihen, että teen työtä tosissaan.”

Kiire aikuiseksi ja töihin

Lukio ei ollut Hannalle vaihtoehto, kun hän mietti yläasteen jälkeisiä opintoja. Hän halusi kiireesti aikuiseksi ja töihin.

”Ajatukseni meni niin, että lukiolaiset ovat valmistuessaan täysi-ikäisiä, mutta eivät he töihin kelpaa. Amiksen jälkeen minulla on jo ammatti.”

Hannan ajatus jatkui näin:

Iskä meni paperitehtaaseen töihin 16-vuotiaana ja on siellä vieläkin. Minäkin voin saada tehtaalta hyvin palkatun työpaikan. Suhteilla. Koska olen aina tullut toimeen poikien kanssa, voin hyvin mennä miesvaltaiselle alalle.

Kun peruskoulu päättyi, Hanna hyväksyttiin ammattikoulussa sekä parturi-kampaajan että prosessinhoitajan linjalle. Kaksivuotinen prosessinhoitajan linja koulutti suoraan tehtaalle.

Valinnan hän teki 16-vuotiaan logiikalla: Jos hän opiskelisi parturi-kampaajaksi, hänen pitäisi jatkossa leikata kaikkien sukulaisnaisten hiukset ilmaiseksi. Prosessinhoitaja hänestä tulisi.

Hanna ei vielä murehdi, miten rahoittaa jatko-opinnot lukion jälkeen. ”Olen vitsaillut, että menen taas amikseen ja käyn putki- tai sähköammattilaisen opinnot. Sähköputki Pakarinen, se olisi mahtavaa!”

Linjalla aloitti sinä syksynä 40 poikaa ja neljä tyttöä. Luottamus oli kova. Kaikille löytyisi työtä.

Niiden kahden opiskeluvuoden aikana puunjalostusala muuttikin suuntaa. Tehtaita alettiin siirtää ulkomaille, ja vakituiset työsuhteet muuttuivat yhä enemmän pätkätöiksi. Rahakas vakityö paperitehtaassa jäi Hannalle haaveeksi.

Vaneritehtaaseen Hanna pääsi, sitten sahalle ja lopulta Puukeskukseen lähettämään puutavaraa. Se oli kivaa työtä.

Jossain kohdassa Hannalla kävi mielessä, että hän voisi oikeastaan jatkaa lukemista insinööriksi. Jos pyrkisi teknilliseen korkeakouluun.

”Se oli selkeä päätös. Tähän mie lähden. Tätä mie haluan. Nyt tai ei koskaan.”

Juolahdus meni nopeasti ohi. Tapahtui muuta.

Hanna oli mennyt Puukeskukseen huhtikuussa 2003. Kesäkuussa hän näki mainoksen, jossa haettiin osallistujia uuteen Idols Suomi -kilpailuun.

Hanna oli rakastanut laulamista yli kaiken pikkutytöstä lähtien.

”Se oli selkeä päätös. Tähän mie lähden. Tätä mie haluan. Nyt tai ei koskaan.”

Seuraavana talvena Hannasta tuli koko kansan tuntema laulava trukkikuski ja Suomen ensimmäinen Idols-voittaja.

Työt puutavaran myyjänä loppuivat siihen. Hanna muutti Helsinkiin ja aloitti laulajan uran.

Yöllä wikipediassa

Joskus se kävi mielessä. Hanna vitsailikin siitä välillä, kaksikymppisenä, kaksiviitosena: mitä jos lähtisi aikuislukioon ja kirjoittaisi lakin.

”Juuri sillä kärjellä minä sitä ajattelin. Että saisin lakin.”

Alemmuudentunnoista ei ollut kyse. Hanna oli aina ollut ylpeä siitä, että oli käynyt ammattikoulun, niin kuin hänen vuotta vanhempi siskonsakin. Kolmesta siskosta vanhin oli ylioppilas.

Oppiminen vain oli alkanut kiinnostaa, ennen muuta maantieto, historia ja nippelitieto. Laulukeikoilla Hanna tutki kartoista, minne päin Suomea nyt oltiin menossa ja paljonko keikkapaikalle oli matkaa. Jos uni ei ottanut yöllä tullakseen, Hanna avasi kännykästä Wikipedian ja ryhtyi lukemaan. Mitä vain, kaikkea.

Hän tekee sitä vieläkin.

”Olen just se ärsyttävä tyyppi, joka alkaa seurassa kertoa, että tiiät sie, tuo tolppa on peräisin sieltä ja sieltä ja Lauttasaaren vanha silta rakennettiin 1935.”

”Kun pääsin kotiin, sanoin Ristolle, että tiiät sie, mie lähden lukioon.”

Vuosi sitten syksyllä Hanna tuli keikalta kotiin tutun muusikkoystävän kyydissä. Siinä ajaessaan ystävä kertoi, että hän oli aloittanut korona-aikana opinnot Tampereen yliopistossa.

”Kun pääsin kotiin, sanoin Ristolle, että tiiät sie, mie lähden lukioon.”

Samana iltana Hanna alkoi etsiä netistä aikuislukioita. Eiran aikuislukio oli lähellä.

Lukion ensimmäisen lähipäivän jälkeen Hannan päätä jomotti. ”Olin niin väsynyt, kun olin jännittänyt koulun alkua.”

Hakemiseen tarvittiin vain todistus suoritetusta peruskoulusta ja ammattikoulusta. Hanna laittoi meiliä Lappeenrannan kouluvirastoon ja pyysi lähettämään päättötodistuksen digitaalisena. Se oli aivan erilainen kuin Hanna oli muistanut.

”Olin elänyt kaikki nämä vuodet luulossa, että olin ihan luuseri koulunkävijä, kun lintsasin niin paljon. En mie ollutkaan. Historia ja matikka olivat kaseja, ja keskiarvokin jotain 7,6 tai 7,8.”

Vastaus aikuislukiosta tuli nopeasti. Tervetuloa. Seuraava jakso alkaa kahden viikon päästä.

Miten Hanna on onnistunut yhdistämään työn, opiskelun ja lapsenhoidon? Mikä aikuisen opiskelijan on yllättänyt nykyisessä koulunkäynnissä? Riittääkö valkolakki, vai aikooko Hanna jatkaa opintoja lukion jälkeenkin? Millaisista ylioppilasjuhlista hän unelmoi? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 20/2023! Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.