Mariskan mielestä elämä olisi kauheaa, jos ei olisi vastoinkäymisiä. ”Vähän vaikeaa pitää olla, että jaksaa yrittää kunnolla.”
Mariskan mielestä elämä olisi kauheaa, jos ei olisi vastoinkäymisiä. ”Vähän vaikeaa pitää olla, että jaksaa yrittää kunnolla.”

Laulaja, sanoittaja ja lauluntekijä Mariska oli lapsena syrjäänvetäytyvä ja vakavamielinen. Vapaa kasvatus antoi luvan tulla ja mennä, mutta aiheutti myös juurettomuutta. Nyt Mariskasta tuntuu, että hän on nuorempi kuin lapsena. 

Soljuva kieli ja osuvat, koskettavat sanoitukset ovat asioita, joista Mariska tunnetaan.

Hän on kirjoittanut esimerkiksi Jenni Vartiaisen Missä muruseni on ja Minä sinua vaan -kappaleiden sanat, samoin Anna Puun Mestaripiirros-kappaleen. Tänä vuonna Mariska sai Reino Helismaa -palkinnon sanoituksistaan ja lauluntekijän taidoistaan.

”Minun on pitänyt opetella aikuisena paljon sellaisia perusasioita, mitä moni tietää jo lapsena.”

Kuitenkin juuri sanat ja tunteet olivat pitkään hukassa.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Minun on pitänyt opetella aikuisena paljon sellaisia perusasioita, mitä moni tietää jo lapsena. Kuten että miltä minusta oikeasti tuntuu.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lapsena Mariska oli paljon yksin.

”Olin aika syrjäänvetäytyvä ja vakavamielinen. Yksinhuoltajan ainoana lapsena totuin kehittelemään tekemistä ihan itsekseni.”

Mariska leikki My Little Ponyilla ja barbeilla, joskus serkkujen kanssa autokorteilla ja pienillä sotaukkeleilla. Aika usein ponit ja barbit piti pakata muuttolaatikoihin. Äiti ja tytär muuttivat tiuhaan eri puolille Helsinkiä ja hetkeksi Espooseen.

Mariska ei tarkalleen tiedä, miksi he niin usein muuttivat. Kai elämäntilanteet vaihtelivat, ja muuttolaatikkoelämään kasvoi kiinni.

”Kun totuin pienestä pitäen lähtemään, minun on ollut vaikea pysyä kauan yhdessä paikassa. Tulen levottomaksi.”

Mariska tykkää olla liikkeessä. Juna tai keikkabussi on kuin pyhättö. ”Siellä tuntuu, että tämä on oikein.”
Mariska tykkää olla liikkeessä. Juna tai keikkabussi on kuin pyhättö. ”Siellä tuntuu, että tämä on oikein.”

Koulussa Mariska hikaroi kaikissa muissa aineissa, mutta äidinkieli takkusi. Siinä oli kapinaakin.

Äiti työskenteli mainostoimistossa ja kirjoitti työkseen, ja hän painotti lukemisen tärkeyttä.

”Lopetin sitten lukemisen pitkäksi aikaa, ihan periaatteesta.”

Äiti antoi Mariskan päättää itse, siitä ja muistakin asioista. Kotona rajoja ei vedetty. Äiti oli päättänyt antaa lapselleen vapaan kasvatuksen. Tai rajattoman, kuten Mariska sitä kutsuu.

Hän sai tehdä melkein mitä vain. Hoitaa läksyt tai olla hoitamatta, lähteä leikkimään, tulla kotiin kun siltä tuntuu.

”Kun rajoja ei ollut, pidin itse itseni kurissa ja nuhteessa.”

Esimerkiksi näin: Läksyt tehdään koulun jälkeen, karkkia saa syödä, mutta ei kovin usein. Nukkumaan mennään kello sata, mikä useimmiten tarkoitti iltakymmentä, mutta ei aina.

”Olen ollut huono kertomaan, miltä minusta tuntuu, ja se on kuihduttanut monta ihmissuhdetta.”

Rajaton kasvatus näkyi myös siinä, että Mariska opetteli pärjäämään tunteidensa kanssa itsekseen. Vielä aikuisenakin Mariska osasi sanoa vain, että nyt hän on iloinen tai vihainen, mutta ei paljon muuta.

”Olen ollut huono kertomaan, miltä minusta tuntuu, ja se on kuihduttanut monta ihmissuhdetta. Tämä on ollut minulle iso ja pitkä oppimisjuttu. En ole osannut kertoa, mistä tykkään ja mistä en, kaikki on ollut ihan sama.”

Mariskalle sanat ovat löytyneet lukemalla, kirjoittamalla, kehoa hoitamalla, muita matkimalla ja terapiassa. Puhuminen ei niin ole innostanut, mutta Mariska on lukenut paljon, Raamatusta Kalevalaan ja intialaisen filosofin Jiddu Krishnamurtin kirjoihin.

Niin paljon sua rakastan

Kaksi vuotta sitten Mariska osallistui Vain elämää -ohjelmaan. Siellä hän esitti sanoittamansa Stadinmaan tuulia -kappaleen. Ohjelmassa Mariska sanoi, että kappale kertoo hänen elämästään:

Ei faijaa ollu ollenkaan

Ja mutsi muutti kapakkaan

On kai jollain ollu parempaakin tuuria

Kun katson tätä maailmaa

Se vähitellen aukeaa

Ja huomaan et nää on vaan

Stadinmaan tuulia

Irrallani oon lapsesta ollut

Enkä päässyt mä oo juurtumaan

Lapsena irrallaan ololla Mariska tarkoittaa myös rajattomuutta. Äidin kanssa hän on puhunut rajattomuudesta ja sen vaikutuksista. Osaan kysymyksistä hän on saanut vastauksia, osaan ei. Kapakkaan muutto -lausetta tai muitakaan hän ei halua selittää sen enempää.

”Olisin varmaan hyvin erilainen ihminen, jos minulla olisi toisenlainen tausta ja kasvatus. Olisin varmasti saanut paljon, mutta jotain olisi jäänyt poiskin. Turha sitä on jossitella.”

Siitä hän on onnellinen, että on aikuisena jaksanut nähdä vaivaa ymmärtääkseen itseään ja muita paremmin.

Mariska on nyt 43-vuotias eikä vielä tiedä, millainen oikeastaan on. Hän uskoo, että lapsuuden rajattomuus on tehnyt sen, että hänellä ei ole ihan vakiintunutta persoonaa. ”En oikein osaa sanoa, kuka olen. Olen vähän kuin muovailuvahaa.”
Mariska on nyt 43-vuotias eikä vielä tiedä, millainen oikeastaan on. Hän uskoo, että lapsuuden rajattomuus on tehnyt sen, että hänellä ei ole ihan vakiintunutta persoonaa. ”En oikein osaa sanoa, kuka olen. Olen vähän kuin muovailuvahaa.”

”Mitä vanhemmaksi tulen, sitä herkempi ja tunteikkaampi olen. Olen myös vähemmän dramaattinen. Nyt osaan kertoa tunteistani sillä tavalla, että muutkin tietävät rajani. Uskallan enemmän. Kun on sanoja, tunne-elämäkin kasvaa”, Mariska sanoo.

Silloin voi kirjoittaa esimerkiksi tällaisia:

Kädet kun mä levitän

ei riitä lähellekään se

vaan pikemminkin matka

vuoren huipulta

meren pohjaan

Eikä silti tarpeeksi ole

mikään yllä mainituista

Vaik et muuta muistaiskaan

tämä yksi aina muista:

Niin paljon sua rakastan,

niin paljon sua rakastan

Nuorempi kuin lapsena

Lapsena Mariska halusi kovasti olla vanha. Haaveammatteja oli yksi: eläkeläinen. Hän halusi tehdä mummojuttuja, kuten kutoa sukkia ja poimia mustikoita ja puolukoita.

Sukkien kudonta oli yläkouluaikoina vakavalla tolalla.

”Siellä minä säkkituolissa höyrypäissäni vielä aamuviideltä kudoin ja katsoin samalla ostos-tv:tä.”

”Viimeisen viikon ennen joulua valvoin aina putkeen ja tein joululahjoja kavereille, sukulaisille ja opettajille. Siellä minä säkkituolissa höyrypäissäni vielä aamuviideltä kudoin ja katsoin samalla ostos-tv:tä. Oli se aika hc-hommaa.”

Haaveeseen olla eläkeläinen liittyi myös tällainen ajatus: silloin on jo käyty läpi kaikki nuoruuden ja aikuisuuden vaikeat asiat.

Aikuisena oleminen näytti välillä sen verran hankalalta, että helpompi olisi hypätä suoraan senioriksi, kypsäksi ja viisaaksi ihmiseksi.

”Nyt olen tainnut vähän nuortua siitä, kun olin lapsi.”

”Nyt olen tainnut vähän nuortua siitä, kun olin lapsi. Ehkä olen nelikymppisenä muuttunut myös vähän kevyemmäksi ja iloisemmaksi kuin nuorena. Minusta ikä menee sykleittäin, välillä sitä on mummo ja sitten taas lapsi.”

Enää Mariska ei haaveile eläkeläiselämästä. Päinvastoin. Lomatkin tuntuvat vähän hankalilta, kun pitäisi rauhoittua ja olla vaan ilman aikatauluja.

”Minusta on pelottavakin ajatus, jos liike loppuu ja pitäisi olla paikallaan. Haaveeni on saappaat jalassa häippäsy sitten joskus.”

Mariska on nykyään myös osa-aikainen parikkalalainen. Mitä hyvää se on tuonut hänen elämäänsä? Miksi Mariska on adoptoinut itselleen isähahmoja? Lue koko juttu uudesta Kodin Kuvalehdestä 23/2022. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä tilaa lehteä, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla