Omaishoitaja Heidi Tujunen, 37, ja mäyräkoira-kääpiöpinseri Daisy, 3, Lappeenrannasta. Heidi ja hänen poikansa Veeti ovat vuodattaneet Daisyn turkkiin monta kyyneltä. Koira ei ole kysellyt, miksi.
Omaishoitaja Heidi Tujunen, 37, ja mäyräkoira-kääpiöpinseri Daisy, 3, Lappeenrannasta. Heidi ja hänen poikansa Veeti ovat vuodattaneet Daisyn turkkiin monta kyyneltä. Koira ei ole kysellyt, miksi.

Kun Heidi Tujusen 9-vuotias poika sairastui masennukseen, tuntematon äiti ehdotti koiran hankkimista. Se oli hyvä neuvo.

"En voi mennä kouluun, en voi syödä, en saa hengitettyä, tukehdun. Syksyllä 2011 esikoiseni Veeti vaikeroi sängyssä, minä silitin pojan hikistä tukkaa otsalta.

Lapseni oli yhdeksänvuotias. Hänellä oli todettu masennus.

Minäkin itkin, kun kirjoitin erityistarpeisten lasten äitien, Leijonaemojen, Facebook-ryhmään ja kerroin Veetistä. Oletteko harkinneet koiran hankkimista,vastasi eräs tuntematon äiti. Voisiko koira lohduttaa Veetiä, tuoda iloa? Emme olleet. Aloimme harkita.

Kun ehdotin asiaa Veetille, hän vähän hymyili. Muutaman päivän kuluttua haimme Daisyn kotiin.

"Kun pieni poika hautautui sohvalle lohduttomana, Daisy työnsi kuononsa viltin alle ja nuuskutti."

Jos pikkusiskot telmivät koiran kanssa, tämä juoksi pallon perässä häntä heiluen. Mutta kun pieni poika hautautui sohvalle lohduttomana, Daisy työnsi kuononsa viltin alle ja nuuskutti. Ei ollut levoton. Oli läsnä.

Koira halusi lohduttaa poikaa ja tehdä hänet taas iloiseksi. Siinä hän onnistui, kerran toisensa jälkeen.

Seuraavana talvena Veeti joutui lastenpsykiatriselle osastolle hoitoon. Viikonloppuisin hän pääsi kotiin. Silloin Daisy vikisi onnesta.

Kun Veeti oli sairaalassa, minä odotin kotona. Tuntui kuin olisin pudonnut syvään kuiluun. Putosin ja itkin ja putosin lisää. Olin ylipainoinen ja surullinen.

"Koira ei vaatinut, puhunut tai kysellyt. Hän halusi vain olla lähelläni."

Iltaisin Daisy tuli viereeni nukkumaan. Se tuntui turvalliselta. Koira ei vaatinut, puhunut tai kysellyt. Hän halusi vain olla lähelläni.

Veeti on masentunut edelleen, mutta elämä alkaa voittaa. Vuosi sitten päätin, että minäkin voin muuttua. Lähdin koiran kanssa lenkille.

Se oli tuskaa, fyysisesti ja henkisesti. Tuntui, että kaikki vastaantulijat katsovat nenänvartta pitkin, kun lyllerrän lenkkipolulla kiloineni. Ensimmäisillä
kerroilla jaksoin kilometrin.

"Kun koira oli mukana, kenenkään ei tarvinnut tietää, että olen pudottamassa painoa."

Ilman Daisya en olisi lähtenyt. Kun koira oli mukana, kenenkään ei tarvinnut tietää, että olen pudottamassa painoa. Olin vain tuntematon nainen ulkoiluttamassa lemmikkiään. Vähitellen jaksoin enemmän.

Kun nykyään tulen lenkiltä kotiin, saatan vilkaista peiliin. Vartalo näyttää erilaiselta, mutta ennen kaikkea katse. Silmissä on ehkä onnea.

Aika usein Veeti tulee silloin huoneestaan, rapsuttaa Daisya korvan takaa niskasta ja sanoo: äiti, elämä on oikeastaan aika kivaa."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 12/2015.

Muutamia huomioita?

Masennusta sairastavan pojan äiti: "Daisy lohduttaa meitä surullisia"

Onko tutkittu ettei pojalla ole esimerkiksi hajuste-allergiaa ("en voi hengittää") ja onko hänen ruokavalionsa lisäaineeton? Olen itse voimakkaasti hajusteallerginen, tiloissa joissa on erilaisia kemiallisia lemuja kuten pyykinpesuaineet, uuden sohvan palonestoaineiden lemu, tietokoneista lähtevät käryt ym. tulen kirjaimellisesti sairaaksi. Tuntuu ettei saa henkeä, oksettaa, päätä alkaa särkeä, ja jos on pakko olla tällaisissa tiloissa tulen äkäiseksi. Sama on myös esimerkiksi aspartamiinin...
Lue kommentti
Äidin kuoltua koulunkäynti jäi, mutta salille Christian jaksoi lähteä. "Tuntui, että painojen nosteleminen oli ainoa asia, jossa oli järkeä."

Lapsena Christian katsoi ovelta vanhempiensa tappelua ja soitti välillä poliisit paikalle. Aikuisena hän vajosi itsekin lääke- ja viinakoukkuun. Kun posti toi 20-vuotiaalle miehelle sairauseläkepaperit, Christian päätti, ettei suostu syrjäytymään.

"Olisi pitänyt tietää, että vesi nousee.

Voimme vielä selviytyä!

He luulevat, että hukumme, mutta päämme ovat vielä pinnan yllä.

Niin siinä lempilaulussani laulettiin, tai enemmän se oli huutamista. Musiikki oli synkkää örinää.

Olin ollut kaksi vuotta sairauslomalla ison rintaleikkauksen takia, ja mieleni oli yhtä synkkä kuin se musiikki. Kun oikein paha olo iski, etsin masennuspillerit ja heitin muutaman suuhuni, huuhdoin viinalla. Olo oli hetken hyvä.

Sitten postiluukku kolahti. Näin haet sairauseläkettä, kirjeessä sanottiin. Olin 20-vuotias. Päätin, että ei tämä sittenkään mene näin."

Ensimmäinen soitto hätäkeskukseen alle 10-vuotiaana

"Lapsuuteni meni aaltoliikkeessä. Oli paljon kivoja hetkiä. Isä oli töissä asiakaspalvelijana, äiti teki erilaisia pätkätöitä. Kolmisin kävimme Linnanmäellä ja Ruotsin-risteilyllä, matkustelimme Euroopassa. Ajoimme Monacosta bussilla Italian Monzaan ja kävimme katsomassa formularataa. Auringossa kimaltava asfaltti näytti mahtavalta.

Huonoina hetkinä vanhemmillani meni lujaa. He vetivät alkoholia ja lääkkeitä, ja myöhemmin kuvioihin tuli myös huumeita. Kännissä vanhemmat riitelivät pienimmistäkin asioista, huusivat perkeleitä toisilleen. Joskus nyrkit kohosivat.

"Tappelua oli pelottava katsoa, mutta epätietoisuus pelotti enemmän."

Halusin aina olla näkemässä, mitä tapahtuu. Tappelua oli pelottava katsoa, mutta epätietoisuus pelotti vielä enemmän. Seisoin vanhempien makuuhuoneen ovella ja näin, miten he huitoivat toisiaan.

Olin alle kymmenvuotias, kun ensimmäisen kerran soitin hätäkeskukseen. Silloin vanhempani tappelivat taas.

Myöhemmin puheluita tuli lisää. Viimeisen soiton hätäkeskukseen tein kaksi vuotta sitten, kun äitini kuoli makuuhuoneen lattialle.

Äitini kuolinsyytä ei koskaan saatu selville."

Lapsena Christian halusi papiksi tai poliisiksi. Lempiruokaa oli riisipuuro.
Lapsena Christian halusi papiksi tai poliisiksi. Lempiruokaa oli riisipuuro.

Kuka sanoo, etten voisi mennä kotiin?

"Me lastenkodin lapset olimme kerääntyneet television ääreen. Who said you can't go home, Jon Bon Jovi lauloi television ruudulla. Pidin sitä merkkinä. Kuka sanoo, etten voisi mennä kotiin?

Asuin lastenkodissa toista kertaa. 12-vuotiaana olin ollut kaksi kuukautta huostaanotettuna vanhempieni alkoholinkäytön takia. Nyt olin 15-vuotias, ja omatkin asiat menivät jo huonommin.

Olin jäänyt koulussa luokalleni, ja minut oli siirretty sairaalakouluun. Olin ahdistunut ja itsetuhoinen. Uhkailin itsemurhalla.

Koko kouluaikani oli mennyt kiusaajia kuunnellessa. Olin kymmenen senttiä muita lyhyempi, mistä muut oppilaat muistuttivat kyykistymällä, kun he puhuivat minulle: 'Onks sua hakattu, kun oot lyhyt? Eiks sun pitäis olla eskarissa? Kääpiö!'

"Seitsemänvuotispäivä oli hieno, mutta jo sen ikäisenä lintsasin huonoina päivinä koulusta", Christian muistelee.
"Seitsemänvuotispäivä oli hieno, mutta jo sen ikäisenä lintsasin huonoina päivinä koulusta", Christian muistelee.

Nousin television edestä ja kävelin lastenkodin huoneeseeni. Otin PlayStationin, cd-levyt ja siivoamisesta saamani rahat, 20 euroa. Sipsejä ja energiajuomaa oli vielä jäljellä. Pakkasin nekin reppuuni.

Hiivin hiljaa eteiseen. Sitten juoksin.

Lastenkodista karkaaminen ei ehkä ollut viisasta, mutta se toi elämääni hyvää.

"Lastenkodista oli ilmoitettu karkaamisestani. Äiti tuli heti halaamaan."

Kun karattuani menin kotiin, isä ja äiti istuivat parvekkeella tupakalla. He odottivat jo minua, lastenkodista oli ilmoitettu karkaamisestani. Äiti tuli heti halaamaan.

Se oli yksi niistä kerroista, jolloin vanhempani osoittivat rakkautensa. He suostuivat huumeseuloihin ja keräsivät niiden avulla todisteita kuivilla olemisestaan. He halusivat pitää minut kotona."

Vanhemmat rakastivat ja yrittivät 

"Minullakin alkoi mennä paremmin. Olo tuntui kevyemmältä, ja kävin peruskoulun loppuun. Lastenkotiin ei tarvinnut palata. Äiti sanoi, että olen hänelle kaikki kaikessa.

Tiesin kyllä, että vanhempani rakastivat minua. Kotona oli aina ruokaa, ja kun tuntui, että olin menossa väärään suuntaan, vanhemmat yrittivät auttaa. Esimerkiksi silloin, kun seitsemänvuotiaana sytytin nuotioita omaan huoneeseeni. Tai kun parikymppisenä työnsin vessassa sormet kurkkuun syömisen jälkeen.

Niinä kertoina isä ja äiti hakivat minulle apua heti.

Muistan hyvin nuo välittämisen hetket ja paremmin sujuneet vuodet. Vähintään yhtä hyvin muistan kuitenkin myös ne poliisien tuloon päättyneet ryyppyillat, jolloin jouduin yksin pelkäämään riitoja.

"Äitini tatuoi käteeni tiikerin. Se on päättäväinen, kuten minäkin."
"Äitini tatuoi käteeni tiikerin. Se on päättäväinen, kuten minäkin."

Rintaleikkaus vei kahden vuoden sairauslomalle

"Minulla oli pienestä asti ollut kosmeettinen vaiva, jota sanotaan harjurinnaksi. Kylkiluuni kasvoivat epäsuhtaisesti ja muodostivat rintani kohdalle kohouman.

Olin 18-vuotias ja lomalla Bulgariassa äidin ja mummin kanssa, kun tajusin, että vaiva ei enää ollut ainoastaan erikoisen näköinen. Rintaani särki aiempaa kovemmin. En päässyt kiipeämään rappuja ylös ilman, että suussani maistui veri. Väsytti, mutta en saanut kivuiltani unta.

Suomeen palattuamme jouduin sairaalaan. Seitsemän tuntia kestäneessä leikkauksessa rintalastani sahattiin uuteen muotoon. Sain rintani sisään tuen ja kaksi vuotta sairauslomaa. Se oli nuorelle pojalle pitkä aika.

Sairausloman ensimmäiset puoli vuotta menivät melko hyvin. Sitten kotona oleminen alkoi tympiä.

"Leikin lääkkeillä ja alkoholilla. Vihasin maailmaa ja itseäni."

Kun tyttöystäväni jätti minut, aloin leikkiä lääkkeillä ja alkoholilla. Samaan aikaan olin koukussa myös pelaamiseen. Istuin päivät tietokoneella ja pelasin World of Warcraftia. Vihasin koko maailmaa ja eniten itseäni. Inhosin sitä, miten söin ja puhuin, jopa sitä, miten kävelin.

Sitten postilaatikosta tulivat ne sairauseläkelomakkeet. Havahduin.

Tajusin, etten voinut jäädä kotiin. Vaikka en silloin nähnyt tulevaisuudessani juuri mitään hyvää, ymmärsin, että sairauseläkkeellä tulevaisuus peittyisi entistä sankempaan sumuun. Sieltä olisi hirveän iso työ nousta ylös.

"Ihmiselle annetaan hyviä ja huonoja asioita. Niistä voi kasvaa tai mennä karkuun. Minä halusin kasvaa", Christian sanoo.
"Ihmiselle annetaan hyviä ja huonoja asioita. Niistä voi kasvaa tai mennä karkuun. Minä halusin kasvaa", Christian sanoo.

Halusin eroon kaikesta, mikä muistutti elämästä, jota olin elänyt. Olin valtavan päättäväinen.

Kirjoitin Facebookiin, etten aio pelata enää yhtäkään peliä. Myin pelihahmoni 50 eurolla, vaikka siitä olisi voinut saada 200 euroa. Hankkiuduin eroon cd-levyistä, pelikonsolista ja kaikista peleistäni. Heitin pois jopa lempivaatteeni.

Lopetin kerralla myös lääkkeiden ja viinan ottamisen.

Halusin kokea, mitä tavallinen eläminen on, ja tehdä jotain, mistä voisin olla myöhemmin ylpeä."

Isän kanssa salille

"Aloitin salilla käymisen isän avulla neljä vuotta sitten. Faija oli ollut muutaman vuoden täysin kuivilla huumeista ja tykkäsi nostaa rautaa.

Ensin bodaamisesta ei meinannut tulla mitään. Menin salille ja halusin heti olla kaikkein lihaksikkain jätkä. Kun en ollut,olin heti lopettamassa.

Silloin faija koputti huoneeni oveen ja kertoi, kun oli aika lähteä treenaamaan tai juoda massanlisääjää, proteiinipitoista urheilujuomaa. Isä teki minulle treeniohjelman ja suunnitteli ruokavalion.

Joka aamu aamupalana on smoothie. "Se sopii aamuihin, ei tarvitse jaksaa väsyneenä edes pureskella."
Joka aamu aamupalana on smoothie. "Se sopii aamuihin, ei tarvitse jaksaa väsyneenä edes pureskella."

Myöhemmin bodaamisesta tuli henkireikäni. Kun äiti kuoli, en jaksanut käydä media-assistentin opintojani loppuun. Salille kuitenkin menin. Tuntui, että painojen nosteleminen oli ainoa asia, jossa oli järkeä.

Salilla olin eri ihminen, voittamaton, irti menneisyydestäni. Tunnen niin yhä joka kerta. Kun nostan painoja, tunnen itseni henkisestikin vahvaksi.

Alussa faija oli se, joka tsemppasi minua salilla. Myöhemmin minä jaksoin tsempata isää äidin kuoleman jälkeen.

Ajattelen, että olen ylittänyt aikaisemmat esteeni ja ylitän kyllä kaikki loputkin.

Alussa faija oli se, joka tsemppasi minua salilla. Myöhemmin asetelma kääntyi toisin päin. Jaksoin tsempata isää äidin kuoleman jälkeen.

Nyt asun omassa asunnossani, mutta sali on yhä yhteinen harrastuksemme. On aika hieno homma, että olemme löytäneet jotain yhteistä."

Tukien varassa eläminen oli tylsää

"Elämäni on nyt tavallista. Melko raiteillaan.

Herään aamulla kello 9.30. Heitän tehosekoittimeen 200 grammaa maitorahkaa, tattarijauhoja ja marjoja, fiiliksen mukaan joko puolukoita tai mustikoita.

Menen töihin ja iltapäivällä palaan kotiin.

Vaikka lopetin koulun käymisen äidin kuoleman jälkeen, en halunnut jäädä tyhjän päälle. Kahden vuoden sairausloma osoitti, ettei tukien varassa eläminen ole hauskaa. Se on itse asiassa todella tylsää. Päivät eivät täyttyneet millään järkevällä.

Kouluni opintoneuvoja vinkkasi Helsingin Diakonissasäätiön Vamos-hankkeesta. Sen avulla nuoret saavat tukea oman suuntansa löytämiseen. Vamos oli minulle onnenpotku.

"Omaan kotiin tulee mukava tunnelma, kun sänky on pedattu eikä lattioilla ole hiekkaa tai muruja."
"Omaan kotiin tulee mukava tunnelma, kun sänky on pedattu eikä lattioilla ole hiekkaa tai muruja."

Vamoksen kurssilla nuoria valmennettiin elämään omillaan. Opettelimme tunnistamaan tunteitamme ja yhdistämään niitä arjessa tapahtuviin asioihin.

Sain myös uravalmentajan. Hänen kanssaan mietin, millaiseen työhön olisin sopiva.

Tiesin saliharrastukseni takia paljon erilaisista lisäravinteista ja mietin, voisinko auttaa tiedoillani muitakin. Pääsin uravalmentajani Ilarin avulla osa-aikaiseen työkokeiluun lisäravinteita ja urheilutarvikkeita myyvään liikkeeseen.

Ensimmäisenä työpäivänä olo oli kuin lapsena lauantaina karkkipussi kädessä."

Terapiassa poikki sukupolvien ongelmaketju

"Jos elämässä ei ole kunnollista tekemistä, on iso riski syrjäytyä muista ihmisistä. Tyhjät päivät alkavat tuntua normaaleilta, ja sen jälkeen muutosta on enää vaikea tehdä.

"Olen oppinut, millaista on herätä ja lähteä töihin ja maksaa laskuja."

En halua roikkua toimettomana ja yhteiskunnan elätettävänä vaan tahdon tulla toimeen omillani. Työkokeilun kautta olen oppinut, millaista on herätä ja lähteä töihin, valita lihaosastolla maukkaimman näköinen kanapaketti ja maksaa laskuja. Aion opiskella ict-asentajaksi, tietotekniikkahommia.

Ensimmäistä kertaa tunnen itseni aikuiseksi.

Uskalsin hakeutua myös terapiaan. Siellä olen saanut purettua lapsuuttani ja äitini kuolemaa.

Vanhempieni ongelmat johtuivat paljolti siitä, etteivät he olleet käsitelleet omia lapsuudenkokemuksiaan. Haluan toimia eri tavalla, käydä kokemani asiat läpi. Samanlaiset ongelmat kun tuppaavat kulkeutumaan sukupolvelta toiselle. Haluan, että meidän perheessämme ne pysähtyvät minun kohdalleni."

Jossittelemalla pää menee vain solmuun

"Haaveilen, että joskus saisin omia lapsia. En unelmoi omakotitalosta ja pihasta vaan säännöllisestä elämästä. Siitä, että aamulla mennään töihin ja illalla salille. Ja siitä, että vierellä on joku, jonka kanssa voi vuorotellen puskea toista eteenpäin.

"Lapsilleni haluan opettaa, että elämässä tapahtuu pahojakin asioita, mutta aina niille ei voi mitään. Kaikesta pääsee silti eteenpäin."

Lapsilleni haluan opettaa, että elämässä tapahtuu pahojakin asioita, mutta aina niille ei voi mitään. Kaikesta pääsee silti eteenpäin. Täytyy vain tehdä kovasti töitä, joskus enemmän kuin muiden.

Isä opetti ensimmäisillä salikerroilla, ettei bodatessa pidä keskittyä muiden tekemiseen. Pitää vain avata ovi, tehdä oma treeninsä, lähteä kotiin ja vetää palautusjuoma naamariin.

Elämässä pätevät aivan samat säännöt. Omaan elämään täytyy uskoa, tuli eteen mitä tahansa. Liian kauan ei voi miettiä, miksi tämä kaikki on tapahtunut minulle. Jossittelemalla pää menee vain solmuun."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2017.

20.26.11.2017 vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa.

Kirje isältä

Morjens Christian!

Sinä ja siskopuolesi olette parasta, mitä olen saanut elämässäni aikaan. En ole aina osannut olla sinulle isä. Tein paljon virheitä. Kasvuympäristösi oli kotonamme välillä hyvin hankala.

Sinulla oli varmasti aika ajoin todella vaikeaa. Ihmettelen kovin luonnettasi ja rakkauttasi meitä vanhempia kohtaan. Olisit voinut vihata meitä, ehkä vihasitkin. Ymmärrän kyllä, että aihettakin oli.

Äitisi kuoleman jälkeen jaksoit kannustaa minua ja katsoa vierestä sekoiluani. Silti rakastit minua. Ehkä jossain onnistuin, kun sain kaikesta huolimatta noin ihanan ja rakastavan pojan.

Uskon vahvasti, että jos jaksat työstää itseäsi, löydät vielä jotain suurta. Jotain sellaista, mitä tarvitset kaikkein eniten elämässäsi.

Muistan aina yhteiset kommelluksemme ja hassuttelut. En tule koskaan unohtamaan niitä! Christian, olen varmaan sanonut useinkin sinulle, miten tärkeä olet minulle. Sanon sen taas.

Sinua aina rakastaen

iskä

Tero Hyötyläinen on laskenut, että hänellä on lautapelejä noin 3200 euron arvosta.

KOUKUSSA. Kiivaan peli-illan jälkeen vantaalaisen projektipäällikkö Tero Hyötyläisen on vaikea saada unta.

Milloin lautapelihullutuksesi alkoi?

"Jo lapsena. Suosikkini oli Cluedo, jossa piti selvittää murhaaja. Myös Monopoli kiehtoi – kaikenlainen rahan kanssa puljaaminen. Uudestaan hurahdin 24-vuotiaana, kun törmäsin Bohnanza-peliin. Siinä tehdään kauppaa pavuilla."

Kenen kanssa pelaat?

"Meitä on 5–8 miehen porukka. Kokoonnumme kerran viikossa jonkun kotona, keitämme kahvit, levitämme pelit pöydälle ja nautimme voitoista ja katkerista tappioista. Nelisen tuntia vierähtää, ja samalla parannetaan maailmaa. Pelaan myös kotona vaimoni Maijan kanssa."

Yli kymmenen vuotta vanha Menolippu kiehtoo Teroa edelleen. Sitä voi pelata myös netissä.
Yli kymmenen vuotta vanha Menolippu kiehtoo Teroa edelleen. Sitä voi pelata myös netissä.

Mississippi Queen -pelissä kisataan siipirataslaivoilla.
Mississippi Queen -pelissä kisataan siipirataslaivoilla.

Mikä peli on koukuttavin?

"Menolippu vei heti mennessään! Siinä on riittävästi salaista tietoa: jokainen pelaaja saa matkakortteja, jotka kertovat, mistä ja minne hänen pitää rakentaa rautatie. Muut pelaajat eivät tiedä toistensa tavoitteita, ja eniten rautateitä rakentanut voittaa. Olen pelannut sitä pöydällä reilut 200 peliä ja netissä 800, kun homma meni jossain vaiheessa överiksi."

Mikä peleissä koukuttaa?

"Älyllinen haaste. Voitto ei ole tärkeintä, vaan yhdessä oleminen tutulla porukalla. Peli-illat ovat henkireikä, jonka avulla irtaudun kaikesta muusta."

"Pelaan noin seitsemän tuntia viikossa."

Paljonko intohimo vie aikaasi?

"Viikossa pelaan ehkä seitsemän tuntia. Ainakin joka toinen päivä lautapelit ovat mielessä. Luen niistä juttuja ja tutkin, mitä uutta voisin hankkia."

 Saksan Spiel-messuilla Tero sai Timbuktu-pelin kanteen pelin kehittäjän Dirk Hennin nimikirjoituksen.
Saksan Spiel-messuilla Tero sai Timbuktu-pelin kanteen pelin kehittäjän Dirk Hennin nimikirjoituksen.

Entä rahaa?

"Hyllyssä on nyt pelejä 3200 euron edestä."

Mistä ostat pelejä?

"Kerran vuodessa lähdemme porukalla Saksaan nelipäiväisille Spiel-messuille. Tuon sieltä pelejä niin paljon kuin matkalaukkuun mahtuu. Alkuaikoina tämä ei riittänyt, vaan joka ilta purimme ostamamme pelit, pakkasimme ne sisäkkäin ja postitimme Suomeen. Vasta viimeisenä päivänä täytimme matkalaukut peleillä. Tuliaisina oli sitten neljällä pojalla 60 peliä, ja viikon päästä tuli postissa satakunta lisää."

"Messuilta tuon pelejä kotiin niin paljon kuin matkalaukkuun mahtuu."

Montako peliä sinulla nyt on?

"Tarkistin maailmanlaajuisesta pelitietokannasta, että omistan 157 peliä. Sieltä näen myös, mitä olen milloinkin ostanut ja myynyt."

Pelikaappi sanelee pelien määrän. Enempää ei huusholliin mahdu.
Pelikaappi sanelee pelien määrän. Enempää ei huusholliin mahdu.

Mitä vaimosi ajattelee riippuvuudestasi?

"Aiemmin, kun pelit eivät meinanneet mahtua kotiimme, tuli keskustelua siitä, mihin niitä laitetaan. Nyt olemme sopineet, että saan peleilleni puolet isosta kaapistamme. Se pitää tilanteen kurissa."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Vinkit aloittelijalle

  1. Lautapelien erikoisliikkeitä on Suomen isoimmissa kaupungeissa. Niistä saa asiantuntevaa palvelua. Pelikaupassa huomaa, miten pelit ovat kehittyneet. Myös peleihin erikoistuneita verkkokauppoja löytyy, esimerkiksi lautapelit.fi, poromagia.com ja fantasiapelit.com.
  2. Kerro suosikkipelistäsi pelikaupassa, niin myyjä osaa vinkata samantapaista uutta peliä.
  3. Lautapelaajien pyhä paikka on Boardgamegeek.com-sivusto. Sieltä löytyvät useimmat pelit ja niiden säännöt. Siellä voit myös kysyä neuvoa muilta.
Vierailija

Tero, 38, omistaa 157 lautapeliä: ”Vaimon kanssa on tullut keskusteltua, mihin niitä laitetaan”

Suomessa toimii myös lautapeliseura.fi , jonka toimintaan kannattaa tutustua. Järjestää ja on mukana useissa tapahtumissa, sekä viikottaisia pelikerhoja on ympäri suomen. Keskustelufoorumilta löytyy lisää tieto näistä. Ja parasta, kaikki ilmaista ja mukaan mahtuu. Myös lautapeliopas.fi sivusto tarjoaa arvosteluja ja lisätietoa suomenkielellä.
Lue kommentti