Nana, 50, toteutti unelmansa avioeron jälkeen: ”Liian usein elämme elämäämme niin kuin ajattelemme, että sen kuuluu mennä”

”Avioero tuli yllättäen vuonna 2015. 20 vuotta kestäneen parisuhteen jälkeen, 45-vuotiaana, olin yhtäkkiä itsekseni, kun parikymppinen tyttärenikin lensi pesästä.

Ensimmäinen ilta omassa sinkkuyksiössä oli hämmentävä. Olin nainen ilman tuttuja äidin ja vaimon rooleja. Oli outoa, kun kukaan ei tarvinnut minua tai ollut pyytämässä minulta mitään. Mietin, mitä loppuelämältäni oikeastaan haluaisin.

Opettelin tunnustelemaan, mikä tekee minut onnelliseksi ja mitkä asiat ovat minulle tärkeitä. Silloin muistin maaseutumessuilla vuonna 2010 kohtaamani alpakat. Lempeät ruskeat silmät ja pitkät räpsyripset veivät heti jalat altani. Kun upotin käteni uskomattoman pehmeään villaan, olin jo aivan myyty. Silloin varmaan päätin, että vielä jonain päivänä minulla on oma alpakka.

Tuolloin elämäni oli hyvin erilaista kuin nyt. Asuin aviomieheni ja tyttäreni kanssa Helsingin ydinkeskustassa. Nautimme siitä, että ravintolat ja kulttuurielämykset odottivat heti kotioven takana. Maaseutuidylli ei kiinnostanut muuta perhettä, joten hautasin omat haaveeni ja elin täysillä cityelämää.

Nana elää nykyään maalla alpakoidensa Peachin, Adriennen, Liljan ja Shannahin kanssa. Pesueeseen kuuluvat myös koirat Fendi ja Kenzo sekä radiojuontajien mukaan nimettyjä kanoja ja kukkoja, kuten Viki ja Köpi, Vehviläinen ja Jaajo.

Eron jälkeen aloin muhitella mielessäni ajatusta muutosta maalle. Olen aina rakastanut luontoa ja eläimiä, mutta elin paljolti sellaista elämää kuin minun odotettiin elävän. Tein töitä, kävin harrastuksissa, näin ystäviä. Joidenkin mielestä elämäni oli varmasti pinnallista, mutta se mikä näkyi ulospäin ei ollut oikeaa minua. Se oli ollut enemmänkin muotti, johon minun odotettiin siinä ympäristössä istuvan.

Kun ilmoitin läheisilleni, että alan etsiä taloa maaseudulta, yleinen mielipide taisi olla, että olen erosta kilahtanut. Olinhan aina ollut enemmän se kaveri, joka työpäivän jälkeen lähti mielellään kaupungille after workille, kuin se, joka viihtyisi lantsarit jalassa pihahommissa.

Torppasin itsekin aluksi haaveeni ajattelemalla, ettei minulla ollut riittävästi tietoa tai taitoa muuttaa maalle. Vuoden voivottelun jälkeen kyllästyin jahkailuuni ja käskin itseäni tekemään yksinkertaisen Excelin. Merkitsin siihen maallemuuton plussat ja miinukset.

”Pelkäsin, että joutuisin palaamaan maitojunalla kotiin ja ystäväni pääsisivät sanomaan, että kyllähän he tunsivat minut paremmin.”

Kun sitten näin ilmoituksen 1930-luvulla rakennetusta pienestä talosta pihapiireineen, selasin karttasovellusta kuin henkeni kaupalla. Yritin hahmottaa, missä tällainen Somero oikein on. Paikka ei sanonut minulle mitään.

Talvella 2019 ajoin tyttäreni kanssa näytölle. Jo autosta noustessani tiesin tulleeni kotiin. Hullaannuin taloon suin päin, mutta ostopäätöstä jarrutti yhä epäilys omien taitojeni riittävyydestä. Excelini plussasarake oli täyttynyt nopeasti. Saisin elää lähellä luontoa, ulkoilla ja hankkia eläimiä. Tekisin itselleni merkityksellisiä asioita, joissa näkisin oman kädenjälkeni.

Miinuspuolella oli vain kaksi kohtaa: mitä muut ajattelevat ja pärjäänkö. Pelkäsin, että joutuisin palaamaan maitojunalla kotiin ja ystäväni pääsisivät sanomaan, että kyllähän he tunsivat minut paremmin. Mietin, että näistäkö unelmani toteuttaminen todella oli kiinni. Mitä sitten jos palaisin takaisin Helsinkiin? Ainakin olisin tehnyt jotain onnellisuuteni eteen.

Liian usein elämme elämäämme niin kuin ajattelemme, että sen kuuluu mennä. Ehkä se on kiltin tytön syndroomaa. Päätin, että tämä nainen irtoaa sopulilaumasta nyt.”

Nana muutti maalle keskellä pimeintä talvea. Millainen yllätys häntä odotti ensimmäisenä aamuna? Miten talon remontointi häneltä sujui yksin? Millaista arki on omalla alpakkatilalla nyt? Millä kaikilla tavoilla Nanan elämä on erilaista maalla kuin ennen kaupungissa? Mitä uusia taitoja Nana on opetellut, ja mistä hän vielä haaveilee? Miksi hän päätti suorittaa myös metsästäjäntutkinnon? Mitä Nana on oivaltanut onnellisuudesta?

Lue Nanan inspiroiva elämäntarina Kodin Kuvalehdestä 23/2020. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä täältä.