Sara Melleri oli Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa, kun hänen isänsä Arto Melleri kuoli. Sara selvitti kokeet surusta huolimatta ja pääsi opiskelemaan. ”Varmaan sitä vain halusi kouluun ja teki parhaansa. Olen tiennyt hyvin pienestä saakka, että haluan näyttelijäksi.”
Sara Melleri oli Teatterikorkeakoulun pääsykokeissa, kun hänen isänsä Arto Melleri kuoli. Sara selvitti kokeet surusta huolimatta ja pääsi opiskelemaan. ”Varmaan sitä vain halusi kouluun ja teki parhaansa. Olen tiennyt hyvin pienestä saakka, että haluan näyttelijäksi.”

Lapsena Sara Melleri uppoutui leikkiin, tapahtui ympärillä aikuisten maailmassa mitä tahansa. Aikuisena näyttämö on hänelle

maailman turvallisin paikka.

Kaksi pientä tyttöä jalkakäytävällä Oulussa, kymmenvuotiaita suunnilleen. Kävelevät itsevarmasti ja ryhdikkäästi, puhuvat englantia. Poikkeavat kultasepänliikkeeseen etsimään kihlasormuksia poikaystävilleen, jotka soittavat Backstreet Boysissa. Keräävät hymyileviä katseita. Ovat varmoja: kaikki luulevat, että me ollaan huippumalleja Amerikasta.

Liv on huippumalleista lyhyempi, Claudia tosi paljon pidempi. Molempien isä on maailmankuulu muotisuunnittelija Gianni Versace ja äiti Donatella Versace, ja kumpikin on pukeutunut catwalkien kuumimpiin merkkivaatteisiin.

Jossain kaukana leikin ulkopuolella Liv on Sara Melleri, jonka äiti on näyttelijä Kaija Kangas, isä kirjailija Arto Melleri ja vaateparsi Seppälästä. Claudia on Saran oululainen ystävä Fanni.

”Fannia ja minua kiehtoivat muoti, haavemaailma ja tähdet”, Sara Melleri, 31, kertoo.

Tytöt pitivät naapureille muotinäytöksiä.

Leikki alkoi, kun Sara 7-vuotiaana näki ensimmäistä kertaa muotilehti Voguen. Vuosi vuodelta leikki kasvoi. Se kesti aamusta iltaan aina, kun Sara ja Fanni tapasivat. He pitivät naapureille muotinäytöksiä, joissa oli käsikirjoitus ja jotka juonsi kaverin äiti. Muotilehteäkin tytöt tekivät, tietysti englanniksi.

Se oli Saran pisin leikki. Hän jatkoi sitä Fannin kanssa 16-vuotiaaksi.

17-vuotiaana Sara sai ensimmäisen pääroolinsa oikeassa tv-sarjassa.

Turvallisin paikka

Kutsumus. Sara maistelee ja epäröi. Voiko näyttelijän työstä käyttää niin uskonnollista sanaa? Kutsumus se hänelle kumminkin on, ja koti.

Sara selittää. Näyttämö on maailman turvallisin paikka. Siellä kaikki tapahtumat on sovittu etukäteen. Näyttämölle noustessa ihmiset katsovat toisiaan silmiin ja avaavat itsensä. Kaikki jännittävät hirveästi, ovat samassa liemessä.

”En saa missään muualla samanlaista iloa ja tyydytystä. Ihmisten kohtaaminen on näyttämöllä niin paljon helpompaa kuin todellisuudessa.”

Freelance-näyttelijän työt ovat epäsäännöllisiä, mutta seuraavan puolen vuoden ajan Sara saa nousta näyttämölle ainakin neljä kertaa viikossa. Hän näyttelee Mikko Roihan ohjaamassa näytelmässä Pesärikko, joka kiertää ympäri Suomea. Kouvola, Kotka, Jyväskylä, Kuopio, Turku, Riihimäki. Esityksiä on yhteensä yli sata.

Pesärikossa Sara näyttelee Armia, joka tukahtuu ja kapinoi maalaistalon miniänä.

Näytelmä perustuu Orvokki Aution klassikkoteokseen. Sara näyttelee Armia, joka tukahtuu ja kapinoi eteläpohjalaisen maalaistalon miniänä.

”Rooli on raskas ja siinä on paljon näyteltävää. Hahmoni vanhenee näyttämöllä 20 vuotta, ja kohtaukset ovat elokuvamaisia välähdyksiä. On haastavaa luoda kokonainen henkilö niin lyhyissä pätkissä.”

Helsingin Sanomien teatteriarvostelija antoi esitykselle viisi tähteä.

Madonna Puu-Vallilassa

Viisivuotiaana Sara Melleri katsoo läpi Madonnan musiikkivideokokoelman. Katsottuaan hän avaa olohuoneen ikkunan ja huutaa pihalle niin lujaa kuin ääntä lähtee: Täällä asuu Madonna!

Sara on Madonna. Hän tuntee, että on.

Siihen aikaan Sara asuu äidin ja isosisko Veran kanssa Turussa ja käy Helsingissä kylässä isän luona. Vanhemmat erosivat, kun Sara oli kaksivuotias.

Isä asuu Puu-Vallilassa uuden puolisonsa Nadja Pyykön kanssa. He kutsuvat Saran usein Nadjan nuorimman lapsen Pian kaveriksi.

Monta kertaa Sara ja Pia näyttelevät yhteen putkeen läpi Madonnan Immaculate Collection -levyn, 73 minuuttia ja 32 sekuntia. Sara tanssii Madonnana ja liikuttaa huuliaan laulujen mukana. Vuotta vanhempi Pia on taustatanssija.

Isän kotona tupakoidaan koko ajan. Vielä aikuisena Sara on sitä mieltä, että tupakka tuoksuu hyvältä.

Isän kotona on punaiset samettisohvat ja niin kaunista, ihan kuin vanha Hollywood olisi nostettu valkokankaalta Vallilan puutaloidylliin. Siellä tupakoidaankin koko ajan kuin vanhoissa Hollywood-elokuvissa. Vielä aikuisena Sara on sitä mieltä, että tupakka tuoksuu hyvältä.

Nadja on elokuvan sekatyöläinen, jolle kertyy kuvauksista kaikenlaista hienoa. Sara ja Pia voitelevat huulensa pinkillä huulipunalla ja kietovat vyötäisilleen monta kerrosta Lumikuningatar-elokuvasta jäänyttä vaaleanpunaista satiinia.

Sotku saa isän murahtelemaan, mutta hän ei ole vihaisenakaan pelottava. Eikä opeta tyttöjä siivoamaan.

”Se on hyvä kiteytys isän vanhemmuudesta. Minulla oli jo lapsena yliote hänestä. Hänellä ei ollut vanhemman auktoriteettia”, Sara toteaa.

Leikki ei keskeydy, vaikka isä ja Nadja lähtevät baariin eivätkä palaa koko yönä.

Jos Madonna-leikki ei huvita, Sara ja Pia ottavat esiin listan. He ovat kirjoittaneet siihen, mitä kaikkea muuta voi leikkiä. Kämppiksiä, hulluja, meikkaajia, Janet Jacksonia.

Leikki ei keskeydy, vaikka isä ja Nadja lähtevät baariin eivätkä palaa koko yönä. Monta kertaa tytöt viettävät yön kaksistaan. Heillä ei ole Vallilan kotiin omaa avainta, mutta yksi ikkunoista on aina auki. Jos he haluavat ulos tai sisälle, he kiipeävät siitä.

Syrjässä pienten tyttöjen maailmasta lehdet kertovat Arto Mellerin ja Nadja Pyykön kosteasta elämästä. Helsingin Sanomien mukaan boheemirunoilija juo elämän piripintaan täytetyn lasin pohjanmaan kautta. Julkkiksista elävät lehdet paljastavat, että runoilija saapui itsenäisyyspäivän vastaanotolle niin humalassa, että hänet ja puoliso ohjattiin heti ulos presidentinlinnan takaovesta.

”En muista, että minua olisi pelottanut isän luona, vaikka siellä tapahtui kaikenlaista. Meillä oli Pian kanssa toisemme, ja leikimme vimmaisesti. Nauroimme yhdessä aikuisten sekoilulle”, Sara sanoo.

”Mieli on hieno. Se pystyy korjaamaan paljon sellaista, mitä ei ehkä tarvitsekaan muistaa eikä kantaa mukana koko elämäänsä.”

Huomio tuntuu hyvältä

Näytelmän nimi oli Tummien perhosten koti, ja jotain siinä kiroiltiin. Sen verran Saralle jäi mieleen. Hän oli hyvin pieni, kun hän kävi katsomassa näytelmän Turun kaupunginteatterissa yhdessä äidin kanssa.

Äiti työskenteli kaupunginteatterilla yksitoista vuotta. Äidin, Saran ja Veran koti oli Turussa siihen saakka, kunnes Sara täytti kahdeksan ja perhe muutti Helsinkiin.

”Äiti oli yksinhuoltaja, ja kuljin paljon töissä hänen mukanaan. Varmasti oli sen ansiota, että rakastuin teatteriin”, Sara sanoo.


"Vaikka omassa elämässä olisi mitä, näyttämölle meneminen lohduttaa."
"Vaikka omassa elämässä olisi mitä, näyttämölle meneminen lohduttaa."

Kun äiti näytteli Ryhmäteatterissa, Sara oli kulisseissa. Kerran hän kurkisti sieltä hyvin nopeasti ja ihan vain sivusta, mutta jotkut katsomossa huomasivat hänet silti. Huomio tuntui hyvältä.

Seitsemänvuotiaana Sara esiintyi äidin ja Vera-siskon kanssa lastenteatterinäytelmässä Susi. Siinä oli nukketeatteria, ja kaikki saivat näytellä monenlaisia hahmoja. Sekin tuntui hyvältä ja kotoiselta.

”Oli se myös pakon sanelemaa. Äiti oli siihen aikaan kiinnitettynä ja paljon töissä. Jotta voisimme viettää enemmän aikaa yhdessä, teimme teatteria yhdessä.”

Oli Saralla lapsenhoitajiakin, ja Juho-eno tuli monta kertaa kaveriksi, kun äiti teki töitä illalla ja viikonloppuisin.

"Minä ainakin haluan nähdä, että kaikki naiset voivat kukoistaa työelämässä ja tehdä, mitä haluavat, oli heillä lapsia tai ei.”

Sarasta ei tuntunut yhtään siltä, että äiti olisi ollut paljon poissa. Koti Kupittaankadun puutaloalueella oli maailman turvallisin. Naapurista saattoi aina hakea itselleen leikkikaverin. Keneltä tahansa pihan aikuisista sai tarvittaessa laastarin polveen tai voileivän.

”Lastenhoito on elämää näyttelijällekin, jotenkin se on järjestettävä. Minä ainakin haluan nähdä, että kaikki naiset voivat kukoistaa työelämässä ja tehdä, mitä haluavat, oli heillä lapsia tai ei.”

Nyt Sara itse on näyttelijä-äiti, jonka työt painottuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Joka toinen viikko lapsen arjesta huolehtii hänen isänsä. Joka toisella viikolla eskariin viemisissä ja hakemisessa ja kaikessa auttaa tarvittaessa Saran äiti.

Itke, Sara, itke!

”Itke, Sara. Kyllä se itku sieltä tulee. Ajattele jotain oikein surullista.”

Sara yrittää, mutta koekuvauksen ohjaaja on väärässä. Itku ei tule. Saraa hävettää.

”Ne olivat ensimmäiset koekuvaukseni, Nadja vei minut niihin. En muista, minkä ikäinen olin, mutta häpeän muistan. Minusta on vieläkin ihan järkyttävän kuumottavaa mennä koekuvauksiin, vaikka olen käynyt niissä vuosia”, Sara tunnustaa.

Elokuva tuntui aivan erilaiselta kuin teatteri, jotenkin omituiselta. Sara on vieläkin samaa mieltä. Kuvauksissa on nopea tahti. Siellä pitää olla keskittynyt ja paneutunut ja itseluottamuksen pitää olla järkähtämätön, jotta kameranäytteleminen onnistuisi.

”Teatterissa tulee aina seuraava esitys. Asiat voi tehdä joka ilta paremmin”, Sara sanoo.

Silti Sara alkoi saada tv-töitä. Ensimmäinen niistä tuli äidin kautta. Sara pääsi näyttelemään äitinsä esittämää hahmoa nuorempana Kaverille ei jätetä -sarjassa.

”Olemme äidin kanssa niin samannäköisiä ja -oloisia. Olen sanonutkin hänelle lapsena, että olen hänen omatuntonsa.”

"Lukio siinä vähän keskeytyi. Tai jäi se kokonaan."

Pian sen jälkeen tuli nuorten draamasarja Rakastuin mä luuseriin. Sara pääsi näyttelemään toista päähenkilöä ja muutti työn takia Helsingistä Tampereelle. Hän oli 17-vuotias.

”Lukio siinä vähän keskeytyi”, Sara kertoo.

”Tai jäi se kokonaan, mutta en minä siellä muutenkaan hirveän hyvin viihtynyt, paitsi teatteri-ilmaisun tunneilla. Lintsasin kauheasti.”

Äiti ei sanonut mitään.

”En ainakaan muista, että olisi sanonut. Varmaan hänkin oli jo pidempään tiennyt, mitä kohti olen menossa.”


”Lapsena minun piti aina saada päättää leikeissä. Jos en saanut, menin mököttämään, kunnes kaverit hakivat minut takaisin leikkimään.”


Isän vuoteen vierellä

Kun Sara oli 12-vuotias, isä jäi auton alle ja loukkasi päänsä. Hänet vaivutettiin syvään tajuttomuuteen, jotta aivot saisivat mahdollisuuden toipua.

Sara kävi joskus kaksikin kertaa päivässä sairaalassa isää katsomassa. Hän pötkötteli isän vieressä potilassängyllä, soitti hänelle kannettavalla cd-soittimella Nick Cavea ja Miles Davisia ja jutteli.

"Minusta oli aina tuntunut, että olen enemmän vastuussa isästä kuin hän minusta."

”Tuntui, että hoidan isää. Minulla oli aina ollut olo, että olen enemmän vastuussa hänestä kuin hän minusta.”

Sillä kertaa isä tokeni. Hän jopa opetteli uudelleen kirjoittamaan, vaikka hänelle jäi 70-prosenttinen aivovamma ja hän oli loppuelämänsä riippuvainen lapsistaan ja Nadjasta.

Toisesta onnettomuudesta isä ei enää toipunut. Marraskuussa 2004 isä putosi rappusista. Elämänsä viimeiset puoli vuotta hän makasi sairaalassa eikä reagoinut mihinkään.

Sara oli juuri aloittamassa Teatterikorkeakoulun pääsykokeiden viimeistä vaihetta, kun äiti soitti ja kertoi isän kuolemasta. Sara jatkoi koetta ja pääsi kouluun ensi yrittämällä.

Yritys hallita edes jotain

Vaatteet Teatterikorkeakoulun puvustossa olivat pikkuruisia. Sara oli 18-vuotias ja näki koulussa vain laihoja naisia. Ja elokuvissa, näyttämöllä, mainoksissa, kaikkialla julkisuudessa.

Kaiken järjen mukaan ympärillä oli muunkinlaisia vartaloita, mutta hän huomasi vain laihat.

Sara söi tonnikalaa, herne-maissi-paprikaa, viinirypäleitä ja rusinoita, juoksi ja kävi salilla. Syömishäiriötä ei koskaan diagnosoitu, mutta se jatkui vuosia.

"Kun kontrolloin painoani, kontrolloin edes jotain."

”Nyt ymmärrän, että se oli isompi asia, yritys hallita elämää ja itseään. Kun kontrolloin painoani, kontrolloin edes jotain.”

Muu tuntui hallitsemattomalta.

Jossain vaiheessa opintoja opettajista rakkain, Tiina Pirhonen, sanoi, että nyt sinä Sara olet liian laiha. Sara tajusi, ettei selviä kaikesta elämään kasaantuneesta roinasta yksin.

”Kävin terapiassa vuosia. Suosittelen kaikille.”

Versacen tyttöjen paluu

Sara oli aina ajatellut, että ehkä 40 vuotta täytettyään hän voisi kokeilla ohjaamista. Suunnitelmat aikaistuivat yli kymmenellä vuodella, kun Sara ja hänen kurssinsa naiset halusivat tehdä jotain yhdessä.

Niin syntyi musikaaliteatteri Pop Slut, joka käsitteli naisen esineellistämistä populaarikulttuurissa mutta myös emansipaatiota. Sitä, miten nainen ottaa haltuun oman kehonsa, seksuaalisuutensa ja nautintonsa.

Sara kirjoitti ja ohjasi. Yksi hahmoista oli Madonna, niin kuin oli jo viisivuotiaan Saran esityksissä. Muita olivat Britney Spears, Beyoncé, Rihanna ja Octavia. Näytökset myytiin loppuun.

"Itse olen elämässäni mennyt naimisiin vain kerran, itseni kanssa."

2015 Sara ohjasi Musiikkiteatteri Kapsäkkiin Plastic Briden, joka asetti kyseenalaiseksi romanttisen rakkauden ja koko avioliittoinstituution.

”Itse olen elämässäni mennyt naimisiin vain kerran, itseni kanssa. Se tapahtui suurissa häämenoissa 30-vuotissynttäreilläni Kellohallissa”, Sara mainitsee.

Ohjaaminen alkoi maistua.

”Ohjatessa sain määritellä itse, mitä aiheita haluan käsitellä ja millaista naiskuvaa luoda. En enää ollut vain materiaalia muille, usein miesohjaajille. Tuli valtavasti itseluottamusta.”

Marraskuussa 2016 ensi-iltansa sai Saran kolmas ohjaus, Father Fucker.

Lavalle nousivat Versacen huippumallisiskokset Liv ja Claudia. He lauloivat ja tanssivat isänsä sisälmyksissä. Isä teki kuolemaa. Hänen keuhkonsa oli kytketty hengityskoneeseen. Suolisto luikerteli pitkin lattiaa.

Sara oli 15 vuoden tauon jälkeen taas Liv. Kollega Markku Haussila näytteli Claudiaa.

Lapsuuden pisin leikki ja isän menettämisen tuska olivat päässeet näyttämölle.

Tekijä, ei kohde

Kotona on Armi. Hän on Saran tytär, kuusivuotias ja upea tyyppi.

Armi riemuitsee uudesta Pesärikko-näytelmästä, koska äidin roolihahmokin on Armi. Äiti, mun nimi on monta kertaa sun käsikirjoituksessa!

”Rakastan hirveästi minun lasta, varsinkin nyt. Hänen vauva-ajastaan en kyennyt nauttimaan. Se oli niin iso muutos”, Sara kertoo.

Mitä vanhemmaksi Armi tulee, sitä kivempaa äidillä ja tyttärellä on. Kivaa. Yhdessä. Se on Saran äidiltä perittyä kasvatuspedagogiikkaa, jota Sara haluaa jatkaa oman lapsensa kanssa.

"Puhumme tyttäreni kanssa avoimesti seksistä. Meillä ei ole tabuja."

”Pyrin olemaan äiti, joka keskustelee kaikesta ja hehkuttaa tyttöyttä. Puhumme jo nyt avoimesti vaikka seksistä ja sukupuolielimistä, tietysti lapsen iän huomioon ottaen. Meillä ei ole tabuja, ei mitään, mitä ei voisi käsitellä.”

Paitsi paino, siitä Sara ei haluaisi puhua tyttärelleen koskaan. Prinsessasatuja perheessä ei lueta eikä barbeilla leikitä, ja Saraa ärsyttää, jos ketä hyvänsä pientä tyttöä kehutaan söpöksi tai keijukaismaiseksi. Mitä lapsen paino tai ulkonäkö kenellekään kuuluu?

”Yritän kasvattaa tytärtäni tiedostavaksi ja oman arvonsa tuntevaksi, itsestään nauttivaksi olennoksi. Luulen, että olemme kyllä onnistuneet siinä entisen mieheni kanssa ja keitä kaikkia meitä tässä tehtävässä onkaan, kokonainen kylä: entinen mies perheineen, äitini, siskoni ja nykyisen mieheni sukua”, Sara luettelee.

Entä jos Armi alkaa leikkiä Versacen tyttäriä? Jos hän ihastuu muotiin, valokuvamalleihin ja vaatesuunnittelijoihin, niin kuin äiti aikoinaan?

”Hän saa leikkiä, onhan se ihanaa fantasiaa. Siitä keskustelisin hänen kanssaan, että totta se ei ole eikä välttämättä edes maailma, johon kannattaa pyrkiä”, Sara sanoo.

”Tai ehkä hän innostuu muotisuunnittelusta niin paljon, että hänestä tulee seuraava Versace.”

Tekijä, ei pelkästään katseen kohde.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 21/2017.

 

Sara Melleri

31-vuotias freelance-näyttelijä ja -ohjaaja asuu Helsingissä 6-vuotiaan Armi-tyttärensä ja kumppaninsa kanssa. Hän on näytellyt teatterissa, tv:ssä ja elokuvissa, käsikirjoittanut ja ohjannut ja saanut parhaan naissivuosan Jussin elokuvasta Sisko tahtoisin jäädä (2010). Pienenä Sara halusi olla muumileikissä aina pikku Myy.

Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.
Laulaja Juha Tapiolta ilmestyi huhtikuussa levy Kuka näkee sut. Juha esiintyy ympäri Suomea elokuun loppuun saakka.

Laulaja Juha Tapio tuntee, että itsellekin tulee hyvä olo, kun sanoo toiselle jotain hyvää. Hänen voimasanansa ovat sanoja, jotka kertovat välittämisestä.

”Nykyisin lähetetään paljon viestejä, ja minulle merkitsevät niissä olevat pienet sanat. Se, kun joku kirjoittaa ”veli” tai ”bro”. Tai viesti, jossa lukee ”kulta”. Viimeksi Michael Monroe kirjoitti ”rakas ystävä”.

Sekin on minulle voimasana, kun pojat huutavat ”isä”. Toiset ihmiset rakentavat sitä, keitä me olemme.

”Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.”

Jos hyvin käy, toisten sanoista viisastuu itsekin. Ymmärtää, että tekee hyvää, jos sanoo muillekin jotain hyvää. Teinipoikien isänä mietin välillä, enkö osaa muuta kuin huomautella. Kyllä teinikin pitää siitä, jos sanon, että sä oot hyvä jätkä.

Joskus sanoja voi korvata kuvalla. Eilen sain viestin ystävältä, jonka isä oli nukkunut pois. Laitoin hänelle pienen lauseen ja sydämen. Sieltä tuli takaisin sydän. Ne ovat pieniä juttuja, mutta niillä on väliä.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2018.

Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.
Kirsi Airosen koti ja koko olemus ovat muuttuneet KonMari-oppien avulla. Samalla hän on saanut enemmän aikaa niille asioille, joita hän arvostaa.

Voiko joku todellakin toteuttaa KonMari-filosofiaa näin perinpohjaisesti! Porilainen Kirsi Aironen on reilun vuoden kuluessa ”marittanut” ensin tavaransa, sitten ruokavalionsa ja lopulta vieläpä ajankäyttönsä.

Iloa tuottavia asioita. Juuri niitä eikä mitään muuta Kirsi Aironen tajusi haluavansa elämäänsä, kun hän joulun alla 2016 tarttui Marie Kondon huippusuosittuun KonMari-kirjaan.

Filosofia upposi otolliseen maaperään, sillä Kirsin motivaatio elämänmuutokseen oli jo valmiiksi valtava.

Vuosia oli kulunut aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Kirsille oli pikkuhiljaa kertynyt monenlaisia painolasteja ja riippuvuuksia. Pahimpia niistä oli syöminen: lihavimmillaan hän painoi jo 132 kiloa.

Kirsi osti ja söi. Eikä ostaminen ja syöminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Myös shoppailu oli karannut käsistä. Kirsi kertoo, että hänellä oli esimerkiksi valtavasti vaatteita, joka paikassa.

”Niissä saattoi roikkua vielä hintalaputkin. Tilasin myös verkkokaupoista tavaraa enkä välttämättä edes avannut paketteja. Enkä jaksanut palauttaa vaatteita, vaikka ne eivät olisi mahtuneet päälle.”

Nyt hän ajattelee, että jotain sairaalloista siinä kaikessa oli: että oli jokin tarve, johon hän osti ja söi. Eikä syöminen ja ostaminen silti tehnyt elämästä hyvää.

Kirjan luettuaan Kirsi päätti ”marittaa” vaatteensa ja tavaransa.

”Siellä oli konkreettiset ohjeet, joiden mukaan rupesin toimimaan.”

Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.
Vaatekaapista tuli Kirsin näköinen. Meikeille on oma, kaunis astia.

Ensimmäisenä valmiiksi tuli vaatekaappi. Puolessa vuodessa tuli maritettua kaikki muukin: Kirsi karsi paljon astioita, liinavaatteita ja koriste-esineitä, jopa kodinkoneita.

Nyt Kirsin ja hänen kolmen lapsensa kodissa on avaraa ja siistiä.

”Tiedän jokaisen tavaran, joka on kodissani.”

”Minusta kotona pitää viihtyä. Ennen en viihtynyt, vaan olin mielelläni sieltä poissa. Nyt tiedän jokaisen tavaran kodissani. Enkä tilaile enää mitään mistään.”

Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.
Kirsi on kauneuden rakastaja. Tavaran vähentäminen tuki myös tämän piirteen pääsyä esiin.

”Näytän vain itselleni, en muille”

Puoli vuotta myöhemmin, elokuussa 2017, vuorossa oli ruokavalion marittaminen. Siitäkin Kirsi halusi karsia kaiken, mikä ei tuottanut hänelle iloa.

”Otin käyttöön iloisen ruokavalion, jota nyt noudatan. Karsin valmisruuat, sokerin ja valkoiset jauhot minimiin.”

Iloisesta ruokavaliosta tuli samalla terveellinen ruokavalio, johon sopii myös terveellinen määrä herkuttelua. Iloisella ruokavaliolla Kirsin kilotkin alkoivat karista vauhdilla.

”Minusta on poistunut 21 kiloa sen jälkeen, kun aloin toteuttaa KonMarin filosofiaa ruokavaliossani. Vielä lähtee ehkä tämän vuoden aikana toiset 20 kiloa.”

Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.
Kirsi jakaa mielellään sosiaalisessa mediassa kuvia elämänmuutoksestaan kannustuksesi muillekin.

Kirsi puhuu mieluummin painon putoamisesta kuin laihduttamisesta. Hän on saanut paljon myös kirjasta Vähennä kaloreita ilman dieettiä. Pelkkä toive kilojen lähtemisestä ei hänestä auta: on tehtävä päätös ja pysyttävä sinä.

Ensimmäiset viikot olivat taistelua, jossa Kirsi sanoo tarvinneensa sekä tietoa, taitoa että asennetta.

”Sellaista asennetta, että näytän vain itselleni enkä muille. Alkuun tarvittiin valtavasti selkärankaa. Nyt kaikki on jo selvää. Ja kyllä tuntuu hyvältä.”

”En osannut edes perunoita kuoria”

Ennen iloista ruokavaliota Kirsi Aironen kävi usein ulkona syömässä. Ravintolat saattoivat olla ”mättöpaikkoja”, joissa sai syödä paljon, mutta ruoka ei välttämättä ollut erityisen herkullista. Nyt Kirsi käy ravintolassa harvoin mutta hyvissä, kalliimmissa paikoissa.

”Rakastan ruokaa. Ystävänikin huomioivat minua sillä.”

Kirsi sisustaa myös jääkaappia. Nyt sieltä löytyy aina kasviksia, yrttejä ja hyviä juustoja.

Kotikeittiössä uusi ruokavalio muutti paljon. Kirsi heitti hyvästit valmisruuille ja opetteli kokkaamaan. Uuden ruokavalion tueksi tarvittiin myös uusia taitoja.

”Ennen olin ihan kädetön kokki. En osannut kuoria edes perunoita. Opettelin tekemään munakkaita, keittoja ja uuniruokia.”

Kirsin jääkaappi näyttää ihan toisenlaiselta kuin ennen: hän sanoo ”sisustavansa” sitäkin. Nyt jääkaapista löytyy aina muun muassa kasviksia, yrttejä, broileria ja hyviä juustoja. Myös kalaa perheessä syödään useamman kerran viikossa.

 Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.
Kauniita ja värikkäitä Kirsi tekee myös keitoista: hänen suosikkeihinsa kuuluvat tomaattikeitto ja juusto-jalopenokeitto.

Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.
Munakkaat ovat yksi Kirsin uusista suosikkiruuista. Sekaan tulee aina jotain lihaa ja yrttejä.

Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.
Aterioiden ulkonäöllä on Kirsille nyt ihan eri lailla merkitystä kuin ennen. Hän jaksaa nähdä niiden eteen vaivaa.

Kirsi myös kattaa kauniisti kaikki omat ja lastensa ateriat. Pöydässä on servietit, usein kukkia ja kauniita värejä. Inspiraatiota iloiseen ruokavalioon hän on löytänyt esimerkiksi Marina Ekroosin kirjasta Silmänruokaa.

”Rakastan taidetta. Nyt ruokakin on minulle taidetta.”

Kirsi kokkaa mielellään esimerkiksi ”maailman kauneinta munakasta”, johon tulee kermaa, yrttejä ja aina jotain lihaa kuten kebabia tai broileria. Sitten hän syö sen aamiaiseksi yksin kynttilänvalossa.

”Aamiaisella voin syödä myös jugurttia, johon tulee marjoja, pähkinöitä ja koristeeksi sitruunamelissaa. Se on minulle suuri nautinto.”

Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.
Viikonlopun herkuksi Kirsi saattaa ostaa mätiä tai koota juustotarjottimen.

”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”
”Yksi tavallinen ruokani on broileri ja uunikasvikset. Teen ruuista hiukan erilaisia versioita lapsille erilaisten tarpeiden mukaan.”

”Mietin, miksen minäkin voi olla kaunis”

Uusi tapa ajatella toi Kirsi Airoselle myös halun muuttaa ulkonäköään, panostaa siihen aiempaa enemmän. Kirsi muistaa, kuinka häntä on kilojensa vuoksi haukuttu valaaksi ja vaikka miksi.

”Mietin, että kun koti on kaunis, miksen minäkin voi olla kaunis. Häpeä hiiteen ja ilo tilalle! Nykyisin pukeudun tosi tiukkoihinkin vaatteisiin.”

Kirsi ostaa enemmän meikkejä, hoitaa ihoaan ja laittaa hiuksiaan. Hän myös kokeilee mielellään uutta ja harjoittelee meikkauksessa asioita, jotka ovat ennestään vieraita.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta.”

Muillekin hän vinkkaa pari kirjaa, joista löytyy ideoita tyylin uudistamiseen: Olet ihana -tyylikirja ja Hyvän mielen vaatekaappi.

”Hiuksiin olen laittanut uusia värejä ja malleja. Kaveritkin tekevät niitä minulle, koska en halua kuluttaa tähän kaikkeen paljon rahaa.”

Kirsi on alkanut inhota shoppailua ja ostaa nyt vain tarpeeseen. Ja saa vaatteista myös iloa, toisin kuin ennen.

”Ostan kaikki muut vaatteet paitsi alusvaatteet kirpputorilta. Nytkin päälläni on kolmen euron hame ja neljän euron paita.”

”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.
”Yhtään en ole kaivannut kaikkea, minkä hävitin”, Kirsi sanoo.

”Ajankäyttö on valinta”

Ajankäyttö on pitkälti omissa käsissä, Kirsi on todistanut. Aivan samoin kuin elämään voi jättää vain iloa tuovia ruokia tai vaatteita, siitä voi karsia myös aikaa vieviä asioita, jotka eivät tuo iloa.

”Ajankäyttöhän on valinta. Tein ennen kolmea työtä. Jätin pois kaksi ja nyt olen päätoiminen opettaja. Vapaa-ajallakaan en enää kulje jatkuvasti kaikenlaisissa kissanristiäisissä.”

Samalla Kirsi on saanut enemmän aikaa asioille, joita hän arvostaa ja jotka tuovat iloa. Hän iloitsee siitä, että ehtii tekemään lastenkin kanssa nyt vaikka mitä.

”Se on minulle kaikkein tärkeintä.”

Jopa ihmisiin ulottuu sama filosofia kuin kaikkeen muuhunkin: Kirsi haluaa ympärilleen iloa tuottavia ihmisiä.

”Tai jos ei nyt vain iloa tuottavia, niin ainakin elämäntapaani tukevia ihmisiä. ”

Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.
Neljähenkisen perheen koti pysyy nyt siistinä. ”Mutta ei tämä koti ihan steriili ole”, Kirsi naurahtaa.

Ennen Kirsi oli aktiivinen urheilun harrastaja. Seuraavaksi hän haluaisi vielä lisätä arkeensa liikuntaa – ja silloinkin vain sellaista, joka tuottaa iloa. Nyt hän käy toisinaan uimassa ja on satunnaisesti mukana työpaikan lentopalloporukassa.

”Ennen en olisi ikinä osallistunut sellaiseen, nyt olen täysillä verkolla. Haluaisin elämään vielä lisää arkiliikettä. Puhun ennemmin liikkeen enkä liikunnan lisäämisestä.”

Myös liikuntaan liittyy Kirsin mielessä visuaalinen puoli. Turkoosissa vedessä uimiseen liittyy kauneutta. Hänen suuri haaveensa on oppia vielä joskus jäätanssia.

Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.
Kirsi kirjoittaa ajatuksiaan pieniin muistikirjoihin ja tekee niistä värittämällä kauniita. Myös toisten kirjoittamia mietelauseita hän lukee mielellään.

”Vaihdoin häpeästä iloon”

Koko elämän marittaminen – sellaiseksi Kirsi Airolan elämänmuutosta voisi sanoa. Hän nyökkää: minäkuva on ihan toisenlainen kuin ennen.

”Moni on tullut sanomaan, että nyt sä olet oma itsesi. Jätin teeskentelyn ja vaihdoin häpeästä iloon. Joku sanoi, että olen siksi myös maailman paras innostaja.”

Kirsi ei halua tuputtaa ajatteluaan muille, mutta rohkaisee mielellään muitakin tarttumaan omiin ongelmiin kuten ylipainoon. Ylipainosta voi hänestä tulla muuri, jonka taakse voi jäädä piiloon häpeämään itseään.

”Syvimmiltäänhän tässä mennään arvoihin. Jouduin kysymään itseltäni, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

”Kysy, haluatko olla vapaa vai haluatko koko ajan hävetä itseäsi. Syvimmilläänhän tässä mennään siihen, mitä itse arvostaa. Olen joutunut kysymään, mitä arvostan ja mistä haluan pitää kiinni.”

Kirsi ajattelee, että omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen kannattaa panostaa siksikin, että koskaan ei voi tietää, mitä elämässä tulee eteen.

”Mistä me sitten saamme voimaa, jos tulee vielä jotain oikein pahaa?”

Eero

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen ruokavalioon...
Lue kommentti
Vierailija

”Syön vain iloa tuottavia ruokia” – Kirsi maritti koko elämänsä ja laihtui 20 kiloa

Eero kirjoitti: Hieno juttu Kirsi! Olet tehnyt sen mistä monet vain puhuvat. Ainoa mikä jäi mietityttämään on, miten iloa voi tuoda sellainen ruoka, jonka vuoksi joku toinen (yleensä eläin) on ilmiselvästi kärsinyt. Tuntuu että saadakseen lihasta, munista ja maitotuotteista iloa on suljettava silmänsä eli petettävä itseään. En usko sen voivan tuoda aitoa pulppuavaa vapautunutta iloa, sillä totuus on aina taustalla läsnä, vaikka ruoka on kuinka kauniisti esillä. Minulle täysin kasvipohjaiseen...
Lue kommentti