
Ensimmäiseksi aamulla Helena Juntunen hyrisee, hengittää ja pärisyttää huuliaan.
Sen hän tekee jo ennen kuin alkaa valmistaa lapsille aamiaista. Ruisleipää, voita, päälle hippunen sormisuolaa. Mustaa suolaa, jotta Helena näkee, etteivät lapset laita sitä liikaa.
Kun puoliso Kim Juntunen on lähtenyt töihin ja lapset kouluun, Helena, 49, alkaa pöristä, puhista, läähättää ja sihistä. Sitä voi hyvin tehdä samalla, kun raivaa keittiön pöydän ja lataa tiskikoneen.
Laulamaan Helena ryhtyy vasta, kun pallea on vetristynyt ja kroppa lämmin. Oopperalaulajan pitää herättää äänensä hitaasti.
Ainakaan laulajan ei pidä koskaan karjaista ennen kuin hän on avannut äänen. Joskus vain on pakko. Sinä aamuna oli, kun Helena tuli makuuhuoneesta alakertaan varttia vaille seitsemän ja selvisi, että lapsi oli pelannut puhelimella jo tunnin. Kolmasluokkalaisella Topilla ja viidesluokkalaisella Mimillä on rajat sille, milloin ja kuinka kauan he saavat olla puhelimillaan. Pelaaminen ennen aamukuutta ei mahdu niihin rajoihin.
”Mimin ensimmäinen sana vauvana oli toitoitoi. Varmaan se kertoi siitä, että äiti oli tehnyt töitä.”
Johonkin konserttiin tai oopperaan Helena oli sinäkin aamuna valmistautumassa. Ihannetilanteessa päivä olisi edennyt niin, että Helena olisi käynyt rauhallisella kävelyllä ja ottanut sen jälkeen päiväunet.
Tosielämässä Helena lähti Prismaan. Leipää, maitoa, juustoa, jotain keittoaineksia. Perhe ehtisi tulla kotiin ja syömään, ennen kuin Helena lähtisi ajamaan kotoa Siuntiosta kohti Helsinkiä.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/helenajuntunenpso.jpg?itok=Cz-JqhFo)
Kun Helena sitten iltapäivällä lähti, perhe sanoi toitoitoi. Niin oopperalaulajalle toivotetaan ennen esitystä. Se tulee saksan sanasta Teufel ja merkitsee suunnilleen, että piru sinut periköön.
”Toivotetaan pahaa, koska hyvän onnen toivottaminen tuo huonoa onnea. Mimin ensimmäinen sana vauvana oli toitoitoi. Varmaan se kertoi siitä, että äiti oli tehnyt töitä.”
Kaksi Juntusta rakastuu
Läheskään joka aamu Helena ei hyrise eikä pörise kotona. Hän on työmatkoilla noin 120 päivää vuodessa. Niinäkin päivinä hän on pienten koululaisten äiti.
”Huolehdin ja järjestelen lasteni asioita vaikka maailman toiselta laidalta.”
”Työstä minulla ei ole syyllinen olo, mutta kaikista vapaa-ajan menemisistä sitten taas on.”
Kansainvälisillä lavoilla Helena tapaa harvoin toisia äitejä.
”Olemme harvinainen laji”, Helena hymähtää.
”Työ vie ympäri maailmaa, ja se vie tilaa kehosta fyysisesti ja psyykkisesti, vaikka työskentelisin Suomen Kansallisoopperassa. Työstä minulla ei ole syyllinen olo, mutta kaikista vapaa-ajan menemisistä sitten taas on.”
Silti äitiyden ja kansainvälisen uran yhdistäminen on mahdollista. Se vain tarkoittaa, että elämästä karsiutuu pois asioita.
”Vanhempainiltoja, joissa olen ollut, on zero, nolla”, Helena sanoo.
Ilman mummua ja mummia homma ei toimisi.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/helenajuntunenvuoteella.jpg?itok=kxb-1bm-)
Myös lasten isä Kim oli mukana oopperoissa jo pikkupoikana. Hänen äitinsä on Savonlinnan oopperajuhlien ompelija.
Kun Kim ja Helena tapasivat, Kim oli Kansallisoopperan päänäyttämöoperaattori: hän käytti laitteita, jotka liikuttavat lavasteita. Helenan mieleen hän jäi sukunimen ansiosta. Kas, oopperassa on toinenkin Juntunen.
”Ihan kätevää. Menin naimisiin ihmisen kanssa, jolla on sama sukunimi, ja sain samaan pakettiin anopin, joka ompelee minulle työasut. Sukunimiasia on tietysti jatkuva vitsi. Aina kysellään, olemmeko sukulaisia, mutta ei siis olla. Yhteiset lapset eivät ole rikospoliisin asia.”
Ammattina intohimo
Oopperalaulajan työ näyttää katsojalle hienolta ja juhlavalta, Helena tietää – kuten senkin, että laulajan näkökulmasta työ on enimmäkseen arkista aherrusta.
Näyttämöllä voi näytellä riutuvaa ja rakastunutta ja puhua samalla käytännön asioista. Niin tapahtui silloin, kun Helenalta tipahti piilolasi puvun kaula-aukkoon kesken rakkauskohtauksen.
Näkyykö tuolla jossain piilari, Helena kysyi kollegalta, joka piteli häntä liki.
Joo, tuossa se on, kollega vastasi ja kaivoi linssin Helenan miehustasta.
”Yleisö ei huomannut mitään. Kun mikrofoneja ei ole ja välissä on sinfoniaorkesteri, tavallinen puhe ei kuulu yleisöön asti.”
Kuuloa Helena on varjellut tarkasti, mutta polvia ei. Sopraanon ammattitauti on luupiikki.
”Kokeile vaikka.”
Tosiaan. Helenan oikeasta polvesta nousee selvästi terävä nysty.
”On hieno hetki, kun tiedän, että nyt on enää kolme ääntä jäljellä, ja sitten Madama Butterfly iskee veitsen vatsaansa.”
”Se tulee siitä, että minun ammattini on pudota intohimoissani polvilleni.”
Sopraanon roolihahmot myös kuolevat, yleensä oopperan lopussa ja näyttävästi. Helenalla ei ole mitään sitä vastaan.
”Olisi hirveää, jos minulta otettaisiin hienot näyttämökuolemat pois. En anna! Kuoleva sopraano saa kaikki sympatiat. On hieno hetki, kun tiedän, että nyt on enää kolme ääntä jäljellä, ja sitten Madama Butterfly iskee veitsen vatsaansa.”
Muistot vessan seinällä
Vapaa-aikana Helena ei käy oopperassa eikä konserteissa. Siinä on ammattiongelma. Hän kuulee musiikista vain ne kohdat, joita voisi parantaa.
Matkustelukaan ei Helenaa kiinnosta. Kolmasosa vuodesta työmatkoilla riittää.
”Lähden kotoa pois vain, jos minulla on allekirjoitettu työsopimus. En matkusta ulkomaille, en mökkeile enkä sukuloi. Myös lapset tietävät, että lomilla emme matkustele. Eivät he ole valitelleet. He tulevat mukaan työkomennuksilleni, kun koulusta on vapaata ja Kimin työt järjestyvät.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/helenajuntunenvessa.jpg?itok=zKa-HVx7)
Kotona työstä muistuttaa valkoinen flyygeli olohuoneessa. Vessan seinälle Helena on kehystänyt taitelijakuvia itsestään oopperasalien näyttämöillä, rooliasuissa, kasvoilla rooli-ilme.
”Ei meidän jutuista muuta jää jäljelle kuin kuvat. Teemme jotain vaikeaa, harjoittelemme, esitämme. Kun näytökset päättyvät, se on ohi.”
”Nypin tekoripset pois, pyyhin meikit, vaihdan verkkareihin ja lähden. Enää en ikinä mene mihinkään näytöksen jälkeen.”
Sopraanon ammattitaitoon kuuluu hoviniiaus. Kun esirippu on niiauksien ja aplodien jälkeen kiinni, Helenalla on kiire kotiin.
”Nypin tekoripset pois, pyyhin meikit, vaihdan verkkareihin ja lähden. Enää en ikinä mene mihinkään näytöksen jälkeen.”
Hiukset ovat peruukin alla nattusilla, pinnein kiinnitetyillä rinkuloilla. Niitäkään Helena ei jää aukomaan.
Usein hän ehtii ulos oopperatalosta samaan aikaan yleisön kanssa. Helena on ollut lukevinaan oopperasta lähtevien katseesta, että miten tuo tuossa on. Äskenhän se kuoli keuhkotautiin.
”Kotona kuppi teetä ja vähän hyvää lukemista. Ruuhkavuosiäiti on valmis unille.”
Mikä sai duunariperheen lapsen haaveilemaan oopperalaulajan ammatista? Miten Helena ratkaisi tilanteen, kun hän nukahti näyttämölle kesken oopperan? Mikä neuvoksi silloin, kun hänelle tarjottiin hienoa keikkaa samana päivänä, kun hänen oli tarkoitus mennä naimisiin? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 7/2025 tai tilaajana täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.