Kaikki alkoi vähitellen. Ruokatunnin voisikin käyttää shoppailuun, uudesta paidasta tuli hetkeksi hyvä olo. Mutta mitä enemmän Jenna osti, sitä enemmän häntä hävetti. ”Elämä alkoi tuntua selkeämmältä vasta, kun hankkiuduin turhasta tavarasta eroon ja lakkasin ostamasta uusia.”
Ostoholisti. Ostosriippuvainen. Se ihminen, joka ostaa, vaikkei tarvitse. Hän, joka haalii pakonomaisesti ympärilleen uusia tavaroita, saadakseen hetkeksi hyvän olon.
Jenna Karivuosta, 32, ei tunnu helpolta kutsua itseään tällaisilla nimityksillä. Hän kutsuu kuitenkin, koska haluaa olla itselleen rehellinen.
”Onneksi voin nyt puhua menneessä aikamuodossa. Olin ostoriippuvainen.”
Aikaisemmin Jennan kaapista löytyi tuplakappaleita samoista vaatteista. Hän ei ollut muistanut, että oli jo ostanut samanlaisen.
Kun kaapit täyttyivät tavarasta, Jenna ajatteli, että on aika muuttaa suurempaan asuntoon.
Tästä tulee aika pitkä tarina. Jaksaakohan kukaan kuunnella?
”En enää erottanut halua tarpeesta. Ostamisen jälkeen tuli kamala morkkis.”
Alkuaikoina tuntui hyvältä, jos joku huomasi uudet ostokset ja kehui. Myöhemmin pelkästään hävetti.
Lopulta Jenna päätti muuttaa elämänsä. Se ei ollut helppoa.
”Tästä tulee aika pitkä tarina. Jaksaakohan kukaan kuunnella?”
Tyttö, joka rakasti kaikkea kaunista
Lapsena Jenna suunnitteli isosiskon kanssa jaetun huoneen sisustuksen uusiksi yhä uudelleen. Hän halusi kattaa pöydän, kun kotiin tuli vieraita.
Hän mallaili peilin edessä äidin vaatteita ja ajatteli: uskomattoman kauniita. Hyvä mieli hulmahti kropan läpi. Jenna rakasti kaikkea kaunista.
”90-luvun lama koetteli myös meidän perhettämme, ja rahat olivat tiukilla. Se lisäsi luovuutta ja sai minut tekemään käsilläni asioita, jotka toivoin joskus saavani oikeasti.”
Kun tuli aika muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin, pakkaaminen oli helppoa. Tavaraa ei ollut kertynyt paljon.
Ehkä joskus voisi saada vaikka uuden polkupyörän. Siihen saakka Jenna oli tyytyväinen askarreltuaan paperista oikean kokoisen pyörän. Siinä oli ohjaustanko, renkaat, kello ja tietenkin polkimet.
Mielikuvituksessa pyörällä saattoi ajaa.
Kun tuli aika muuttaa omaan kotiin, pakkaaminen oli helppoa. Tavaraa ei ollut kertynyt paljon, eikä kannettavaa ollut.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/jenna_2.jpg?itok=Qb9SBGOJ)
Masentunut, minäkö?
Ensimmäinen masennuskausi alkoi melkein yhtäkkiä, kun Jenna oli 19-vuotias.
Kaiken piti olla hyvin. Koti oli kaunis, opinnot ravintola-alalla saatu päätökseen, työpaikka mieluinen, ympärillä ystäviä.
”Minua alkoi väsyttää jatkuvasti. Fyysiset ja henkiset voimani alkoivat vähetä. En jaksanut välittää terveellisestä ruokavaliosta, sosiaaliset suhteeni alkoivat hiipua ja aloin pikkuhiljaa eristäytyä.”
Eräänä yönä Jenna heräsi valtavaan puristukseen rinnassa. Sisko patisti hänet lääkäriin, joka totesi keskivaikean masennuksen.
”Kehoni oli laittanut minulle stopin ja pakotti kohtaamaan neljä vuotta pakenemaani surun. Äitini oli kuollut vakavaan sairauteen ollessani 15-vuotias, ja nyt minun oli lopultakin aika alkaa käsitellä sitä.”
Jenna ajatteli ensimmäisen kerran: ei rahan käytöllä ole väliä, jos sillä saa jotain, mikä tuo iloa.
Toipuminen oli työlästä, mutta Jenna alkoi parantua. Tukena oli ystäviä, sukulaisia, ammattiapua ja ymmärtäväinen työnantaja.
”Aloin taas nähdä värejä ja samoja värejä halusin lisätä myös kotini sisustukseen. Vaihdoin kaikki kotini tekstiilit. Tein sen toistekin.”
Jenna ajatteli ensimmäisen kerran: ei rahan käytöllä ole väliä, jos sillä saa kotiin jotain, mikä tuo iloa. Ja iloa minä tarvitsen.
”Ostaminen oli kuitenkin tuolloin vielä hauskaa. Se ei saanut aikaan syyllisyyttä, koska se pysyi aisoissa.”
Ruokatunnilla voisikin käydä vaatekaupassa
Jennan uusi työpaikka oli kauppakeskuksessa. Hän kuunteli kauppakeskuksen kaiuttimista mainoksia ja myyntipuhetta kahdeksan tuntia päivässä.
”Keksin hyödyntää ruokatauot kaupoissa kiertelyyn. Erityisesti vaatekaupat vetivät puoleensa.”
Hyväksytyksi tulemisen tunne koukutti. Kehu toi hetkeksi ilon.
Pian Jenna alkoi käydä kaupoissa ruokatuntien lisäksi myös kotimatkoilla.
”Vaatemääräni alkoivat kasvaa. Muistan, miten hyvältä tuntui, kun joku totesi, kuinka päälläni oli taas uusi, ihana paita tai olalla uusi, tyylikäs laukku.”
Hyväksytyksi tulemisen tunne koukutti. Jenna oli edelleen masentunut. Kehu toi hetkeksi ilon.
”Tajusin koko ajan, ettei ihmisen arvo liity ulkoisiin asioihin, eivätkä ystävänikään ajattele niin. Samalla entinen koulukiusattu Jenna sisälläni ei voinut olla nauttimatta huomiosta.”
Näin kului pari vuotta.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/jenna3.jpg?itok=92BPezgw)
En ole oikean näköinen, en kelpaa
Kun Jenna tapasi nykyisen aviomiehensä, hän oli siirtymässä työhön muodin pariin.
Hän näki päivittäin valtavan määrän vaatteita. Sesonki vaihtui vuodessa neljä kertaa, vaatekaappia piti päivittää. Niin Jenna ainakin ajatteli.
Häiden jälkeen hän ja mies muuttivat yhteen.
”Avioelämämme lähti ihanasti käyntiin. Olemme alusta asti olleet toistemme parhaat ystävät, ja elämä näytti valoisalta.”
Sitä kesti hetken.
Tältä ei saa tuntua, kun on onnellisesti naimisissa.
”Rakastumisesta koituneen endorfiiniryöpyn jälkeen sisäinen paha oloni alkoi kuitenkin taas nostaa päätään. Vertasin itseäni jatkuvasti toisiin.”
Ajatukset kiersivät kehää: En ole oikean kokoinen. En oikean näköinen. En tarpeeksi sosiaalinen.
Ajatukset jatkuivat: Tältä ei saa tuntua, kun on onnellisesti naimisissa. Kun asuu kauniissa kodissa ja ympärillä on ihania ihmisiä.
Jenna päätti piilottaa tunteensa. Helpoimmin se onnistui shoppailemalla, edelleen.
Tässä ei ole mitään järkeä
Jenna kierteli kaupoissa ja surffasi nettikaupoissa.
”Tunne tavaroiden ja vaatteiden hankkimisesta toi minulle tunteen kontrollista, niin paradoksaaliselta kuin se kuulostaakin.”
Yhtenä päivänä Jenna laski laukkunsa. Niitä oli 48. Hän käytti maksimissaan viittä.
”Silloin myönsin ensi kertaa itselleni, ettei kulutuksessani ollut enää järkeä. Halusin aina vain uutta ostettavaa.”
Koriste-esineitä oli loputtomasti. Kynttilänjalkoja, kehyksiä, lyhtyjä ja maljakoita.
”Riippuvuus shoppailusta oli syntynyt, mutta häpeä sen myöntämiseen oli liian suuri. Siksi salasin asian mieheltänikin.”
Vähän myöhemmin Jenna pyyhki pölyjä koriste-esineistä. Niitä tuntui olevan loputtomasti. Kynttilänjalkoja, kehyksiä, lyhtyjä ja maljakoita.
Jenna ajatteli: Nyt tämä loppuu. En jaksa enää stressiä ja ahdistusta, jonka liiallinen tavaramäärä tuo elämääni.
Oli vuosi 2013, häistä oli kulunut neljä vuotta. Oli kevät, ulkona paistoi aurinko.
”Siitä alkoi muutos parempaan. Mutta se olikin paljon vaikeampaa toteuttaa käytännössä kuin teoriassa.”
Kaksi henkeä, 36 pussilakanasettiä
Aluksi Jenna alkoi karsia tavaroitaan ja myydä niitä kirpputoreilla. Tuikkukippoja, tyynynpäällisiä, puseroita, neuleita, kauluspaitoja, torkkupeittoja, verhoja...
”Karsin lisää ja myin taas. Jossain vaiheessa en jaksanut enää nähdä vaivaa tavaran pakkaamiseen ja myymiseen, joten päätin alkaa lahjoittaa tavaroita niitä tarvitseville.”
”Eräänkin kodin ja sen asujan vaatetin täysin, annoin hänelle kaikki tarvittavat päivittäistavaratekstiilit ja paljon astioita.”
Silloin Jenna ajatteli, että onneksi shoppailusta on ollut hyötyäkin. Nythän voi auttaa apua tarvitsevia. Enimmäkseen tavaroiden läpikäyminen oli kuitenkin vain henkisesti raskasta ja vei fyysisesti voimia.
”Kahden hengen taloudessamme olleet kolmekymmentäkuusi pussilakanasettiä eivät naurattaneet. Vaivannäkö alkoi kuitenkin tuottaa positiivisia tuloksia.”
Elämä alkoi tuntua selkeämmältä. Entisten tavaroiden tilalle ei tehnyt mieli ostaa uusia.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/jenna4.jpg?itok=Llsz3-gg)
Yksinkertainen koti ei enää stressannut
Aikaisemmin Jenna oli haaveillut suuremmasta asunnosta. Siellä olisi enemmän kaappitilaa, jonne tavarat mahtuisivat.
”Päätös yksinkertaistaa elämäämme sai minut oivaltamaan, ettemme tarvitsisi lisätilan hankkimiseen uutta asuntoa, vaan sitä saisi vähentämällä tavaran lisäksi huonekaluja.”
Sohva vaihtui käytännöllisempään, kirjahylly lipastoon, massiivinen keittiönpöytä pienempään. Koti muuttui suuremman tuntuiseksi ja käytännöllisemmäksi.
”Ja ennen kaikkea vähemmän stressaavaksi.”
Minulla oli vihdoin enemmän aikaa auttaa isovanhempiani heidän arjessaan, jutella ja käydä kaupassa.
Kun asuntoa ei tarvinnutkaan vaihtaa suuremmaksi eikä rahaa enää kulunut turhaan osteluun, Jennan oli mahdollista siirtyä kokopäivätyöstä osapäivätyöhön.
Aikaa tarvittiin, koska menneisyyden masennusta ja loppuunpalamista ei oltu käsitelty kokonaan.
”Lisäksi minulla oli nyt mahdollisuus esimerkiksi auttaa isovanhempiani heidän arjessaan, jutella ja käydä kaupassa. Aikaisemmin aikaa oli mennyt tienaamiseen ja kuluttamiseen.”
Onneen riittää kuppi hyvää kahvia
”Vaikka raha on välttämätöntä elämän perusasioiden hankkimiseen, emme miehen kanssa keskity siihen, vaan keskitymme elämään.”
Kun Jenna puhuu puolisostaan, häntä alkaa hymyilyttää. Kun Jenna päätti pyristellä ostelusta eroon, puoliso tuki eniten. Kuunteli ja pakkasi myytäviä tavaroita. Ei tuominnut, mutta kannusti.
Onnea on nykyään esimerkiksi kuppi hyvää kahvia tai rucola salaatissa, se pitää vain huomata.
Menen kauppaan, kun tarvitsen jotakin. En enää huvin vuoksi.
Jenna määrittelee nykyisen suhteensa shoppailuun ”kohtuulliseksi”.
”Pidän edelleen kauniista asioista ympärilläni, viihtyisästä kodista ja kauniista vaatteista. Mutta en enää ajattele niitä koko ajan.”
Hän ei enää kiertele kaupoissa huvin vuoksi tai nettikaupoissa ajankuluksi. Kauppaan mennään, jos tarvitaan jotakin.
Tämä on tärkeintä
Siinä oli melkein koko tarina, Jenna huokaa. Sitä ei ollut helppo kertoa. Jenna toivoo, että joku jaksoi lukea loppuun saakka. Ehkä kertomisesta oli hyötyä jollekulle.
”Minulla on sellainen tunne, että jonkinasteinen ostoriippuvuus on melko yleistä. Maailma ympäröi meidät kuluttamisella, luo tarpeita ostaa uutta ja arvottaa meidät omaisuuden määrällä tai rahan hankkimisella.”
Shoppailulla voi saada mielihyvää, mutta ei onnellisuutta.
Jenna opettelee edelleen olemaan rehellinen. Se on helpompaa, kun omia tekojaan ei tarvitse salata tai hävetä.
”Shoppailulla voi saada mielihyvää, mutta ei onnellisuutta. Sisäinen tyhjiömme ei täyty, jos sitä täytettään ulkoisilla asioilla.”
Onnellisuus löytyy halauksista ja hymyistä, Jenna ajattelee. Hyväksymisestä. Ystävyydestä. Toisten ihmisten huomioimisesta ja auttamisesta. Läsnäolosta ja tyytyväisestä asenteesta. Asioiden oikeasta tärkeysjärjestyksestä.
Jenna bloggaa yksinkertaisemmasta arjestaan täällä.
