Outi Timonen työskentelee Espoon lastensuojelussa. "Lastensuojelu on toivon maailma. Aina, kun on lapsia ja nuoria, on toivoa."
Outi Timonen työskentelee Espoon lastensuojelussa. "Lastensuojelu on toivon maailma. Aina, kun on lapsia ja nuoria, on toivoa."

Joulupöydän sankarit. Kodin Kuvalehti on jo useana vuonna kutsunut joulupöytään näkymättömiä arjen hyväntekijöitä. Tänä vuonna pöytään istahti Outi Timonen, 47, jonka idean ansiosta lastensuojelun asiakkaat saavat apua jo muutamassa päivässä viikkojen sijaan.

”Työni sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa on vaikeaa. En voi väittää muuta. Mutta se on myös vaihtelevaa ja kiinnostavaa.

Yhden tunnin aikana saattaa tulla lastensuojeluilmoitus lapsesta, joka on karannut kotoa, ja pitäisi selvittää, miksi. Voi olla paperittomien vanhempien lapsi, jolla ei ole koulupaikkaa, ja lapsi, jonka oloista eroavat vanhemmat kertovat käräjäoikeudessa ihan vastakkaiset tarinat. Perheväkivaltatilanteita ja päihteiden käyttöä on paljon.

Lastensuojeluilmoitus on käsiteltävä seitsemässä vuorokaudessa. Ennen se tarkoitti meillä Espoon keskuksen alueella sitä, että pystyimme tarttumaan vain akuuteimpiin asioihin. Muuten klikattiin palvelutarpeenarviointi auki, mutta osa asioista jäi jonoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Tiimin nimeksi tuli tv-ohjelman mukaan Team Ahma. Meillä on sama motto kuin tv-sarjan tiepalvelumiehillä: Kuinka voin auttaa?

Pari vuotta sitten aloin miettiä, miten voisimme auttaa kaikkia nopeammin. Keksin tiimimuotoisen päivystyksen, jossa sama työntekijä olisi asiakkaan kanssa jatkossakin. Tiimin nimeksi tuli tv-ohjelman mukaan Team Ahma. Meillä on sama motto kuin tv-sarjan tiepalvelumiehillä: Kuinka voin auttaa?

Nyt neljä meistä työntekijöistä on päivystysvuorossa. Sillä viikolla keskitymme vain uusiin lastensuojeluilmoituksiin. Otamme kaikkiin perheisiin yhteyttä samana tai seuraavana päivänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ennen ensimmäiseen tapaamisen lapsen kanssa saattoi mennä seitsemän viikkoa, nyt menee muutama päivä. Eikä sen ensimmäisen tapaamisen jälkeen sosiaalityöntekijä enää vaihdu.

Kun perjantaina lähden töistä, en tiedä, mitä perheissä viikonloppuna tapahtuu.

Team Ahma on parantanut asiakasturvallisuutta. Meillä työntekijöilläkin on rauhallisempi olo. Mutta olisin hullu, jos kuvittelisin, että vuosien tai vuosikymmenten aikana syntyneet ongelmat ratkeaisivat nopeasti. Jokaista lastensuojelussa töissä olevaa mietityttää, voiko omille asiakkaille tapahtua jokin hirveä asia. Kun perjantaina lähden töistä, en tiedä, mitä perheissä viikonloppuna tapahtuu.

Lastensuojelu on silti toivon maailma. Lapset ovat hienoja. Aina kun on lapsia ja nuoria, on toivoa.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla