Palsanmäkien rakkaus on kestänyt jo 10 vuotta: ”Aina välillä puolisolta pitää kysyä, onko sinulla minun kanssa vielä hyvä olla”

Aki: Kodeissahan on erilaisia tasoja: pöytiä, tuoleja, sänkyjä ja lipastoja. Olen ehdottanut, että meidän kodin kaikki tasot muutettaisiin pyramidin muotoisiksi. Sitten Helin tavarat valuisivat niistä alas. Nyt ne nimittäin ryöpsähtävät pinoiksi. Se käy pikkuisen hermoilleni.

Heli: Tiedän silti täsmälleen, missä tavarani ovat. Jos Aki on siirtänyt yhdenkin tavarani, kysyn heti: Mihin siirsit?

Aki: Olen tarkka. Tavarani ovat järjestyksessä. Jos pöydälläni on kynä, se on suorassa eikä vinkkelissä. Jos pöydällä on kalenteri, se on suorassa eikä vinkkelissä. Jos tuoli on vinossa pöydän alla, en saa unta, ennen kuin siirrän sen suoraan.

"Ärsyynnyn, kun Aki laittaa Hot Rod -rinkulan suuhunsa ja rouskauttaa. En sano mitään, mutta mulkaisen." 

Heli: Minä taas ärsyynnyn, kun Aki rapistaa sipsipussia telkkarin ääressä. Pahinta on, kun hän laittaa Hot Rod -rinkulan suuhunsa ja rouskauttaa. En sano mitään mutta mulkaisen.

Aki: Jos Helillä on huono päivä, näen sen heti aamulla jalkaterän asennosta. Hän on voinut vaikka nukkua huonosti tai on jostakin kohtaa kipeä. Silloin tiedän, että nyt pitää antaa tilaa. Annan hänen olla rauhassa ja juttelen vain pakolliset työhommat. En edes yritä kyhnätä kainalossa.
Seuraavana aamuna tilanne on yleensä parempi, ja uskallan mennä jo vähän kiusaamaan.

Heli: Minä tuen Akia useimmiten koputtamalla häntä olkapäähän ja sanomalla: Käyttäydy. Teen niin aina, kun Aki puhuu puhelimessa ja kuulen, että hänen äänensävynsä alkaa kiristyä. Yleensä hän tottelee.

"Mitä tahansa ilkeilyä ei tarvitse asiakkailtakaan kestää"

Heli: Olen puhelimessa vähän kiltimpi kuin Aki. Minusta asiakkaille pitää olla aina kohtelias. Toisaalta olen sitä mieltä, että jos joku luurin toisessa päässä äksyilee, saamme äksyillä takaisin. Mitä tahansa ilkeilyä ei tarvitse kestää.

Aki: On suuri kunnia, että ihmiset tarjoavat huutokauppaamme tavaraa. Joskus odotukset ovat kuitenkin kohtuuttomia. Tänäänkin joku soitti Torniosta, että tuutko hakemaan hyvää tavaraa. Kieltäydyin kohteliaasti. Tornioon on seitsemän tunnin ajomatka, ihan mahdoton. Moni ymmärtää sen, mutta yhtä moni suuttuu ja sanoo: Vai ei teille tavisten tavarat kelpaa, on tainnut kusi nousta päähän.

"Aki ei ole surullinen juuri koskaan. Paitsi silloin, kun on ikäviä lehtijuttuja."

Se tuntuu pahalta. Väärinkäsitystäkin voi olla mukana. Kun telkkarissa näkyy, että huutokaupassa kassakoneeseen kilahtaa 800 euroa, emme me sitä puhtaana käteen saa. Siitä maksetaan verot, sähköt, lehti-ilmoitukset, autokulut, ihan kaikki. Montaa killinkiä ei jää.

Heli: Aki ei ole surullinen juuri koskaan. Paitsi silloin, kun on ikäviä lehtijuttuja.

Aki: Silloin tuntuu, että koko maailma kaatuu päälle ja minä kaadan koko maailman.

"Joskus tuntuu, että olemme menettäneet yksityisyytemme kokonaan, jopa oman kodin ja pihan yksityisyyden."

"Olemme kokeneet julkisuuden pahimman puolen"

Aki: Kuvaamme Suomen huutokauppakeisari -ohjelmaa nyt kuudetta vuotta.Viimeinen vuosi on ollut raskas. Olemme kokeneet julkisuuden pahimman puolen. Joskus tuntuu, että olemme menettäneet yksityisyytemme kokonaan, jopa oman kodin ja pihan yksityisyyden.

Hirveimmältä tuntuu salakuvaus. Kun olen lomareissulla uima-altaalla, en halua, että minua kuvataan. Ei kukaan halua itsestään lehteen sellaista kuvaa. Ihmiset kyttäävät, ottavat kännykkäkameroilla meistä kuvia ja myyvät ne seitsemällä eurolla lehteen. Millainen ihminen tekee sellaista? En salakuvaisi ketään, vaikka olisin kuinka persaukinen.

"Haaveilen, että saisin elää edes yhden viikon entistä elämäämme. Silloin kävisimme vaikka tanssimassa."

Heli: Tämä on minulle vaikea aihe. Se loukkaa niin paljon, pelottaakin vähän. Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin ystävällisiä ja ihania.

Aki: Julkisuus on tuonut paljon hyvää: töitä, keikkoja, asiakkaita, hyviä ystäviä. Mutta joskus haaveilen siitä, että saisin elää edes yhden viikon entistä elämäämme. Silloin kävisimme vaikka tanssimassa. Tanssisimme rauhassa, eikä kukaan ottaisi meistä salaa kuvaa.

Rakkaus syttyi netissä

Aki: Ennen kuin tutustuin Heliin, elelin poikamiehenä Saarijärvellä. Hoidin työt, mutta viikonloput rallattelin. Lokakuussa 2005 yksi työkaverini sanoi, että Aki, toi poikamieselämä ei sovi sulle. Se on liian railakasta. Vastasin, että en minä täältä ketään löydä.

"Netissä ne naiset nykyään on. Osta tietokone", kaveri sanoi. Vastustelin. Minulla on vieläkin Nokian vanha kännykkä, älypuhelinta en aio ostaa. Tietokoneeseen oli kuitenkin pakko taipua, jotta saisin naisen.

"Kun näin Helin profiilikuvan, ajattelin, että onpas nätti tyttö. Aloin naputtaa viestiä yhdellä sormella."

Yhtenä lauantaina huomasin Keskisuomalaisesta ilmoituksen: Täydellinen tietokonepaketti 80 euroa. Ajoin Jyväskylään ja tein kaupat. Työkaveri asensi piuhat ja näytti treffipalstalta, että tuossa niitä naisia nyt on. Rupesin katselemaan, millaisia kottaraisia siellä on tarjolla. Kun näin Helin profiilikuvan, ajattelin, että onpas nätti tyttö. Aloin naputtaa viestiä yhdellä sormella. Kirjoitin etusormella "moi mitä kuuluu". Hidasta oli.

Heli: Puhelimessa juttu luisti paremmin. Olin silti epäluuloinen, sillä olin pettynyt miehiin monta kertaa. Pidin kaikkia samanlaisina hännänheiluttajina. Pyysin Akin kuitenkin luokseni Saloon. Kun hän ilmestyi ovensuuhun, huomasin, että häntä jännitti hirveästi. Oli niin hiljaista poikaa, ei mikään vitsailija kuten puhelimessa.

Aki: Helissä viehätti kaikki. Hän oli niin nätti ja huumorintajuinen. Kotikin oli siisti, ei mitään ryönää lattialla.

Akissa Heliä viehättivät huumorintaju ja huomaavaisuus. "Ensin olin varma, että hänessä oli oltava jotain vikaa, eihän kukaan voinut olla niin mukava."

Heli: Kun Aki lähti toisen kerran luotani ajelemaan Saarijärvelle, olin vähällä luovuttaa. Olin varma, että hänessä oli oltava jotain vikaa, eihän kukaan voinut olla niin mukava. Silloin ystäväni Virpi sanoi: "Tuommoista miestä et löydä mistään. Hulluhan sä oot, jos sä ton päästät menemään!"

Soitin Akin perään ja sanoin: "Pakkaa tavarasi ja tule takaisin." Hän muutti luokseni saman tien. Naimisiin menimme 2007.

Tv-ohjelma pelasti talouden

Heli: Tv-ohjelmaan suostumista emmimme pitkään. Julkisuus pelotti. Päätimme kuitenkin suostua, sillä olimme silloin konkurssin partaalla.

Aki: Elettiin lamaa. Kauppa ei käynyt, emmekä pystyneet järjestämään huutokauppoja joka perjantai. Kun tili tuli perjantaina ja Heli maksoi laskut maanantaina, loppuviikoksi saattoi jäädä 30-40 euroa ruokaan ja muihin menoihin. Jos tuli 230 euron sähkölasku, kumpikaan ei pystynyt maksamaan sitä.

"Näytetään ilkkujille, minä sanoin Helille. Ei anneta periksi. Ilman toisiamme emme olisi mitään."

Toisillemme me ei Helin kanssa kiukuteltu silloinkaan. Tuettiin vain. Näytetään ilkkujille, minä sanoin. Ei anneta periksi. Ilman toisiamme emme olisi mitään.

Heli: Tv-ohjelmaan suostuminen pelasti meidät. Neljä ensimmäistä kautta kyllä jännitin. En pystynyt sanomaan kameroiden edessä sanaakaan. Lopulta minusta ei kuvattu yksityishaastatteluja ollenkaan. Nyt olen tottunut. Päästelen sammakoita enkä välitä yhtään, mitä minusta ajatellaan.

Aki: Itse en ole jännittänyt kuvauksia koskaan. Saatan kävellä kameramiehen päältä enkä huomaa.

Pienet rakkauden teot: "Kun Heli on tietokoneella, katson, mitä se touhuaa ja hieraisen vähän olkapäätä, ennen kuin lähden pihalle." "Meille ei tule koskaan sanaharkkaa, paitsi silloin, jos molemmilla on yhtä aikaa kamala nälkä. Hemmottelen Akia lihapullilla."

"Aviomiehenä parasta Akissa on huomaavaisuus. Hän muistaa aina nimipäiväni, syntymäpäiväni, hääpäivämme ja yhteenmenopäivämme."

Heli: Akin jutut naurattavat minua vieläkin. Aviomiehenä parasta hänessä on huomaavaisuus. Hän muistaa aina nimipäiväni, syntymäpäiväni, hääpäivämme ja yhteenmenopäivämme. Se ei ole kuitenkaan tärkeintä. Tärkeintä on luottamus ja se, että tulemme näin hyvin toimeen keskenämme vuorokaudet ympäri.

Aki: Minusta tärkeintä on rakkaus, terveys ja taloudellinen toimeentulo. Kun ne toimivat, myös parisuhde toimii. Kumppanilta pitää aina välillä kysyä, onko kaikki hyvin. Ei tarvitse koko ajan hokea I love you I love you, sellaiseenhan kyllästyy. Mutta aina välillä pitää kysyä: Onko sulla minun kanssa vielä hyvä olla?

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2017.