Sinistä oli ahdistavaa, että keskenmenon kokenutta hoidettiin samalla osastolla kuin synnyttäviä. ”Näin raskaana olevia naisia ja vastasyntyneitä lapsia joka puolella. Se oli kamalinta.”
Sinistä oli ahdistavaa, että keskenmenon kokenutta hoidettiin samalla osastolla kuin synnyttäviä. ”Näin raskaana olevia naisia ja vastasyntyneitä lapsia joka puolella. Se oli kamalinta.”

Kun Sini*, 25, sai keskenmenon, hän etsi vikoja itsestään. Kaikki eivät tajunneet, kuinka paljon hän suri lasta, jota ei ollut koskaan tavannut.

”Pieni hetki, haen lääkärin”, kätilö sanoi.

Monitorissa ei näkynyt mitään. Sinille tuli omituinen olo.

Lääkärin sanat romuttivat kaiken: Sykettä ei enää ole. Raskaus on mennyt kesken viikolla kuusi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Silloin näin ensimmäisen kerran oman mieheni itkevän”, Sini sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lääkäri yritti lohduttaa. On todella yleistä, että raskaus keskeytyy näin varhaisessa vaiheessa, hän sanoi.

”Minä olin menettänyt lapsen, en vain pientä sikiötä.”

Hän antoi Sinille ohjeita ja lääkkeet, joilla kohtu tyhjennettäisiin kotona.

Sinistä tuntui, että kaikki tekivät vain työtään.

”Heille keskenmenot ovat arkipäivää”, Sini sanoo.

”Olisin kaivannut myötätuntoa. Minä olin menettänyt lapsen, en vain pientä sikiötä.”

Ensin oli ilo

Onneksi se tapahtui näin aikaisessa vaiheessa.

Se oli niin pieni, ettei se tuntenut mitään.

Te olette vielä niin nuoria.

Esimerkiksi näillä sanoilla muut keskenmenoa kommentoivat. Kukaan ei tarkoittanut pahaa, mutta sanat satuttivat.

”Kun muut sanoivat, että tehän olette niin nuoria, tuntui kuin vähäteltäisiin surua tai aikaa, jonka olemme yrittäneet. Mitä jos en saa lasta, vaikka olen nuori? Mitä sitten?”

Sini oli ajatellut kaiken valmiiksi. Valinnut nimen. Tehnyt tilaa vauvanvaatteille. Päättänyt, millaiset vaunut ostetaan ja miten koti laitetaan.

Hän oli tulevasta lapsesta niin innoissaan, että kertoi raskaudesta heti kaikille kavereille.

”En ajatellut, että se voisi mennä kesken.”

Kun niin kävi, ystäville oli pakko ilmoittaa. He pahoittelivat, mutta asia unohtui nopeasti. Kukaan ei palannut asiaan tai kysynyt vointia myöhemmin.

Sini ymmärtää kyllä, miksi. Moni ystävistä eli erilaista elämää. He opiskelivat vielä, eikä monella ollut puolisoakaan.

”Kukaan heistä ei elä tällaista elämää kuin me. Eivät he osaa ymmärtää, kuinka paljon haluamme lasta”, Sini sanoo.

”Ajattelin itsekin ennen, että lasta voi olla vaikea saada vain, jos ei ajoissa rupea yrittämään. Että vasta yli kolmekymppisenä voi kärsiä lapsettomuudesta.”

Jokainen suru on erilainen

HUS:in mukaan Suomessa todetuista raskauksista noin 15 prosenttia päättyy keskenmenoon. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu alkuraskauden aikana. Tarkemmat tutkimukset aloitetaan usein vasta, kun raskaus on keskeytynyt kolme kertaa peräkkäin.

Keskenmenon saaneen kohtu tyhjennetään joko kotona lääkkeillä tai sairaalassa kaavinnassa. Sini sai aluksi lääkkeet.

”Tuntui, että synnytin lasta vessanpönttöön. En haluaisi kokea sitä enää koskaan”, Sini sanoo.

Koska lääkkeet eivät tyhjentäneet kohtua kokonaan ja kivut jatkuivat, Sinille tehtiin kaavinta.

Toimenpidehuone oli kylmä ja täynnä ihmisiä. Sini puettiin selästä avonaiseen kaapuun, ja jalat sidottiin kiinni tuoliin.

”Minulle ei kerrottu muuta kuin, että nyt nukahdat. En tiennyt edes, kuka operaation teki”, Sini sanoo.

”Heräsin siihen, että vauva itki vieressäni. Joku oli juuri synnyttänyt.”

”Ajattelin, että en tule ikinä saamaan lasta. Syytin siitä itseäni.”

Operaatio oli myös fyysisesti raskas.

”Tarvittiin kaksi lääkkeellistä tyhjennystä, kaavinta ja imukaavinta ennen kuin olin kokonaan tyhjä”, Sini sanoo.

”Olin sen jälkeen hirveän surullinen. Ajattelin, että en tule ikinä saamaan lasta. Syytin siitä itseäni. Söinkö jotakin väärää? Urheilinko väärin?”

Vaikka Sinin ja puolison parisuhde oli aina ollut vahva, keskenmenon jälkeen toisen surua oli vaikea ymmärtää.

”Ajattelin, että puolisoni ei sure, koska hän ei itke tai näytä suruaan. Minä näytin ja olin vihainen, kun mies ei surrut niin kuin minä”, Sini sanoo.

”Kun tulin uudelleen raskaaksi, suru helpotti. Tilalle tuli pelko. Olin hysteerinen siitä, mitä syön. En tehnyt vatsarutistuksia enkä koskenut kemikaaleihin töissä.”

Viikolla yhdeksän Sini kuuli, että raskaus oli jälleen keskeytynyt.

Muisto kulkee mukana

Milloin te teette lapsia, puolitutut kysyvät usein.

Olemme jo kaksi vuotta yrittäneet, Sini vastaa silloin.

Hän on käsitellyt keskenmenojaan puolison ja siskon kanssa. Heille on helppo puhua kaikista tunteista.

”Avopuoliso on ollut niin mukana kaikessa. Neuvolassa, ultrassa, kaikkialla, mihin hän on voinut tulla. Hän on uskonut joka kerta, kun olen sanonut, että nyt ei ole kaikki hyvin.”

”Olen ollut joskus raskaana. Muistan aina, millaista se oli.”

Tunteet tulevat pintaan silloin, kun muut oman ikäiset perustavat perheitä. Kun työkaveri on raskaana tai puolituttu ilmoittaa Facebookissa perheenlisäyksestä.

Sini uskoo, että muiden on vaikea ymmärtää, miten pitkään keskenmenosta toipuminen voi kestää.

”En minäkään tiennyt, että yhden keskenmenon jälkeen voisi joutua niin moneen toimenpiteeseen ja että paraneminen kestäisi niin kauan”, Sini sanoo.

”Se kulkee koko elämän mukana. Olen ollut joskus raskaana. Muistan aina, millaista se oli.”

Kysyminen riittää

Sinistä paras keino lohduttaa keskenmenon kokenutta on vain ottaa osaa. Tarjota apua, olla saatavilla silloin, kun toinen kaipaa juttuseuraa.

”Riittää, että kysyy, miten voit. Eikä jätä sitä yhteen kertaan vaan kysyy aina silloin tällöin”, Sini sanoo.

”Elän ihan normaalia elämää. Käyn töissä ja olen iloinen. Mutta välillä on kiva, kun joku kysyy, miltä minusta oikeasti tuntuu. Ei kerro, miltä minusta pitäisi tuntua, vaan kysyy.”

Sini saa toivoa siitä ajatuksesta, että lapsen voi saada muillakin tavoilla kuin synnyttämällä. Siitä, että voi adoptoida tai ryhtyä sijaisvanhemmaksi. Siitä, että elämää on ilman lastakin.

”Yritän olla murehtimatta, vaikka välillä tuntuu, ettei elämä pyöri minkään muun asian ympärillä”, Sini sanoo.

”Yritän myös ajatella, että jotain hyvää voi vielä tapahtua. Voin vielä saada lapsen.”

*Sinin nimi on muutettu. Aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi haastateltava ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla