Tässä sarjassa ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Kapinallisuus on tärkeämpää kuin myötäily. Niin olen ajatellut jo pitkään. 

Lukioikäisenä tutustuin älykkääseen mutta kriminaaliin poikaan. Vaikka hän oli kapinallinen ja kriittinen, hän suhtautui opiskeluun ja tietoon kunnianhimoisesti. Hänen asenteestaan ymmärsin, että kirjallisuudesta ja koulutuksesta tulee ottaa irti, mitä se antaa, mutta samalla voi pysyä positiivisella tavalla vastarinnassa. Häneltä opin, että kurittomuus voi olla hyve.

Vastarinnan ei ole pakko olla vihaista, se voi kohota myös iloksi

Varsinaisen voimalauseeni löysin vieraillessani Pittsburghissa, missä sijaitsee vainottujen kirjailijoiden turvapaikka. Lause ’Ilo on vastarinnan teko’ on peräisin amerikkalaiselta runoilijalta Toi Derricottelta, ja sen voi nähdä turvakaupungissa ikuistettuna porttiin.

Ajattelen Derricotten sanojen tarkoittavan taipumattomuutta vastoinkäymisten ja sorron edessä. Vastarinnan ei ole pakko olla vihaista, se voi kohota myös iloksi."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 13/2017.

55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”
55-vuotias Jaana Rahkonen asuu Varkaudessa ja työskentelee hoitoalalla. Hänellä on kolme lasta ja viisi lapsenlasta. Jaanan motto kuuluu: ”Luoja koettelee, muttei hylkää.”

Jaana Rahkonen alkoi seurustella miehensä Arin kanssa melkein lapsena. 38 vuotta myöhemmin hän jäi leskeksi ja aloitti uudenlaisen elämän. ”Kaikki muistomme olivat yhteisiä”, Jaana sanoo.

”Hautajaisissa pappi lohdutti ja sanoi, että Arin kuolemalla on jokin tarkoitus.

Vastasin, että kerropas, mikä se tarkoitus on. Pappi oli ennestään tuttu, joten kehtasin sanoa niin.

Halusin tietää, mikä tarkoitus oli viedä minulta mies, jonka kanssa olin elänyt...

”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”
”Jokaisella on yksi äiti, joka on antanut elämän.”

Vaikka äidin kuolemasta olisi 20 vuotta, hänet voi muistaa vieläkin lähes joka päivä. Mailis Kouhi ei olisi uskonut, kuinka paljon tulee äitiään ikävoimään.

Äidit vanhenevat ja järjellä tietää, että joskus he kuolevat. Mutta surulla ei ole järjen kanssa mitään tekemistä, sanoo Mailis Kouhi.

”Kuvittelin, ettei äidin kuolema ole minulle vaikea asia. Äiti oli jo itsekin sanonut, että pääsisipä pois. Sitten surinkin kamalasti ja suren yhä!”

”Minun äitini. Olin hänen ainoa lapsensa.”

Seitsemän vuoden ajan Mailis oli käynyt äitinsä luona sairaalassa joka päivä.

”Syötin äitiä, laitoin lusikan varovasti suuhun. Kesällä vein hänet pyörätuolilla ulos.”

Usein Mailikselle tulee vieläkin mieleen, mitä jämpti äiti nyt sanoisi tai ajattelisi.

Jos hän voisi vielä kysyä, hänellä olisi äidilleen yksi kysymys.

”Jos voisin vielä kerran puhua äidille, kysyisin taas: kuka on minun isäni?”

Lue lisää Mailiksesta ja kahdesta muusta äitinsä menettäneestä Kodin Kuvalehden tähtiartikkelista tästä linkistä. Artikkeli on julkaistu alun perin Kodin Kuvalehden numerossa 11/2018.